KOMPOSTORIONNEA

Kompostorit on tyhjennetty talvea varten. Siitä tuli mieleeni juttu niiltä ajoilta, kun hankimme ensimmäisen lämpökompostorimme. Samalla esittelen kompostien alueen.

Kompostorin paikan valinta on tärkeä. Samalla, kun sen pitäisi olla helposti saavutettavissa, se pitäisi saada helposti myös piiloon. Ei ihan helppo yhtälö. Minä suunnittelin kompostialueen keskeiselle paikalle tien varteen (yläkuva) ja päätin piilottaa kompostorit tuijilla tai jollakin muulla kasvillisuudella. Istutin kompostoreiden ympärille ryhmän tuijia ja kokonaisuuteen myös yhden purppuraheisiangervon ja ruusupensaan. Asia olisi ollut muuten yksinkertainen, mutta pari tuijaa kuolla kupsahtivat. 

Vuosikaudet kompostorit olivat kuin tarjottimella näkyvissä. Vasta nyt ne vihdoin ovat piiloutuneet suuriksi kasvaneiden puiden taakse (kuva). Ne toki näkyvät autolla pihaan ajettaessa, mutta eivät ne kovin paljon haittaa. Tärkeää nimittäin on, että talvella niiden luo ei tarvitse erikseen lapioida kulkuväylää. Sitä paitsi minulla on tarkoitus vielä naamioida niitä kasvillisuudella.

Ei Jouko itsekään etukäteen tajunnut miten onnelliseksi lämpökompostori voi ihmisen tehdä. Se toki oli helposti arvattavissa, että minä tulen siitä onnelliseksi. Sen sijaan sitä emme osanneet aavistaakaan, kuinka onnelliseksi Jouko siitä tulisi.

Jouko hääri kiitettävästi ympärillä kun Lapiomiehen kanssa tyhjensin kivikompostoreita ja teimme tilaa lämpökompostorille. Jouko asensi kannen pidikkeen ja minkä lie ritilän kompostorin alaosaan ja tarkisti, että suotoneste pääsee valumaan pois. Siirsin ruokajätteet kivikompostorista uuteen, joten laite pääsi heti vauhtiin.

Seuraavana päivänä Jouko ilmoitti, että mittari näyttää 68 astetta ja kantta avatessa nousee lämmin höyry. Aina ohi kulkiessaan hän tarkisti mittarin lukeman eikä malttanut olla raottamatta kantta. – Nyt mittari näyttää 71 astetta, hän piti minua tilanteen tasalla.

Sitten lämpötila alkoi laskea. Valistin Joukoa, että nyt komposti alkaa olla pian valmista tyhjennettäväksi. Siitä hän sai lisää intoa. Keittiön kompostiastia näytti tyhjentyneen monta kertaa viikon aikana.

Naisen alahuuli kääntyi lörpölleen kuin taaperolla.

Mietimme moneen kertaan sitä pariskuntaa, jonka näin eräässä puutarhamyymälässä. Nainen nosti kiinnostuneena lämpökompostorin kantta. Mies huomasi sen kauempaa ja tiuskaisi, ettei meille sellaista tarvita. Naisen alahuuli kääntyi lörpölleen kuin taaperolla. Mitään sanomatta hän jatkoi kierrostaan myymälässä.

Alussa.

Eipä mies arvannut miten paljosta hän jäi paitsi! Tuo kenties jo pitkään avioliitossa elänyt mies ei ollut oppinut yksinkertaisinta onnellisen parisuhteen perusasiaa: tekemällä naisen onnelliseksi, tulee mies kenties vielä onnellisemmaksi. Eipä mies arvannut, että hän jää ilman naisen onnellista hymyä, säihkyviä silmiä, lämmintä halausta – ja kompostorin mittarin tuomaa koukuttavaa jännitystä!

Nykyään. Kunhan loputkin puut kasvavat, kompostorit piiloutuvat vielä paremmin.