keskiviikko 17. lokakuuta 2018

TÄSTÄ EN TINGI

Kipaisen puutarhavarastoon hämärän pihan poikki. On satanut koko päivän ja ilma on kolea. Varaston ikkunasta loistaa kutsuva valo.

Varastossa on hieman viileää, mutta koleaan syysilmaan verrattuna siellä tuntuu kodikkaan lämpöiseltä. Kastelen rätin lämpimässä saippuavedessä. Pyyhin hyllyjä ja ämpäreitä. Seinän takaa kuuluu vaimeaa koputusta. Kanat ovat asettumassa yöpuulle, mutta nuoriso valvoo vielä. Tietysti. Tiuhti, nuorimmainen, siellä nokkii.


Haen sisältä vedellä täytetyt ämpärit, joihin olen päivällä laittanut puhdistetut suihkulähteiden pumput. Kieputan johdot nätisti kannen päälle. Pumput pitää säilyttää vedessä, jotta ne pysyvät kunnossa.

Yritän olla kolistelematta,
etten häiritsisi kanalan yörauhaa.

Koputus vaimenee. Sovittelen puhtaita ämpäreitä ja kastelukannuja paikoilleen. Yritän olla kolistelematta, etten häiritsisi kanalan yörauhaa. Kompostikuivikesäkille ei löydy paikkaa. Seinänvierustat ovat täyttyneet rehusaaveista, puutarhakalkkiämpäreistä, hydrosorasta. On lannoiteämpäriä, ruokintakalkkia ja jyviä.


Rakennustellinki saa toimittaa hyllyn virkaa,
vaikka se onkin liian suuri,
niin että varastosta tulee ahdas.

On jo pimeä kun vien lattianpesuvälineet sisälle. Vielä on työkalut puhdistettava ja öljyttävä, harsot pestävä ja taiteltava, puutarhaletkut puhdistettava, ruohonleikkurikin laitettava talviteloille. Muratit on tuotava sisälle. Niitä varten on koottava hylly keskelle lattiaa. Rakennustellinki saa toimittaa hyllyn virkaa, vaikka se onkin liian suuri, niin että varastosta tulee ahdas.


Syyslannoitus jäi antamatta
aivan kuten kaikkina muinakin vuosina.

Puutarhassakin olisi vielä tehtävää: kasvimaa käännettävä, rikat kitkettävä, kunnostettava nurkka jos toinenkin.  Ne saavat jäädä, jos ovat jäädäkseen. Varjostusverkkojen tuet painan maahan ja hedelmäpuut suojaan jäniksiltä, mutta mistään muusta en huolta kanna. Syyslannoitus jäi antamatta aivan kuten kaikkina muinakin vuosina. Monet voikukat jäivät kitkemättä. Moni muukin asia jäi tekemättä. Tärkeintä on, että puutarhavarasto on kunnossa.


Idean tähän juttuun antoi Valkoista salviaa -blogin Heidi. Osallistuessaan arvontaan hän kysyi: ”Mistä et tingi, eli asioita, jotka vain täytyy hoitaa tietyllä tavalla. Millaisia asioita taas voi katsoa läpi sormien?” Kiitos, Heidi, mukavasta kysymyksestä! Sitä oli kiva miettiä.

22 kommenttia:

  1. Siististä puutarhavarastosta on mukava hakea työkaluja ja kaikki tarpeellinen on helposti löydettävissä. Minäkin tänään järjestelin hieman puutarhavarastoani, tosin täytyy myöntää, että työvälineet ja harsot ovat hieman (=melko) likaisia... Mutta omilla paikoillaan ja hyvin järjestyksessä! Lattia on pesemättä (ja jääkin pesemättä :D), mutta roskat ja mullat on kuitenkin harjattu pois. Ja nyt jäin miettimään, mikä onkaan asia, josta en tingi. Taidan olla vähän luistelija monessa asiassa, vaikka kyllähän se olisi aivan ihana omistaa työkaluvarasto, jossa kaikki säihkyisi puhtauttaan. Ihanaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minullakaan montaa asiaa ole, joista en voisi luistella :) Joskus jää sellaisiakin asioita tekemättä (esim. porkkanoiden harvennus), joissa ei kannattaisi lipsua. Monesti ei vaan ihan kaikkeen repeä. Puutarhavarasto voi välillä olla aikamoisessa kunnossa kun savisilla kengillä kuljetaan eikä säkeille ym. heti löydy paikkoja, mutta talveksi en sotkuja jätä. On niin kiva keväällä aloittaa puhtaalta pöydältä.

      Oikein mukavaa loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  2. Hyvä järjestys ja puhtaita astioita hyllyllä,sieltä on helppo tarvittaessa ottaa,kaikki näkyvillä.Ja lattiakin pesty!
    Hyvää syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on talvellakin kiva fiilistellä samalla kun käy kastelemassa talvehtijoita :)

      Kaunista syksyä sinullekin!

      Poista
  3. Voi kuinka siistiä sinulla onkaan! Kunpa minunkin puutarhatarvikkeeni olisivat yhtä siistissä järjestyksessä varastossa. Ja kunpa minulla OLISI oma varasto puutarhatarvikkeille sen pienen nurkan sijaan, jossa kaikki on aina tilan puutteen vuoksi enemmän tai vähemmän sikin sokin. Jos voitan lotossa, rakennan itselleni puutarhavaraston :) Kiva kun vastasit kysymykseeni, oli mukavaa luettavaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä puutarhavarasto parantaa puutarhahullun elämänlaatua ihan oleellisesti :) Ei minullakaan ihan pelkkä puutarhavarasto ole. On siellä talvirenkaita ja sen sellaisia, mutta virittelin nätit verhot niiden eteen :) Se on kyllä totta, että liian pieni varasto on murheenkryyni kun ei sitä saa pysymään siistinä. Siitäkin on vuosien kokemus. Nyt vaan toivotaan sinulle isompaa varastoa!

      Kiitos mukavasta kommentistasi ♥

      Poista
  4. Ihana siisti varasto <3
    Minä lintsaan aina harsojen pesussa, siihen urakkaan en vain kertakaikkiaan kykene. Yleensä ostan joka kevät x määrän uusia ja viskaan vanhat kaatiskuormaan tai johonkin kierrätysjuttuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hirnakka!

      Minulla samat harsot ovat käytössä monet vuodet. En raaski satsata uusiin, sillä isossa ja keskeneräisessä puutarhassa niitä tarvitaan tosi paljon. Jostain syystä istutusilmat ovat usein tuulisia tai liian paahteisia.

      Minullakin on sellaisia asioita, joihin en vain kykene: esim. daalioiden talvetus. Pikku juttu, mutta aina se vaan jää kevään hyvistä päätöksistä huolimatta.

      Poista
  5. Ihan hiukan kateellisena katselen täältä sohvanpohjalta tuota sinun puutarhavarastoa. Tiptop ja puhtauttaan kiiltelevä. Omat puutarhatavarat on pihavaraston nurkassa hyllynkulmassa ja kukkaruukut edelleen vajan edustalla pöydällä. Pitäisiköhän aktivoitua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on niin hyvät puitteet (ainakin ulkoa päin näyttää), että se on vain yksi hujaus kun kaikki on sinullakin tiptop. Kyllä kun inspiraatio iskee, niin alkaa tapahtua :)

      Poista
  6. Syyssiivousinspiraatio iski! Varasto on hienossa kuosissa, joten keväällä on ilo tas aloittaa. Minulla on kaikki hujan hajan mikä missäkin portaiden alla, pyörävaraston hyllyllä ja kellarissa. Ryhdyn heti hommiin - tai viimeistään viikonloppuna...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Onhan se keväällä niin hienoa aloittaa kun tavarat löytyvät puhtaina ja etsimättä. Talvella on aika hienoa myös käydä vähän filistelemässä :) Jo pelkkä varaston tuoksu saa ihmeen paljon aikaan...

      Poista
  7. WAU! Tuaho en kyllä koskaa pysty :) Pitääs kyllä, nykki o moni, hukka nimises paikas :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mutta sinulla onkin koko puutarha tip top. Minulla ihan toisin päin: varasto kunnossa, mutta puutarha niin ja näin :D

      Poista
  8. Onpas sinulla siistiä varastossa! Minulle uusi tieto, että suihkulähteen pumppuja pitäisi säilyttää vedessä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Vilma! Ei kai joka paikassa niin neuvota tekemään, mutta meidän pumppujen käyttöohjeissa neuvottiin. Ei kuivu lika kiinni herkkiin sisäosiin, kun ei niitä pysty avaamaan ja puhdistamaan.

      Poista
  9. Tuollaista siistiä, käytännöllistä ja vähän myös sisustettua puutarhavajaa haaveilen meillekin. Pientä alkua jo tein, mutta sitten inspiraatio hyytyi- ehtii sen myöhemminkin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että sinulla on jo puitteet puutarhavarastolle olemassa. Enää puuttuu vain inspiraatio ja sehän voi iskeä milloin tahansa :)

      Poista
  10. Puutarhavarastosta haaveilen. Olisikin ihanaa, jos tarvikkeet saisi siististi samaan paikkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaveilla on taipumus toteutua :) Joka kerta siitä nauttii kun käy puutarhavarastossa. Toivotaan, että haaveesi toteutuu.

      Poista
  11. Onpa ihanan siistiä! Hyvä järjestys ehdottomasti kannattaa, näin on mukavampi tehdä puutarhatöitä. Mun puutarhavarasto / pannuhuone on kuitenkin kesän jäljiltä ihan järkyttävässä kunnossa - olen vain kasannut sinne kaiken, jonka olen siivonnut ulkoa pois. MUtta ensi viikonlopuksi olemme sopineet mieheni kanssa siivoustreffit - tarkoitus on pistää autotallissa ja pannuhuoneessa töpinäksi ja järjestää tavarat paikoilleen. Siisti puutarhavarastosi tarjoaa tähän hommaan hyvin inspiraatiota :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Piparminttu! Kyllä minunkin puutarhavarastoni kesän kiireissä vähän leviää, mutta ne sotkut on sitten äkkiä taas laitettu pois, kun kaikilla tavaroilla on kutakuinkin paikat.

      Sehän on yksi hujaus vain kun kahdestaan laitatte paikat kuntoon. Sitten on kiva antaa talven tulla. Touhukkaita siivoustreffejä teille ja hyvää viikkoa muutenkin!

      Poista