BETONIPYSTIT

2022

Käydessäni Viherlandiassa näin suuren betoniruukun, johon ihastuin heti. Ruukussa ei näkynyt hintalappua, mutta en sitä olisi uskaltanut katsoakaan, sillä suuret ruukut ovat hurjan kalliita. Poistuin nopeasti paikalta tutkimatta ruukkua sen enempää, sillä ei kannattanut haaveilla sellaisesta, johon ei ole varaa. Asia jäi kuitenkin vaivaamaan.

Nyt asia vasta alkoikin vaivata toden teolla.

Jokunen viikko myöhemmin netin äärellä ajattelin vilkaista ruukkua uudelleen. Ei ollut Viherlandian sivuilla, mutta hetken mielijohteesta pirautin sinne. Ruukut olivat 50 % alennuksessa eli sata euroa kappaleelta. Nyt asia vasta alkoikin vaivata toden teolla. Muutaman päivän mietin, kunnes kysyin isältä, saisivatko he kenties ruukut tuotua meille. Isä oli juuri sanonut, että hän voisi auttaa meitä ja mielellään tulee käymään milloin tahansa.

Isä lupautui heti. Lupasin kysyä mittoja, jos ruukut vaikka mahtuisivat takakonttiin ja penkille. Painotin, että ruukut voisi hakea sitten kun heillä sattuu olemaan asiaa sinne päin.  

Noin puolen tunnin kuluttua isä soittaa. Hän kysyy ovatko ruukut jalallisia ja ostaako hän yhden vai kaksi. Voi ei, ihana isä oli heti lähtenyt ajamaan Viherlandiaan niiden ruukkujen takia. En ajatellut vaivata heitä niin paljon. Vielä enemmän niistä silti vaivaa tuli.

Ruukuille piti hankkia peräkärry. Sitten piti vielä tehdä uusi reissu Viherlandiaan. Peräkärry ruukkuineen piti viedä Jyrkin navettaan odottamaan Vesilahdelle tuloa. Kun sitten äiti tuli tuomaan niitä, hänen piti saada peräkärrylle kiinnittäjä. Isä nimittäin oli tullut meille linja-autolla jo aiemmin eikä siis ollut sitä kiinnittämässä. Juha, Jarkko ja Jyrki olivat juuri sattumoisin kovin kaukana, joten äidin ja isän naapuri lähti kiinnittämään peräkärryn. Lopulta äiti taiteili sen pysteineen kaikkineen tänne 165 km päähän.

Äiti oli kuin suuren urotyön tehnyt ajaessaan suuret betoniruukut pikkiriikkisessä kärryssä tontille. Ne painoivat aivan mahdottoman paljon ja nostimme ne lavojen päälle odottamaan ensi kesää. Onneksi Jouko vaikutti tyytyväiseltä ostokseeni.

Hilkka saapuu perille huojentuneena ruukut ehjinä pikkuruisessa kärryssä.

Betonipystit hankittiin siis vuonna 2013, mutta ne jätettiin odottamaan talon valmistumista. Odottaa piti vielä senkin jälkeen, sillä pystejä ei voinut täyttää ennen kuin ne olivat paikoillaan. Niitä ei saanut paikoilleen ennen kuin etupiha oli kaivettu. Eikä etupihaa voinut kaivaa ennen kuin talon etelä-, itä- ja länsipuoli oli tehty. Eikä se ollut ihan pikku juttu. Mutta sitten…

Elokuun loppupuolella pääsin vihdoin valmistelemaan kulkuväylän laatoitusta. Tasasin salaojasorasta 20 cm korkuiset perustat betonipysteille. Ne pysyvät routimatta paikoillaan eikä vesi jää seisomaan. Ruukun jalustan täytin salaojasoralla. Sen päällä on kärpäsverkko muurahaisten torjuntaa varten. Ruukku on täytetty rodomullalla, johon on sekoitettu hiekkaa. Rodomultaa kului kahteen ruukkuun 6½ säkkiä.

Ruukun ympärille painelin askelkivet hoitoa varten. Soralle tuli luonteva paikka mehitähti-istutuksia varten. Jonkun ajan kuluttua peltokorte valtasi istutuksen niin, että jouduin tekemään sen alusta asti uudestaan. Otin saastuneen maan pois, asensin pohjalle juurimaton ja istutin taimet uudelleen. Toivon parasta.

Monta vuotta

ruukut hakivat sopivia kasveja.

Monta vuotta ruukut hakivat sopivia kasveja. Kokeilin yhtä ja toista. Kokeilujani olen esitellyt jutussa Lisää läksyjä, jossa pyysin lukijoiden ideoita. Hyviä ja toteuttamiskelpoisia ideoita tulikin roppakaupalla. Ankaran mietinnän jälkeen keväällä 2019 istutin ruukkuihin ’Holmstrup’ -tuijat. Laskutoimituksen ratkaisun kuvineen löydät täältä.

Ensimmäinen kokeiluni – jalohortensia – oli todella kaunis, lähes koko kesän kukkiva, mutta kallis yhden kauden kasvi.

Tuijat ratkaisivat kasviongelman

moneksi vuodeksi.

Tuijat ratkaisivat kasviongelman moneksi vuodeksi, sillä tuijan lisäksi ruukkuun ei juuri mahdu mitään muuta. Alussa ruukussa kasvoi krassi, myöhemmin maahumalaa, joka säilyi myös talven yli. 

Tuija antaa mukavasti ilmettä talviseen puutarhaan, mikä kovassa kisassa puolsi sen pääsyä betoniruukkuihin.

Tuo mainitsemani tuija sietää aurinkoa ja karuja olosuhteita. Tuijat kasvavat melko reippaasti, joten lähiaikoina on edessä niiden leikkaaminen tai siirtäminen. Ehkä pidän ne leikkaamalla sopivan kokoisina. Ei kaiken tarvitse kukkia. Tuija on hyvä, hillitty tausta monelle kukkijalle sen ympärillä.