perjantai 30. marraskuuta 2018

ODOTELLESSA

Minun kevääni on jo aivan nurkan takana. Kunhan joulu on juhlittu ja kuusi viety pois, niin ensimmäiset auringonsäteet paistavat ruokapöytään. Siitä alkaa minun kevääni. Lumikevät. Täytyy myöntää, että odotan sitä hetkeä enemmän kuin joulua.

Jouluruusu kukassa viime toukokuussa

Aiheuttaako pelkkä jouluruusu-sana sinulle näppylöitä, koska  se alkaa j:llä ja päättyy u:hun? Vai oletko jouluhömpötysihminen joka solullasi? Onko sinulla tuli hännän alla varsinkin joulun alla? Vai oletko niitä ihmisiä, joiden mielestä koskaan ei ole niin kiire, ettei ehtisi istumaan alas ja juomaan kupposen kuumaa. Ihan kuinka vain. Seuraavat 24 postausta on tarkoitettu juuri sinulle.

Tarjoan  sinulle 24 luukkua joulun ja/tai kevään odotukseen. Luukut eivät ole jouluisia, vaan puutarhallisia ;) Toivon, että ne herättävät ajatuksia ja että pidät niistä.

Huomiseen :)

14 kommenttia:

  1. Samaa mieltä: odotan uuden vuoden alkua enemmän kuin joulua. Joulu on kärsinyt inflaation. Hyvää viikonvaihetta ja joulukuun alkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi joulu tulee odottamattakin :) Lämmin joulumieli tulee ilman markkinahumuakin. Kaupallisuus vyöryy päälle, mutta parhaani mukaan sitä väistelen.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ymmärrän. Annostelen joulua itselleni hippunen kerrallaan :)

      Poista
  3. Monta vuotta joulu on ollut ennemminkin välttämätön paha ja valtava kasa aikatauluongelmia ja olenkin odottanut enemmän vuodenvaihdetta kuin itse joulua. Tänä vuonna kuitenkin olen kuitenkin havaitsevani itsessäni hienoista joulutunnelmaa, joten aion ottaa siitä ilon irti ja laittaa enemmän joulujuttujakin kotiin. Ensi viikolla käyn joulukukkaostoksilla ja huomisesta alkaen alkaa ilmestyä pikku hiljaa joulukoristeita näkösälle. Mukavaa marraskuun viimeistä päivää ja alkavaa joulukuuta! Odotan innolla puutarhallisia luukkujasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla jouluinnostus on vaihdellut lasten mukana. Pienille tuli laitettua enemmän. Lasten innosta innostui itsekin. Nyt kun kaikki ovat jo koululaisia, karsiutuu aika paljon pois.

      Kukat luovat juhlaa ja tunnelmaa! Kiitos samoin sinulle! Kiva kuulla, että odotat :)

      Poista
  4. Joulu oli joskus kiireinen ja ahdistavakin, enkä ylipitkien työpäivien jälkeen kukkakaupassa jaksanut kuin istua kädet sanomalehdestä mustina ja kipeinä odottaen että joku ehkä keittäisi sen kupillisen teetä.....
    Nykyään osaan ottaa rennommin eikä työkään enää ahdista sydäntä ja verota kroppaa.
    Nyt istun ja keitän sen teenkin, nautin hiljaisista hetkistä ja siitä rauhallisesta tunnelmasta. <3
    Olen jouluihminen kyllä, mutta minunkin kevääni alkaa heti uudesta vuodesta kun raketinjämät on siivottu pihoilta pois.

    Odotan innolla kalenteriasi! =)
    Lempeää tunnelmointia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihmettele, että kukkakaupan härdellin jälkeen ei ole jouluhössötyksestä tai ylipäätään mistään ylimääräisestä jaksanut innostua. Ihana kuulla, että nykyään ehdit nauttia. Itse toivon nimenomaan rauhallista joulua. Ne tunnelmalliset hetket ovat kuin helmiä. ♥

      Minä olen jouluihminen noin parin viikon ajan ;) Säästän enimmät joulujutut ihan sinne joulun lähelle.

      Kivaa kun odotat :) Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  5. Tykkään joulusta enkä vaivaudu ottamaan siitä suurta stressiä. Valmistellut olen juuri sen verran kuin blogista tänään näkyy eli hyvin vähän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään joulusta joulukuussa ja varsinkin ihan lähellä joulua. Onneksi siinä on se hyvä puoli, että joulua voi laittaa juuri sen verran kuin haluaa. Minäpäs käyn kurkkaamassa blogiasi :)

      Poista
  6. Hei ihanaa puutarhainen joulukalenteri💚

    VastaaPoista
  7. Ihanaa, kaikenlaiset joulukalenterit ovat tervetulleita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Minäkin mielelläni seuraan joulukalentereita. Sinunkin luukkusi olen avannut joka päivä :)

      Poista