keskiviikko 21. elokuuta 2019

SURUNLAAKSOSTA ONNENKUKKULOILLE

Minun alkoi tehdä mieli kapeaa kuusta. Sellaista, jota sanotaan surukuuseksi. Ajelimme Vesilahdelta Lempäälään ja siinä matkan varrella niitä oli monessakin paikassa. Kapeita ja korkeita, kauniita kuusia. Niiden oksien kärjet nousevat vähän ylöspäin, aivan kuin ne hymyilisivät. Mutta se nimi! Minua tökkii ajatus ostaa surukuusi. Ei sillä, että surukuusen ostaminen tietäisi surua. Jotenkin vain se nimi on niin surullinen.

En halunnut ajatella
asuvani Murhasaaressa.

Etsiessämme sopivaa tonttia Pirkanmaalta, myynnissä oli tontti kauniilla seudulla. En kuitenkaan halunnut käydä katsomassa sitä, sillä en halunnut ajatella asuvani Murhasaaressa.

Synkän lammen rannalla
rehottaisi kalmojuuri.

Katsellessani niitä surukuusia, ajatukseni lähtivät laukkaamaan. Surunlaakso… Jospa istuttaisin surukuusen ja sen alle varjoon taponlehteä. Siinä vieressä, vähän aurinkoisemmassa paikassa kasvaisivat myrkkykeiso ja konnanyrtti. Synkän lammen rannalla rehottaisi kalmojuuri. Särmää kokonaisuuteen toisi piikikäs pirunnyrkki.

Meillä ei ole taponlehteä. Meillä on peittolehti. Se kasvaa katajan suojissa.

Ikkunalaudalla kasvaisivat kärsimyskukka, tuonenkielo ja raatokukka. Kohtalonköynnös kehystäisi niitä kurottaen versojaan kohti kattoa.

Portaiden pielessä kasvaisivat punaiset verenpisarat. Syksyn tullessa syysmyrkkyliljat puhkeaisivat kukkaan. Kyynelkoivujen muodostaman kujan läpi voisi kulkea… Onnenkukkuloille.

Puistoruusu ’Ilo’ säihkyisi
vähän myöhemmin kesällä.

Onnenpensas loistaisi keväällä keltaisena kuin aurinko. Elämänlanka (se yksivuotinen aitoelämänlanka) kiemurtaisi versojaan pensaan tuuheassa oksastossa. Herkkä jumaltenkukka aukaisisi viehättävät kukkansa siinä lähistöllä. Puistoruusu ’Ilo’ säihkyisi vähän myöhemmin kesällä. Vieressä kasvaisivat hunajakukka ja kaikkialle ehtivä onnenapila.

Valoisalla itäikkunalla ruukussa viihtyisivät enkelinsiipi ja kodinonni.

Kodinonni

Palaan tähän päivään ja tähän hetkeen. Näppäilen Googleen s u r u k u u s i – ja kas, löydän sen toisen nimen: pilarikuusi. Jo helpottaa! Nyt tuntuu aivan erilaiselta. Voisimmekin ostaa pilarikuusen. Innostun asiasta niin, että pyydän Joukon katsomaan kuvahaun satoa. – Ihan hieno, mutta yksi kuusi ei näytä miltään, Jouko sanoo. Niitä pitää olla pieni ryhmä.  Pilarikuuset ovat aika harvinaisia. – Hui, minä sanon. Niiden hinnat ovat lähellä sataa euroa kappaleelta. No, ei se ole tämän päivän asia.  Ei niille ole paikkaakaan mietittynä.  

38 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus❤️ Minustakin tuo nimitys surukuusi on vähän kammottava. Pilarikuusi on parempi😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Reetta! Minusta se kuusi ei edes näytä surulliselta. Minusta ne pitkät hujopit hymyilevät.

      Poista
  2. Minusta surukuusten aikunen ulkoasu on niin sydämellisen persoonallinen! Ilman muuta niitä pitää olla ainakin kolmen kappaleen ryhmä, joka aikanaan katsoo ja kumartaa valitsemaansa suuntaan.

    Minulla oli onni saada viime vuonna istuttaa yhdeksän surukuusta Merenrantakaupunkiin. Niistä kaksi saa siirron, kun lopullinen istutuspaikka on valmiina tänä syksynä. Ne tulevat kehystämään yhtä kivipaatta molemmin puolin. Vain yksi surukuusi on omalla tontilla. Melko lähellä 'Ilo' ruusua :D Elämäkin on koottu iloista ja suruista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tita! Persoonallisia ne tosiaan ovat. Eivät katukuvassakaan huku massaan.

      Kiva kuulla, että Merenrantakaupunkiinkin niitä on tullut noin monta. Kivipaaden vieressä ne ovat varmasti suorastaan juhlallisia sitten aikanaan.

      Pitkää ikää kuusellesi ja ’Ilo’ –ruusullesi kuin myös itse kullekin siellä :)

      Poista
  3. Suosittelen surukuusta. Myö istutettiin 1990 luvun alussa maatilalle 5kpl. yks käy oksiaan oikomaan ja kuivi pois, nyt on neljä suureks kasvanutta katseenvangitsijaa. Tänne Rannanpihaan niitä tul 3 ja yks kyynelkoivu. Mukavasti ajatusleikkii juoksutit, ol kiva lukkii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Ne ovat jo pitkään olleet mielessäni, mutta saapa nähdä, monenko vuoden projekti lopulta niiden saaminen on. Teidän kuuset ovat varmasti hienoja!

      Kiitos, Ulla, mukavasta palautteestasi ♥

      Poista
  4. Pilarikuusi on tosiaan parempi nimi kuin surukuusi. Jos haluaisi, saisi puutarhaan aika synkänkin teeman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin. Minusta siinä kuusessa surullista on vain sen nimi. Minusta se ei näytä yhtään itkevältä.

      Minä tykkään valoisista teemoista :)

      Poista
  5. aamun piristys, Sinulla on ihastuttava tapa kirjoittaa. teemapuutarhaa voisikin suunnitella kukkien nimien perusteella;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ilona! Tällainen palaute piristää minunkin päivääni ♥

      Minä olen ennenkin leikitellyt kasvien nimillä. Jos haluat, löydät ne blogistani tunnisteella ”nimet”.

      Poista
  6. Nämä kasvien nimitykset ovat aina välillä kyllä kamalia.
    Itse kirjoitin tuonenekielosta, sen synkästä nimestä. Syvemmin asiaa tutkittuani selvisikin, että nimellä olikin loppujen lopuksi positiivinen kaiku. Koska tuonenkielo pärjää todella vähällä valolla ja se pärjää pimeimmässäkin paikassa.
    Se tuo valoa pimeyteen kasvamalla vaikka tuonelassa.
    Mikähän surukuusen tarina on? Nimi viittaa varmaan alakuloisiin riippuviin oksiin. Nimestä ja alakuloisuudestaan huolimatta, se on minustakin todella kaunis puu.
    Surukuusia on muuten tarjolla halvemmallakin, jos jaksaa itse jatkaa kasvatusta pienen taimen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ajatuksia herättävästä kommentistasi!

      Niinpä. Kamalia olivat ennen vanhaan kehtolaulutkin. Laulettiin vauvoille tuonelasta ja tupakasta (Tuu, tuu, tupakkarulla…) ja vaikka mistä :-o

      Kiva kuulla tuonenkielosta. Tykkään siitä tosi paljon, mutta olivat niin kalliita, etten raaskinut ostaa. Se toisi elämää huoneen pimeimpään nurkkaan.

      Ihmiset näkevät tuon kuusen niin eri tavalla. Minusta se näyttää hymyilevältä ja hauskalta. Sitten taas riippapihlajat näyttävät masentuneilta ja alakuloisilta. Olisi tosiaan hauska kuulla surukuusen nimen tausta. Voisin kuvitella, että joku sellainen kuusi on kasvanut ypöyksin jossakin ja joku on ajatellut, että onpa surullista kun tuolla ei ole kaveria.

      Niin, voihan niitä löytää halvemmallakin kun vaan alkaa etsiä :)

      Poista
  7. Pilarikuusi kuulostaa peremmalta kuin surukuusi :) Ihana tuo kodinonni, minä vain en tahdo saada niitä pysymään hengissä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen pilarikuusen puolella :)

      En minäkään saisi kodinonnea viihtymään ilmaan vesiviljelyä. Se tarvitsee niin säännöllistä kastelua.

      Poista
  8. Ajatus lähti tosiaan laukkaamaan tästä nimileikistä! Olisi kiva tietää tarinat kaikkien nimien takana. Vaikka ei nimi kasviakaan pahenna, niin ehkä tosiaan on mukavampi istuttaa puutarhaan pilarikuusia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Kiitos, Päivi! Niin, eihän se nimi ole kuusen vika. Minulle nimet ovat niin tärkeitä, että ostan tosiaan sen pilarikuusen. Surukuuset saavat jäädä :)

      Poista
  9. Välillä tuntuu, että kasveille on oikein yritetty keksiä mahdollisimman surumielinen ja synkkä (ja toisinaan myös tosi tylsä) nimi suomenkielessä. Mutta onneksi on sitten niitä kauniimpiakin nimiä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ennen vanhaan kaikki kielenkäyttö vaikutti jotenkin karummalta Hämmästelin juuri tuossa vähän ylempänä Riinalle, että vauvoillekin laulettiin tuonelasta ja tupakasta :) Eivät taitaisi sellaiset uudet kehtolaulut lyödä läpi :)

      Poista
  10. Kyllä surukuusi ei ole mikään pilarikuusi. Aika harvoin ne edes kasvavat ylvään pilarimaisesti, vaan ne saattavat kesken kasvun lähteä ihan mihin suuntaan tahansa. Minusta surukuuset ovat kauniita ja saavatkin olla ihan omanlaisiaan ilman inhimillistämistä. Yleensähän kasvit nimetään ulkonäön,ominaisuuden tai löytäjän/löytöpaikan mukaan. Ei nimi kuusta pahenna. . . Vai miten se nyt menikään!

    Meillä on pihassa useita surukuusia. Meillä on jopa pieni alue nimetty Surullisten kuusien metsäksi. Harrastamme mieheni kanssa myös reissuillamme surukuusibongausta.
    Suru, kuten muutkin tunteet ja ikävät asiat kuuluvat elämään ja surukuusi on oiva ja kaunis puu siitä meitä meitä muistuttamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marketta!

      Minulla on tapana leikitellä kasviasioilla ja inhimillistää niitä. Se on sisäisen lapseni tapa tuoda pientä pilkettä aikuiseen elämääni. Siksi minusta näyttää, että nuo hujopit kuusetkin hymyilevät :) Se on totta, ettei surukuusi ole pilari. Pilarit harvoin hymyilevät tai kumartelevat :) Minulle se pilari kyllä passaa paremmin kuin surukuusi. Ja kukapa estää keksimästä ihan omaa nimeä sille ;)

      On ihan totta, että ilo ja suru ovat luonnollinen osa elämää enkä minä oikeassa elämässä halua kieltää mitään tunteita. Tunteet tulevat ja menevät ja ne kaikki voi kohdata ja elää läpi. Kaikesta voi oppia ja sitä yritän joka päivä.

      Voi miten hauska kuulla, että teillä on ihan Surullisten kuusten metsä! Wau! Ja sekin vielä, että bongaatte surukuusia. Niitä minäkin olen huomaamattani bongaillut.

      Poista
  11. Hauska kirjoitus, kiitos. Kasvien ja muun luonnon nimistö on suorastaan hersyvä.

    Meille ostettiin yksi surukuusi taimiston syysalesta, olisikohan kolmisen kymppiä maksanut, metrinen piiska. Sopii yksinäisenä luisuharteisena hujoppina vahtimaan tuonilmaisiin siirtyneiden lemmikkiemme hautoja. Enempää en niitä (kuusia tai hautoja) sinne tahtoisikaan.

    Sain aikoinaan veljeltäni kodinonnen. Kun se sitten hetipian kärvähti ruukkuunsa, hän toi tilalle pesäraunioisen. Se elikin pidempään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hirnakka, mukavasta palautteesta!

      Mukava kuulla, että teillä on sellainen kuusi. Meillä eläinten hautoja ympäröivät metsäkuuset. Koskaan ei tiedä, vaikka hyvä syysalennusmyynti osuisi omallekin kohdalle.

      Joo, kodinonni vaatii aika paljon vettä. Unohtaa ei saa, muuten käy kalpaten :-I

      Poista
  12. Mukavasti olet löytänyt kasvien nimiä - sekä surullisia että iloisia! Noita ihania pilarikuusia katson aina mökillä ollessani: niitä kasvaa naapurin pihassa Tykkään kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kivisen Vilma! Ne laiheliinit kuuset tosiaan erottuvat massasta :)

      Poista
  13. Puutarhaan saa todellakin rakennettua kokonaisia tarinoita kasveja istuttamalla, hauska kirjoitus!<3
    Enpä ole aikaisemmin surukuuseen kiinnittänyt huomiota. Ostin pari viikkoa sitten serbiankuusen, sekin on korkea ja kapealatvuksinen (muttei niin kuin surukuusi), ja sen hopeanväriset oksankärjet nousevat ylöspäin. Maksoi vain 19,95 euroa (pieni taimi).
    Kävin Mustilan arboretumin sivuilla, olen sieltä joskus ostanut hopeakuusen siemeniä halvalla, mutten nyt nähnyt mainintaa suru-/pilarikuusen siemenistä. Kannattaa kuitenkin käydä siellä joskus siemenlistaa selailemassa, voi tehdä yllättäviä löytöjä. Se siemenestä kasvattamani hopeakuuse on nyt metrin korkuinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta palautteesta, Blue Tit!

      Voi, minä olen tosi huono kasvattamaan siemenistä. Sain naapurilta siemenestä kasvatetun pienen hevoskastanjan ja vaikka kuinka yritin sitä vaalia, niin se meni :( Nyt syksyllä olen ajatellut siirtää yhden siemenestä kasvaneen pikkuruisen vaahteran. Saapa nähdä miten siinä onnistun.

      Minäkin olen katsonut kuvia serbiankuusista sillä silmällä… Koskaan ei tiedä, vaikka sellainenkin tulisi vielä meille :) Kauniita ovat!

      Poista
  14. Hauskasti jonnettu tarina synkkyydestä valoon. Olkoon surukuusi tai pilarikuusi, mutta hieno se on puuna. Mistä lienee nimensä saanut, mutta ansaitsee valoisamman arvostuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between! Olisi kiva tietää, miten ihmiset näkisivät tuon hoikan kuusen, jos sillä olisi hauska nimi. Olen aika vakuuttunut siitä, ettei se näyttäisikään surulliselta.

      Poista
  15. Hauska ajatus- ja sanaleikki! Minusta surukuusissa on jotakin kammottavaa, johtuneeko sitten osittain nimestäkin. Pilarikuusi kuulostaa paremmalta nimeltä. Ovathan ne kieltämättä vaikuttavia ilmestyksiä, olipa nimi mikä hyvänsä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna! Minusta ne eivät ole kammottavia, vaan hauskoja. Jos minä saan niitä omaan pihaani, annan jokaiselle oman nimen. Ne voisivat olla vaikkapa Luihu Lassi, Hujoppi Hessu ja Pitkä Pasi tai jotain sellaista ;)

      Samoin, oikein hyvää viikonloppua sinne teillekin!

      Poista
  16. Voi kamala, nauru tuli vakasta aiheesta.
    Kuvastuuko kansamme synkkä luonne myös kasvien nimissä?
    P.S. Minulla on taponlehti😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta palautteesta!

      Minusta tuntuu, että ennen vanhaan ei ole sillä tavalla arvostettu kauneutta kuin nykyään. Monet sukunimetkin ovat aivan kauheita.

      Kerro taponlehdelle terveisiä ;)

      Poista
  17. Olipas taas hauska juttu! Että sinä osaat pyöritellä juttuja ja asioita!!!! En voi kuin ihmetellä. Tulipa mieleen tyttären tänään autossa esittämä kysymys. Hän on pienestä pitäen kysynyt aina hauskoja ja kiperiäkin kysymyksiä. Lempparikysymykset alkoivat yleensä "Kumman valitsisit tai kuolisit :)))" No hän kysyi, ketkä kolme sinun sisaruksistasi ovat kaikista järkevimpiä, viisaimpia? Sanoin ekaksi Pauliina... hän sanoi "arvasin". Muut jäävät salaisuudeksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena, mieltä lämmittävästä kommentistasi! ♥

      Lasten sanomiset ovat kyllä niin ihania :) Meillä lapset tekivät ”perinnönjakoa” :) Kuka nää lasten kuvalaastarit sitten saa? :D

      Sattuipa sopivaan saumaan nuo järkevyyskehut. Ajattelin juuri koko päivän ja Joukollekin puhuin, ettei kukaan täyspäinen alkaisi tekemään tällaista puutarhaa. Puolet pienemmässäkin olisi ihan kova homma!! Joka paikka oli kipeänä ja näytti, etten silti ollut saanut juuri mitään aikaan. Noo, seuraavana aamuna tai viimeistään seuraavana keväänä taas unohtuu tuollaiset mietteet. Onneksi :)

      Poista