PUUTARHAN AIKA

Minun aikani puutarhassa juoksee, rientää, vilistää ja lentää. Se ei matele eikä seiso. Mopoista innostunut poikani sanoi, että monesti tuntuu, että on ollut verstaalla viisitoista minuuttia, vaikka aikaa onkin vierähtänyt kolme tuntia. Kuinka tuttua! Kurjenkellosta katsoen käytän puutarhanhoitoon aikaa ehkä puolisen tuntia. Totuus voi olla lähempänä kuutta tuntia.

Puutarhassa aika on kerroksellista. Joskus katselen puutarhamme isoja kivenjärkäleitä. Osa niistä on niillä sijoillaan, jonne tämän paikan entiset asukkaat ovat ne siirtäneet. Niissä aika tuntuu pysähtyneen. Olen yrittänyt miettiä sitä aikaa kun täällä on viimeksi asuttu. Siitä ajasta ei tunnu olevan jäljellä muuta kuin nuo kivet ja ehkä pelto. En käsitä sitä. Talot ovat poissa, vain muutama tiilen palanen jäljellä. Metsä on kasvanut ja peittänyt pihapiirin. Olen lukenut, että näillä tantereilla on asuttu jo kivikaudella. Tuo aika on loitonnut jo niin kauas, ettei sen loittonemista enää käsitä.

Joissakin kohdin puutarhaa

aika tuntuu matelevan.

Joissakin kohdin puutarhaa aika tuntuu matelevan. Miten niin voimakkaat kasvit kuin vuorenkilvet voivatkin juurtua niin hitaasti. Kestää kolme vuotta ennen kuin ne ovat täyttäneet paikkansa. Joskus taas yllätyn: pesäkuuset ovat ehtineet jo suuriksi, vaikka niiden pitäisi olla hidaskasvuisia. Miten ne kasvavatkin viidessä vuodessa noin?

Mielenkiintoista, että muinaiset egyptiläiset ja kiinalaiset jakoivat päivän kahteentoista osaan, mutta yöaikaa ei mitattu millään tavalla. Sehän oli kuin minulla lapsena. Minulla oli aina vain päivä. Öitä en muista olleen olemassakaan. 

Tunnit olivat tuolloin eripituisia.

Ymmärrettävältä kuulostaa myös se, että kun egyptiläiset ja babylonialaiset ryhtyivät mittaamaan aikaa myös yöllä, tunnit olivat tuolloin eripituisia päivän valoisan ajan pituudesta riippuen. Tuntuu, että puutarhassa kevään tunnit ovat huomattavasti lyhyempiä kuin kesän tai syksyn tunnit, talven tunneista puhumattakaan.

Peurankello 'Schneekrone'

Sanna P kysyi arvonnan yhteydessä: ”Paljonko käytät päivittäin aikaa puutarhanhoitoon?” Yritän nyt vastata tähän vaikeaan kysymykseen.

Elän kuin jotkut Polynesian heimot.

Kesäisin kun yrityksessämme on tavallista hiljaisempaa, pidän lomaa ja elän kuin jotkut Polynesian heimot. He eivät mittaa aikaa, vaan heille paras aika toimia on silloin, kun tilanne ja ympäristö ovat otollisia. Tuo kuulostaa aivan minulta. Yksi lempisanonnoistani onkin: ”Katsotaan tilanteen mukaan.”

Viihdyn kotona, olen varsinainen kotihiiri. Niinpä otollisia päiviä riittää aika paljon, paitsi jos on helle. Sitten on niitä päiviä, jolloin lähden ostoksille tai muille asioille enkä ehdi puutarhaan lainkaan. Ehkä täsmällisin vastaus kysymykseen olisi: käytän puutarhanhoitoon kaiken liikenevän ajan, paitsi helteellä, jolloin vain kaipaan puutarhaan.

Tavallisesti menen puutarhaan heti aamulla tai aamupäivällä kun saan pakolliset kuviot sisällä hoidettua. Puuhailen kunnes tulee nälkä. (Suomalaisena perheenäitinä on noloa tunnustaa, ettei meillä ole tarkkoja ruoka-aikoja, vaan ruoka-aikamme ovat liukuvia.) Illalla puolestaan väsymys, kivistävä selkä tai hämärän tullen hyttyset pakottavat sisälle.

Kesällä minulle riittävät kurjenkello ja peurankello. Pärjään aivan mainiosti ilman seinäkelloa, jota vilkaisen iltaisin vain todetakseni, että oh-hoh, kun taas meni myöhään.

Kurjenkellot ovat jo lakastuneet, toivottavasti kylväytyneetkin, ja puutarha on siirtymässä talviaikaan. Minulle riittäisi kurjenkellojen siirto.  Viisareiden siirtelystä en niin välittäisi.

Kiitos, Sanna P, mielenkiintoisesta kysymyksestä!