KESÄ

KESÄKUU

Nauti parsoista.

Lannoita parsat heti sadonkorjuun jälkeen kompostilla.


Vielä ehdit kylvää koreakärsämöt, kehäkukat, ruiskaunokit, yksivuotiset unikot, sudenporkkanat ja koreatörmäkukat. Voit kylvää punajuuret avomaalle. Voit kylvää lisää lehtisalaattia.

Sormustinkukan siemenet kylvetään alkukesällä tai viimeistään heinäkuussa. Siemeniä ei tarvitse peittää, mutta ne tiivistetään kevyesti maan pinnalle.

Kesäkuun 10. on perinteinen päivä, jolloin kesäkukat istutetaan ulos. Tällöin hallanvaara on ohi. Sitä ennenkin voi istuttaa, kunhan varautuu suojaamaan kylmän yön uhatessa.

Muista Avoimet puutarhat teemapäivä. Vuonna 2024 sitä vietetään kesäkuun 16. päivänä.

Muista puutarhamatkakohteet ja muut kivat nähtävyydet, jotka ovat parhaimmillaan keskikesällä, esimerkiksi 
Muista kevään ja alkukesän puutarhamatkakohteet, esimerkiksi Arboretum Frick Kangasalla, Miladiva ja palatsin puutarha Tampereella sekä Laukon kartano Vesilahdella. Jokioisten museorautatien juna kulkee kesä-elokuussa ja pappilamuseo on avoinna vain kesäaikaan.


Alkukesällä voi latvoa perennoja, esimerkiksi syysleimuja. Tällöin kukinta siirtyy hiukan myöhemmäksi ja kasveista tulee suurempia ja matalampia.

Leikkaa puksipuut. Puksipuu pitää leikkaamisesta. Eri lähteet suosittelevat leikkaamista hieman eri aikoina. Joku sanoo, että olisi hyvä leikata muutaman kerran juhannuksen jälkeen, ei kuitenkaan enää heinäkuun jälkeen. Joku toinen lähde kehottaa leikkaamaan vähintään kaksi kertaa vuodessa. Koska leikkaus stimuloi kasvua, sitä pitäisi välttää loppusyksystä öiden kylmetessä pakkasen puolelle. Aurinkoisella säällä ei kannata leikata, koska leikkauskohdista haihtuu kosteutta ja lehdet ruskistuvat.

Ryhmäruusujen leikkausajankohta on yöpakkasten mentyä, mutta ennen silmujen kasvuun lähtöä. Jos ruusuja leikataan liian aikaisin, yöpakkaset saattavat vahingoittaa uusia kylmänarkoja versoja.

Kesällä poistetaan mahdolliset ruusun villiversot kokonaan, eli ne leikataan niin syvältä kuin mahdollista. Villiversot tunnistaa paksusta, usein eri värisestä, kukattomasta ja runsaspiikkisestä varresta. Villiversojen lehdet ovat yleensä vaaleammat ja pienemmät kuin varsinaisen ruusun.

Poista kirsikkapuun juurivesat keskikesällä. Juhannukseen saakka versot irtoavat helposti repimällä, mutta heinäkuussa poistamiseen tarvitaan jo sakset. Jos jätät jonkun versoista paikalleen, kasvuvoima kohdistuu siihen eikä uusia juurivesoja muodostu niin runsaasti.


Typistä kääpiövuorimännyn oksien vuosikasvaimia juhannuksen aikoihin.

Mikäli haluaa juhannusruusua leikata, on se tehtävä heti kukinnan jälkeen. Tällöin pensas ehtii kasvattaa uusia versoja, jotka kukkivat seuraavana keväänä.


Multaa perunat.

Kuivata riiputtamalla pioneja ja jättipoimulehteä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti