KUUSI KUVAA JA TUNNELMAA KESÄSTÄ

Sain Kottikärryn kääntöpiiri -blogin Päiviltä jo tutuksi tulleen haasteen nimeltä Kuusi kuvaa kesästä.  Kiitos, Päivi! Tähän on kiva vastata. Haasteen on alun perin laittanut liikkeelle Pirjo blogista Tuplasti terapiaa.

Minun kesäni alkaa toukokuussa
ja loppuu lokakuussa.

Minun kesäni alkaa toukokuussa ja loppuu lokakuussa. Mukaan laitoin katkelmia puutarhapäiväkirjani sivuilta.

Toukokuu

Toukokuun 19. päivä

Tänään olisi isän syntymäpäivä. Itken ikävääni. Istun terassin rappusilla ja kuuntelen kevättä. Kärpäset ja kimalaiset surisevat. Linnut laulavat moniäänisesti. – Ovatkohan nuo kuovin ääniä, kuulostelen. Traktori hurisee ja kolistelee. Täällä on oikeastaan aikamoinen meteli. Äänten sekametelisoppa.

Kirsikkapuu kukkii parhaimmillaan.
Isä olisi tykännyt siitä.

Kirsikkapuu kukkii parhaimmillaan. Isä olisi tykännyt siitä. Oi, miten kaipaankaan sitä, että voisimme ihastella sitä yhdessä!

Jouko tuo lavakaulukset ja multaa. Isäpapan porkkanalaari saa uuden elämän. Kylvän laarit täyteen kukkia isän muistolle.

Kesäkuu

Päivä sujuu tavanomaisin menoin.

Kesäkuun 16. päivä

Tänään vietetään perinteistä Onko tässä mitään järkeä -päivää. Päivä sujuu tavanomaisin menoin. Kierrän kameran kanssa puutarhassa ja bongaan kaikki rikkakasvit. Harmittelen suttuisia penkkejä, joissa on ripaus sitä ja toinen tätä eikä aavistustakaan haaveilemistani suurista, yhtenäisistä, toisiinsa sointuvista perennaryhmistä. Suren talvituhoja: pitkä rivi jättipoimulehteä retkottaa ruskeana, isot alueet rönsytiarellaa ovat elottomia, suurin ’Rozannekin’ loistaa poissaolollaan. Ja laakakataja. Juuri kun minun piti saada tämä puoli puutarhaa valmiiksi.

–Pelargonit on istuttamatta ja terassit pesemättä, murehdin. Räpsin muutaman kuvan. Parhaat kuvat on jo otettu. – Mitä sillä väliä, jos tänä vuonna ei kuvia tulekaan, mietin apeana. Ilo Potageriin istutetuista hanhikeista on laimea. Voimat vähenevät, työmäärä ei.

Illalla huokaan: jospa tämä teemapäivä olisi nyt tässä. Huomenna lähdemme Pirkkalaan ostamaan kesäkukkia. Putiikin terassille pitää saada pelargoneja ja vähän hörhelöä.

Heinäkuu

Heinäkuun 25. päivä

Sisällä on tukalaa, mutta ulkona on täydellinen kesäsää. Aurinko paistaa ja välillä menee pilveen, lämmin tuuli puhaltaa. – Olikohan lapsuudessa aina tällaista, mietin. Ehkäpä.

Leikkaan kuunliljojen kukkavarret, kukkineet akileijat, isorikot ja vähän iiriksiäkin. Ei ole iso vaiva. No, tietysti tuo pitää vielä tehdä useampaan kertaan. Pohjoispiha näyttää kuitenkin kivalta.

Tällaisia iltoja tulen talvella varmasti kaipaamaan.

Illalla vaihtoehtoina ovat sohvalla nuokkuminen tai kitkeminen. Valitsen jälkimmäisen. Päätöstä ei tarvitse katua. Ei yhtään paarmaa, kärpästä eikä hyttystä. Juuri sopivan lämmintä – tai siis viileää. Rikkanenätti siellä, jauhosavikka täällä, jokunen neilikka väärässä paikassa, piharatamo, kevyesti juurineen nouseva valvatti… Tällaisia iltoja tulen talvella varmasti kaipaamaan.

Elokuu

Elokuun 8. päivä

Istun tietokoneeni ääressä ja teen hiki hatussa uutta verkkokauppaa. Keittiöstä kuuluvat työn äänet. Jouko perkaa, keittää, siivilöi ja purkittaa. Tulee kirsikkahilloa. Makeaa ja raikasta. Välillä käy poimimassa lisää ja hilloaa taas. Sivelen hilloa pullaviipaleen päälle. Hillo on niin hyvää, että siihen jää koukkuun. Kokemuksen karttuessa hän kehittelee reseptiä ja saa aikaan täydellisen hillon, jossa on kirsikan aito aromi. Ei yhtään kirpeä, mutta ei liian makeakaan.

Tilaan hyperrasvaisia ja rapeita, ohuita lettuja.
Kirsikkahillon kanssa ne maistuvat täydellisiltä.

Illalla Avilla paistaa muurinpohjalettuja viimeisen kesälomapäivän kunniaksi. Tilaan hyperrasvaisia ja rapeita, ohuita lettuja. Kirsikkahillon kanssa ne maistuvat täydellisiltä. Ahmin niitä ihan liikaa. Kokki hyrisee tyytyväisyyttä; pari purkkia kirsikkahilloa on tehnyt jo kauppansa.

Syyskuu

Syyskuun 15. päivä

Vihdoin koittaa tämä päivä, jolloin pääsen floristin oppiin! Puutarhan kukat ovat vähissä, mutta kosmoskukkia ainakin löytyy, muutama tsinniakin. Valkoiset ruiskukat ovat jo ruskehtavia, mutta siniset ovat mallikelpoisia. Välivihreäksi löytyy kurjenpolvea ja sitruunatimjamia.

– Osaan laittaa kukkavarret ristiin,

mutta siitä tulee viuhka, valitan.

–Välivihreät ovat tärkeitä, opettajani neuvoo, kannattaa ympäröidä keskuskukka niillä ihan aluksi. – Tämä kosmoskukka on oikein hyvä keskelle, sillä se on komea ja pysty, hän sanoo. Okei ja sitten spiraalia tekemään. – Osaan laittaa kukkavarret ristiin, mutta siitä tulee viuhka, valitan. Spiraalia ei kuulemma tarvitse tehdä järjestyksessä, kuten olen luullut. Kimppua ei tarvitse pyöritellä. Kukkia voi laittaa sinne tänne aina sen mukaan, missä se näyttää hyvältä, kunhan varsi sojottaa oikeaan suuntaan. Välivihreitä ei passaa unohtaa. Niitä pitäisi laittaa joka kierroksen väliin.

Eteen ja taakse varret on helppo laittaa ristikkäin. Sen sijaan sivut ovat vaikeita. Pitää ihan pysähtyä miettimään miten päin kukkavarsi asettuu. – Hmm… siis näin, sanon ja saan aseteltua tsinnian oikeaoppisesti juuri siihen koloon mihin haluankin. Joku lamppu syttyy päässäni, homma alkaa sujua.

Kolot täytän pujottelemalla varsia kimpun keskelle. Lopuksi teen mansetin. Miten suuri vaikutus pienillä kuunliljan lehdillä onkaan!

Oppiminen palkitsee. Tekee mieli tehdä vielä toinen kimppu, aivan pieni vain. Teen sen ruiskukista ja sitruunatimjameista.

Lokakuu

Lokakuun 12. päivä

Talletan talven varalle ruskan kultaamat puut veden intensiivistä sineä vasten, auringon välkkeen veden pinnassa, liplatuksen ja syysilman. Olen umpijäässä, mutta haluan nauttia kaikesta tästä vielä, kun se on mahdollista. Tuuli on riipinyt osan puista jo paljaiksi Hatanpään arboretumissa. En tunnista pensasta, mutta yhteen on jäänyt pelkät punaiset marjat. Koristeomenapuun sentään tunnistan. Sen pikkuruiset hedelmät ovat kauniita.

Onneksi huomasimme ottaa kuumaa kaakaota mukaan. Se lämmittää ihanasti riisipiirakoiden seurana, joita syömme ruusutarhassa. Ruusut kukkivat vielä täyttä päätä.

Olen nähnyt blogiystävieni huhkivan istutustensa kimpussa
 ja huomaan innostuksen vaivihkaa tarttuneen.

Heti kotiin tultua minulle tulee vastustamaton halu nostaa kaiken peittävät, vääränväriset ’Pink Parfait’ -iirikset Suihkulähteen edustalta. Niitä tulee kottikärryllinen. Olen nähnyt blogiystävieni huhkivan istutustensa kimpussa ja huomaan innostuksen vaivihkaa tarttuneen. Vaaleanlilojen tilalle istutan matalampia ’Snow Queen’ -kuningatarkurjenmiekkoja. Ihanaa, kun voin käydä lohkaisemassa palaset noin vain Muotopuutarhan runsaista pehkoista. Valkoalpit pääsevät entisestä ahtaudestaan väljemmille vesille. Varjorikkoakin löytyy kasvuston alta sopivasti. Vielä pyöreitä kiviä betonireunan peitoksi. Valmista on. Ihan huippua!

Haastan mukaan kaikki ne innokkaat puutarhaharrastajat, jotka viettävät ainakin kerran kesässä perinteistä Onko tässä mitään järkeä -päivää.

Haasteen säännöt:

• Julkaise kuusi kuvaa kuluneelta kesältä.
• Aihe on täysin vapaa.
• Haasta muita vastaamaan.
• Haasteen voi napata myös vapaasti ja sääntöjä voi Pirjon luvalla vähän rikkoakin.