perjantai 15. helmikuuta 2019

OJAN POHJALLA

Olo on ollut kuin ojan pohjalla.  En ole ojan pohjalla ollut, mutta voin kuvitella. Ryytynyt, rähjääntynyt, liikaa laihtunut ja kuihtunut. Pää pökkyrässä ja voimat poissa. Kun on ensin neljä-viisi päivää maannut korkean kuumeen kourissa ja sitten muutaman päivän vähän lievemmässä kuumeessa, ei olo tunnu erityisen hehkeältä. Ei, vaikka kuume alkaa välillä olla jo poissa ja huterin jaloin olen päässyt suihkuunkin.

Sitä voisi kuvitella, että petipotilaana voisi nukkua makeasti, kuunnella kaikkea ihanaa, lukea tai ainakin ajatella. Ajatella suuria, kuten esimerkiksi ensi kesän istutuksia. Nauttisi vaan eteen kannetuista ruoista ja juomista sekä muista palveluista. Lukisi blogeja ja näpyttelisi uusia päivityksiä rennosti sohvalla maaten. Se vaan ei mene niin.

Miettii lähinnä sitä, miten saisi kerättyä voimia
jaksaakseen kääntää kylkeään ja juodakseen vettä.
Edes yhden kulauksen.

Kun makaa kuumeisena kylmä kääre otsalla, miettii lähinnä sitä, miten saisi kerättyä voimia jaksaakseen kääntää kylkeään ja juodakseen vettä. Edes yhden kulauksen. Että saisi menemään toisen kulauksen. Niinä päivinä korkealentoisimmat ajatukset kattoa tuijottaessa ovat: onpa meillä pölyiset verhot ja kellastunut palovaroitn.

Perhe on pyöräytellyt smoothieita, joista olen  saanut ainakin jonkin verran antioksidantteja, proteiineja, hyviä rasvoja ja kuitua.

Kun aamulla vessassa purskahtaa itkuun nähdessään vaa’an lukeman, eivät mielessä väiky pionit – eivät edes ruusut. Silloin miettii ainoastaan sitä, miten saada syötyä ja juotua. Pitkään jatkuva korkea kuume, pääkipu, kadonnut ruokahalu ja hirvittävä kurkkukipu on ikävä yhdistelmä. Kun kuudessa päivässä lähtee kuusi kiloa, lopputulos on kuin rotan raato.

Ei täällä ojan pohjalla öisinkään olla tähtitaivasta ihailtu. Täällä on keskitytty siihen, miten saisi yskimiseltä nukutuksi ja toivottu, ettei hengitys enempää vaikeutuisi. Juotu miehen keittämää hunajavettä – ja oltu kiitollisia perheestä.

Nenäliinojen menekkiä on lisännyt se,
että tyttäreni lähti au pairiksi Espanjaan.

Nuha ei sentään ole ollut paha. Nenäliinojen menekkiä on lisännyt se, että tyttäreni lähti au pairiksi Espanjaan. Ihan hassua, että tällainen äiti, joka on reissannut maailman ääriin ilman kännykkää ja muita vimpaimia lähettäen kortin tai kaksi, ikävöi omaa lastaan jo etukäteen. Sitä se äidinrakkaus on.

Kun opiskelijana itse reissasin, ei varmasti käynyt mielessäkään, olisiko vanhemmillani ehkä ikävä tai huoli. Nyt minulla on tyttären puhelinnumero, sähköposti, skypet sun muut ja vieläpä au pair-perheen yhteystiedotkin. Itselläni ei aina ollut antaa edes määränpäätä. En tiennyt sitä aina itsekään. Ja joskus tuli mutkia matkaan. Kerran meidän piti lentää Kööpenhaminasta jonnekin Kauko-Itään, muistaakseni Abu Dhabin kautta Kuala Lumpuriin. Oli tylsä yllätys huomata koko yön lentämisen jälkeen olevansa Frankfurtissa. Olimme eksyneet jossain ja kone oli maasta käsin ohjattu Saksaan. Onneksi äideillä on nykyään helpompaa – tai sitten ei.

Päivän jännittävimmät uutiset luetaan tänäänkin kuumemittarista. Jospa tänään mittari pysyisi ensimmäistä päivää normaalilukemissa. Tähän asti ainakin on näyttänyt lupaavalta. Mitään hälyttävää ei ole todettu, joten nyt minun tehtäväni on vain levätä oikein olan takaa.

Hyvää helmikuun jatkoa kaikille! Toivottavasti olette pysyneet terveinä.

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

LISÄÄ LÄKSYJÄ

Jokin aika sitten ratkaisimme muutamia mielenkiintoisia yhtälöitä. Tässä on nyt vielä yksi, kaikista vaikein. Minulle tuli suorastaan tenkkaapoo. Olisin erittäin kiitollinen teidän avustanne, hyvät lukijani. Toivottavasti mobiililaitteet eivät sekoittele tekstiasetuksia niin, ettei yhtälöistä saa mitään tolkkua.

Tätä yhtälöä olen yrittänyt ratkaista monta vuotta, mutta aina menee jotakin väärin. Ensi kesäksi olisivat hyvät neuvot tarpeen.

aurinkoinen paikka .           x + y + z         . laiska puutarhuri = kaunis tervetulotoivotus
                                     suuri betonipysti              halpa

Minulla on kaksi valtavan suurta betonipystiä aurinkoisessa paikassa juuri siinä kohtaa, josta kävellään pääovelle. Olen yrittänyt sommitella asetelman, jonka keskellä olisi korkea kasvi. Ruukun täyttäisi keskikorkea kukkaisa pilvi. Reunojen yli ryöppyäisi jokin riippuva kasvi. Tehtävä olisi helppo, jos olisin ahkera kesäkukkien kylväjä, mutta sitä en valitettavasti ole. Erityisen monimutkaisen tästä yhtälöstä tekee se, että kasvien pitäisi olla halpoja, sillä kahteen isoon ruukkuun niitä menee paljon – ja valitettavasi ne eivät ole ainoat rahanrei'ät tällä tontilla.

Tästä puuttuu riippuva kasvi ja nämä kukkivat vasta loppukesällä. Ei siis onnistunut ratkaisu, mutta olipa ainakin halpa.

Korkeana kasvina minulla on ollut Endless summer –hortensia, joka kukki kauniisti, mutta sitä on vaikea saada kukkimaan seuraavana vuonna. Terassihortensiat ovat myös kauniita, mutta arvokkaita. Tarhamiekkaliljat, liljat ja daaliat ovat edullisia, mutta niiden kukintaa saa odottaa. Gladioukset pitkinä hujoppeina tarvitsisivat tuen.

Gladiolukset  alkavat pian sojottaa sinne tänne.

Keskikorkeana kasvina minulla on ollut jättipoimulehteä, peittokurjenpolvea, kurjenpolvi ’Rozannea’ ja viimeisimpänä pelargonia. Perennat tulivat edullisiksi kun istutin ne syksyllä maahan. Pelargoni olisi ollut muuten hyvä, mutta olen liian laiska nyppimään kuihtuneita kukkia.

Keväällä istutin pelargoniat ja niiden keskelle valkoiset daaliat. Riippuvat jäivät kevään kiireissä laittamatta. Pitkään betonipystit näyttivät tältä.

Viime kesänä ostin maahumala ’Variegatan’ riippumaan reunoilta. Pidin siitä. Syksyllä istutin sen maahan.


Miten sinä ratkaisisit tuon minun yhtälöni?