Näytetään tekstit, joissa on tunniste virheet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste virheet. Näytä kaikki tekstit

torstai 24. lokakuuta 2019

TEKISIN TOISIN

Jaahas! Nyt on aika esitellä teille kaikki puutarhani viat ja virheet. Ei vaiskaan. En esittele kaikkia, tulisi turhan pitkä postaus. Esittelen vain pahimmat. Hirnakka nimittäin kirjoitti viime syksyn arvontaan osallistuessaan näin: ”Seuraava aihe-ehdotus olisi 'tekisin toisin jos voisin'. Eli mitä ns. aivopieruja puutarhasta mahdollisesti löytyy?” Kiitos, Hirnakka, hyvästä kysymyksestä!

On siis täytynyt tyytyä
kumartamaan tuolle puulle.

Hassuimmat virheet olen tehnyt polkujen sijainnin suhteen. Kahdessa kohtaa polku on niin lähellä puuta / pensasta, että käytännössä on kuljettava oksaston läpi. Olin tehnyt muutamia kivipolkuja isojen istutusalueiden läpi, jotta alueiden hoito olisi helppoa. Jossain vaiheessa innostuin imeläkirsikasta. Tuon kookkaan puun paikka valikoitui ihan muun kuin polun paikan perusteella. Samoin kävi purppuraheisiangervo ’Diabolon’ kanssa.

Olen miettinyt, että leikkaisin ’Diabolon’ lieriöksi. Pulma olisi sillä ratkaistu. Kirsikan oksia en ole halunnut leikata, jotta satoa olisi helpompi kerätä. On siis täytynyt tyytyä kumartamaan tuolle puulle.

Polku, jota tarkoitan, kulkee kasvillisuuden seassa kirsikkapuun edessä.

En tajunnut, miten kova vastus korte on. Olisi ehkä pitänyt pitää tietyt alueet mustan muovin alla kauemmin. Toisaalta olisi ollut tylsää pitää kolme neljäsosaa puutarhasta monta vuotta muovin alla. Voi olla, etten silti olisi voittanut sitä. Korte on aika uskomaton.

Jälkeenpäin tämä operaatio on työläs.
Kokemusta on.

Jos nyt istuttaisin laakakatajia, istuttaisin ne juurimaton keskelle juuri tuon viheliäisen kortteen takia. Leikkaisin juurimatosta suuren neliön ja keskelle reiän. Päälle laittaisin reilun kerroksen haketta, joka aikanaan peittyisi oksien alle. Jälkeenpäin tämä operaatio on työläs. Kokemusta on.

Siinä ne katalat kortteet ovat ennen juurimaton laittamista.

Mikään määrä
sanomalehtiä
ei sitä pidättele.

Alussa luotin paksuun sanomalehtikerrokseen, mutta korte taisi nauraa minulle pitkät naurut. Mikään määrä sanomalehtiä ei sitä pidättele. Siihen tepsii vain juurimatto (ei mikä tahansa kangas) tai musta muovi.

Jos nyt alkaisin rakentaa uutta puutarhaa, suunnittelisin siihen heti kastelujärjestelmän ja kaivaisin letkut maahan. Nyt letkut on vedetty istutusten läpi ja yli ja menee aikansa ennen kuin ne peittyvät kasvillisuuden alle.

Yritän zoomailla niin, etteivät letkut näkyisi, mutta ei näytä onnistuneen. Kuvan pääosassa kuitenkin hortensia 'Early Sensation'.

Hups! Joissain vaiheessa huomasin,
että muuri oli edelleen vailla maata.

Sain yllätyksekseni pitkän kivimuurin. En tiennyt mitä muurille istuttaisin enkä siksi täyttänyt kivien koloja mitenkään. Asia jäi hautumaan. Muuri oli kaunis sellaisenaan eikä asialla ollut kiirettä. Muotoilin puutarhaa Avantilla ja vihdoin pääsin maan muokkaus- ja istutusvaiheeseen eikä painavilla koneilla ollut enää menemistä sinne. Hups! Joissain vaiheessa huomasin, että muuri oli edelleen vailla maata. Meni kottikärryhommiksi.

Viime vuonna keksin, että istutan koko muurin pituudelta ruusuja. Nyt projekti etenee ruusu kerrallaan. Kun polun alta tai jostakin muualta tulee ylimääräistä maata, se kärrätään muurin päälle. Kun maata on tarpeeksi, istutetaan ruusu ja katetaan matoilla ja hakkeella.

Karoliinanruusu on kestävä. Toivottavasti se pärjää muurin karuissa oloissaa.

Köynnösruusua en enää vaivoikseni ottaisi.

Voisin vielä luetella liudan virheitä kasvivalinnoissa, mutta niitä ei kai kutsuta virheiksi. Ne ovat kokeiluja. Tulkoot nyt muutama mainituiksi. Köynnösruusua en enää vaivoikseni ottaisi. Niin kaunis kuin ’New Dawn’ onkin, sen sitominen tukeen on ikävää hommaa – ja silti aina joku verso retkottaa. Olen tilannut pojaltani ensi kesäksi kaksi tukikehikkoa, joiden sisälle istutan ruusut. Sitten eivät enää retkota.

Suloinen tämä kieltämättä on.

Maahumalan tuominen puutarhaan saattoi olla virhe. En ole aivan varma. Se on kyllä kaunislehtinen ja isossa puutarhassa tarvitaan maanpeitekasveja. Se vain on toisinaan vähän liian tunkeileva.

Valkoisen kyläkurjenpolven istuttaminen – ja varsinkin kuihtuneiden kukkien leikkaamisen unohtaminen – oli selvä virhe. Saan varmaan korjata sitä erehdystä muutaman vuoden.

Kyläkurjenpolvi on kaunis tuossa Köynnösikkunan juurella, mutta se tahtoisi valloittaa puoli puutarhaa.

Onneksi polun saa siirrettyä ja muurin kolot täytettyä. Kasvikokeilut jatkuvat.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

HEH-HEH!

Naurattaa vieläkin. Kaikkea sitä oppii kun vanhaksi elää. 

Olin lueskellut keväisiä blogikirjoituksia, joissa iloittiin ensimmäisistä piipoista. Viime pääsiäisenä Between kommentoi postaustani: "Etenkin näin keväällä jokainen pienen pienikin piippo tai avautuva kukka ihastuttaa kerrassaan valtavasti. Mukavaa pääsiäisen jatkoa sinulle!"


Piippoja minulla ei ole.
Pitääkin tutustua niihin.

Minä vastasin: "Kiitos! Piippoja minulla ei ole. Pitääkin tutustua niihin :) Niistä niin paljon puhutaan juuri näihin aikoihin."

Krookukset nousevat ensimmäisten joukossa.

Ja minä yritin tutustua. Kirjoitin Googleen "piippo". Löysin runoilijoita, sanoittajia, teollisuusjohtajia, hiihtäjiä... Jostain löytyi myös maininta "ruohokasvi" ja "vihviläkasvi". 

Napsautin hakusanaa "piippo kasvi" ja sain Wikipediasta lisätietoa: "Piipot (Luzula) on vihviläkasvien (Juncaceae) heimoon kuuluva suku. Ne ovat monivuotisia, yleensä mätästäviä. Niiden lehtitupet ovat umpinaisia ja niiden tupen suu on karvainen, kun taas vihvilöiden lehtitupet ovat avoimia ja kalvolaitaisia. Suomessa esiintyy noin kymmenen piippolajia, joista osa jaetaan vielä alalajeihin."


Suljin tiedostot vähin äänin. 
Ajattelin, että olen niin aloitteleva puutarhuri,
etten ole velä oppinut ymmärtämään noiden piippojen ihmeellistä maailmaa. 


Katsoin kuvaa äkikseltään juolavehnän näköisestä kasvista, jossa on ruskehtava pieni kukinto. Pyörittelin päätäni. – Miten jotkut voivat olla niin innoissaan noista mitättömän näköisistä kasveista? ihmettelin. Opin, että piippoja on vaikka kuinka monta lajia: tankeapiiposta sykeröpiippoon, kaikki toinen toistaan mitättömämmän näköisiä.

Suljin tiedostot vähin äänin. Ajattelin, että olen niin aloitteleva puutarhuri, etten ole velä oppinut ymmärtämään noiden piippojen ihmeellistä maailmaa. Ihmettelin, kuinka noin vaatimattoman näköisistä kasveista vouhkataan niin paljon. Päättelin, että niiden viehätysvoima perustunee siihen kun ne ilmaantuvat ensimmäisinä. Hämmästelin sitäkin, miten yleisiä piipot ovat, mutta silti niihin ei törmää puutarhamyymälöissä. En tullut kysyneeksi keneltäkään.

Komeasinikuunliljat kurkistelevat.

Lopulta törmäsin erääseen blogijuttuun, jossa jälleen kerran iloittiin kevään ensimmäisistä piipoista. Vasta silloin hoksasin, että piipot ovat versonpäitä. Repesin nauruun. Onneksi nauru pidentää ikää.

Nyt niitä piippolakkeja on meilläkin, tosin yllä olevat valokuvat ovat edellisiltä vuosilta. Syysleimut pilkistävät jo, vaikka puutarha on suurimmaksi osaksi hankien alla.

Toivottavasti piippolakit kurkistelevat pian jokaisessa puutarhassa. Hyvää huhtikuun jatkoa!