torstai 22. marraskuuta 2018

LÖYTÖRETKEILIJÄNÄ

Puutarha on kuin matka, jonka ei toivoisi päättyvän koskaan. Monta askelta on täytynyt taivaltaa ennen kuin on päässyt näköalapaikoille. Kartan – tai puutarhasuunnitelman – mukaan parhaimmat näköalapaikat ovat vielä edessä päin.

Vaikka tällä puutarhamatkalla on lomafiilis, aurinko ei paista aina – tai paistaahan se, mutta pilvet ovat edessä. Lainaan muutamia pätkiä puutarhapäiväkirjastani.

Kuva on vuodelta 2014.

On olemassa niitäkin päiviä, jolloin puutarhanhoito tuntuu jotenkin… ei niin hauskalta. Se on esimerkiksi sinä päivänä kun kovalla työllä tekemäni vesiallas osoittautuu muotopuoleksi, veden pinta täyttyy siitepölystä ja mistä lie.


Nautinto kolmen pionin saamisesta maahan
muuttuu raastavaksi epävarmuudeksi.

Samalla kevätpäivän ihana sää muuttuukin yhtäkkiä syksyisen koleaksi ilmaksi, jolloin tuulee niin kylmästi, että pitää käydä vaihtamassa shortsit pitkiin housuihin ja silti jäätyy. Silloin nautinto kolmen pionin saamisesta maahan muuttuu raastavaksi epävarmuudeksi: entäpä, jos maa ei olekaan riittävän läpäisevää näille kolmelle ja onnistunko tappamaan kaikki seitsemän 29 euron hybridiä, jotka pitkän veivaamisen jälkeen aamulla tilasin. Sinä päivänä epävarmuus hiekan ja hevosen lannan määrästä suorastaan raastaa mieltä. Missään ei mainittu, että laitetaanko lantaa kourallisia vai lapiollisia.

Tuohon laudan kohtaan ne 'My Love' -hybridit on tarkoitus istuttaa. Kuva on vuodelta 2014.

Sinä iltana tuulee niin kovasti, että kasvuharsoja on vaikea saada pysymään paikoillaan katkomatta versoja ja pelottaa, paleltuvatko kasvit kylmänä yönä. Asiaa ei yhtään auta se, että sinä samana päivänä nuorimmaiseltamme murtuu käsivarsi ja käsi joudutaan leikkaamaan ja kipsaamaan seuraavana päivänä.

Pieni poikani nukkuu jo,
eikä minun tarvitse murehtia.

Sitten sinä samaisena iltana kun haikeana mietin pientä poikaani mieheni kanssa sairaalassa, katson vesiallasta yläkerran parvekkeelta. Kun oikein kuvittelee, se ei olekaan ihan niin muotopuoli. Iltakymmenen jälkeen tuuli tyyntyy ja lämpimän suihkun jälkeen olo on mukava. Pieni poikani nukkuu jo, eikä minun tarvitse murehtia. Luen muistiinpanoistani, että ’The Bowl of Beauty’ kukoisti Poukantiellä aikamoisessa savimaassa, vaikka olin pannut maahan turvettakin. En siis ollut istuttanut sitä kaikkien sääntöjen mukaan, mutta hyvin se kasvoi ja kukki. Niinhän monet kasvit tekevät hoidostani huolimatta.

– Äiti, me sahattiin sulle nää saavin pohjat, pojat huikkaavat ovelta. Pääsen pian istuttamaan niihin ruusuja.

Onneksi säät vaihtelevat. Maisemat muuttuvat. Auringonlaskua seuraa uusi päivä. Aurinko nousee taas.

Eilen kirjoitin puutarhurin murheista. Tänään olikin sitten aivan päinvastainen, iloinen ja puuhakas päivä. Aamu oli kylmä. Oli niin kylmä, että lapset lähtivät pipot päässä kouluun, vaikka on meneillään jo viimeinen kouluviikko. Nuorimmainen oli Joukon kanssa sairaalassa. Aamulla tuntui kurjalta odottaa pojan nukutusta, leikkausta ja heräämistä. Kun leikkaus oli onnistunut hyvin, olikin sitten helpottunut ja kiitollinen olo. Ehkä päivästä tuli sen takia onnellinen päivä.

Aamulla tiskipöydän siivoaminen
tuntui ihmeen kiinnostavalta,
mutta ulos oli mentävä.

Aamulla tiskipöydän siivoaminen tuntui ihmeen kiinnostavalta, mutta ulos oli mentävä, sillä minulla oli paljon istutettavaa. Jos ei tällaisena päivänä istuttaisi, niin milloin sitten? Oli kylmää ja sateista, siis ihanteellinen istutusilma. Puin fleece-vuorillisen takin ja lämpimät sukat saappaisiin. Tuntui hyvältä olla ulkoilmassa, vaikka vähän väliä ripotteli vettä. Työhanskat kastuivat, mutta puhtaita ja kuivia hanskoja riitti ja kädet pysyivät kohtuullisen lämpiminä.

Mahoniat ovat jo maassa. Tuijan ajattelin istuttaa sinkkisaaviin.

Kun pääsin vauhtiin, sain ihmeitä aikaan. Istutin niin mahonian, iirikset, kullerot, ohdakkeet kuin esikotkin. Kylvin salaatit. Valmistelin isoa pionipenkkiä hyvälle mallille. Tein parsapenkin istutusta vaille valmiiksi. Ehdinpä vielä ajaa muutaman kauhallisen maatakin kaivonrenkaan ympärille. Panin loput tuet paikoilleen syysleimuille ja pioneille sekä vein kuoriketta katteeksi.

Lasten iltapuuhien aikaan vielä istutin loput mustikat, keräsin kasvuharsot ja tiilet pois. Piha näytti siistiltä ja melkein valmiilta. Illan päätteeksi pesin vielä kasvuharsot ja nipun sateessa kastuneita työhanskoja koneessa. Oli ihanaa mennä suihkuun ja miettiä miten paljon piha onkaan mennyt eteenpäin, vaikka kova työhän siinä on. Iltamyöhällä sain vielä istahtaa hetkeksi puutarhapäiväkirjani äärelle. Miten onnellinen olinkaan!

Suojelin luonnonmustikoita ja istutin niiden lähelle vielä pensasmustikoita.

Minun puutarhamatkani ei suinkaan ole äkkilähtö tai valmiiksi pureskeltu pakettimatka. Se on paremminkin suurenmoinen löytöretki. Seikkailu, josta ei vaivoja ja vastuksia puutu, mutta ei puutu myöskään huikeita löytöjä ja elämyksiä.

Se on kulkemista läpi ryteikköjen.

Tätä matkaa ei hujauteta lentokoneella. Se kuljetaan askel askeleelta kivikkoista polkua, pitkin viheriöivää nummea, pitkin kimaltelevan veden rantaa. Välillä varpaat uppoavat kuumaan hiekkaan, toisinaan märkään saveen. Se on kulkemista läpi ryteikköjen aamuauringon hohteessa ja auringonlaskun sinertävässä valossa. Kun sitten hiki otsalla, ruusun raapimin käsivarsin saapuu jalat painavina näköalapaikalle, vaivat pyyhkiytyvät pois. Illalla nukkumaan käydessä haaveilee jo seuraavan päivän taipaleesta.

Ruusu 'New Dawn' lokakuisena aamuna palkitsee vaivat.

Kirjoitin tämän jutun Mantelilaakson Susannan (A whisper from the almond valley -blogista) kysymyksen inspiroimana. Susanna kirjoitti: ”Olisi mukavaa lukea pihan historiaa, miten siitä on muovautunut juuri tämä ihana puutarha.” Kiitos kivasta kysymyksestä, Susanna! Aihepiiri on loputtoman inspiroiva.

Lämpimästi tervetuloa lukijakseni, Blue Tit! Muistan sinun  aiemmin kommentoineen jotain juttuani – kiva :) Toivottavasti viihdyt täällä edelleen.

20 kommenttia:

  1. Ihana puutarhamatka. :) Uskomattoman paljon olet kyllä saanut aikaan muutamassa vuodessa. Mukavaa loppuviikkoa sinulle ja perheellesi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, keijunkukkanen! Onneksi minulla on ollut matkaseuraa, ei ole ihan yksin tarvinnut hikoilla. Toki päävastuu puutarhasta on minulla, mutta kuitenkin apu on ollut aina kullanarvoista.

      Kiitos samoin teille sinne ♥

      Poista
  2. Voin niin samaistua sinun puutarhamatkaasi, hyvin on samoja kokemuksia!! Mutta varmasti juuri ne surkeat päivät saavat hyvät päivät tuntumaan erityisen hyvältä, niinkuin elämässä muutenkin. Kuvat havainnollistivat hyvin, miten mukavan matkan jo olet kulkenut ja saanut aikaan todella paljon kaunista. Eiköhän vain jatketa eteenpäin elämänmakuisesti ja toivotaan sopivin välein niitä inspiroivia näköalapaikkoja. Lämpimin ajatuksin Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päivi, ihanasta kommentistasi! Jos aina vain paistaisi aurinko, niin aavikkohan siitä lopulta tulisi. Sadettakin tarvitaan. Ja sateen jälkeen pisarat kimmeltävät lehdillä niin kauniisti :) Huonoina päivinä on hyvä muistella, että on tästä ennenkin selvitty.

      Mukava on puutarhamatkaa jatkaa hyvässä blogiystävien seurassa :)

      Poista
  3. Hieno puutarhamatka! Ehkä ne vaikeimmat päivät jäävät parhaiten muistoihin ja saavat monet muut päivät tuntumaan keveääkin keveämmiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between! Niinpä. Ei elämä mene aina kuin sukkasillaan. Monien vaikeiden asioiden merkityksen huomaa vasta jälkeen päin.

      Poista
  4. Työntäyteinen puutarhamatka, mutta niinhän se on, että palkitsevimman ja suurimman nautinnon saa juuri puutarhan eteen rehkityistä tunneista, päivistä ja vuosista. Puutarhan ei sanota koskaan tulevan valmiiksi, mutta puutarhurointi onkin parhaimmillaan kuin mielenkiintoinen matka, jossa määränpää siintää jossain kaukaisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kruunu Vuokko!

      Niin juuri. Lapsetkin ovat huomanneet sen, että työllä ja vaivalla ansaittu raha tuntuu arvokkaammalta kuin vaikkapa synttärilahjaksi saatu sama summa. Ja meille puutarhureille jokainen vaivalla kasvatettu taimi on aarre :)

      Jos jonkin määränpään saavuttaakin, niin aina uudet siintävät kaukaisuudessa :)

      Poista
  5. Olipa taas mukava lukea tarinoitasi. Tähän pystyy varmaan jokainen puutarhaihminen samaistumaan. Itselleni ei vielä ole tullut suoranaisia epätoivon tunteita, mutta sateessa, tuulessa ja tuiskussakin on puutarhassa välillä tuskailtu. Ja vastapainoksi nautittu auringosta, lämmöstä ja tietenkin kukista. Välillä saa enemmän aikaan, välillä vähemmän, joskus edistymisen huomaa samantien, joskus näkyvää muutosta joutuu odottamaan jopa vuosia. Mutta eikö tunnukin kutkuttavan hienolta, että matkan edetessä avautuu aina vain upeampia maisemia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna, mukavasta kommentistasi! Niin, ei puutarhuri helpolla pääse, mutta eihän se ole tarkoituskaan :) Työllä ja vaivalla aikaan saatua ainakin osaa arvostaa - eikä kaikki toki ole ollut työlästä. Nautintoahan tämä enimmäkseen on!

      Joo. Sekin on älyttömän hienoa, ettei matkan päätä vielä kukaan ole aiemmin nähnyt ;)

      Poista
  6. Sinun puutarhasi on kyllä aina ilo silmälle. Osaat tehdä niin täydellisen natsaavia istutusryhmiä eri kasveista. Puutarhanhoito on yllättävän monipuolinen harrastus ja siinä on varmasti jokaisella niitä hyviä ja huonoja hetkiä. Mutta enemmän kuitenkin niitä hyviä. :-) ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja, ihanista sanoistasi! Niitä kasviyhdistelmiä minä usein nukkumaan mennessäni mietin :)

      Joo. Eihän tätä viitsisi harrastaa, jos siitä ei nauttisi :) Sadetta ja varmaan niitä raekuurojakin tarvitaan, vaikka ei aina ymmärräkään, miksi. Sitäpaitsi sateella on raikas hengittää :)

      Poista
  7. Mahtava vertaus tuo ettei puutarha ole äkkilähtö tai valmiiksi pureskeltu pakettimatka. Näinhän se minulla on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pirjo! Jollekin toiselle äkkilähtö ja pakettimatka sopii, mutta minäkin matkustan mieluiten näin :)

      Poista
  8. Hieno matka! Kiva tuo saavikuva, samaa pilkettä silmissä kuin omallakin pojallani :)

    VastaaPoista
  9. Puutarhailu on ihana elämänmittainen matka!

    VastaaPoista
  10. Mukavia muistoja vuosien varrelta ja oletkos huomannut, että ne ikävätkin hetket muuttuvat lopulta kasvattaviksi (niin ihmisille kuin kasveille) kokemuksiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Tosiaan, kasvattavia kokemuksia kasveillekin. Moni murhe on muutettu puutarhan kukoistukseksi. Kiitos, Nettimartta!

      Poista