maanantai 19. marraskuuta 2018

PALA MEIDÄN TARINAA

Katajakujan puutarhan tarina on aika ihmeellinen. Meidän mielestämme Vesilahti oli liian syrjäinen paikka meille ja Narva oli täysin poissuljettu laskuista. Aivan liian kaukana. Tosin vuoden voi asua ihan missä vaan, joten ahtauduimme vuokrakaksioon Narvan keskustaan – seitsemän henkeä ja firma.

Narva on pikku kylä Vesilahdella, Tampereen eteläpuolella. Kirjoittelin Narvasta täällä.

Olimme myyneet talomme Seinäjoella ja olimme aikeissa rakentaa talon melko lähelle Lempäälää. Kyläläiset olivat ystävällisiä. Yksi pyysi poimimaan marjoja, toinen toi lämpimäisiä, kolmas tarjosi luumuja ja omenoita, neljäs raparperia. Kylätiellä vastaantulijat tervehtivät. Kauppias palveli sydämellisesti. Kauppa, koulu, kirjasto ja terveysasema olivat kävelymatkan päässä.


Kun toinen sanoi sen ääneen,
oli toisella jo vastaus valmiina.

Olimme, mieheni ja minä, toisistamme tietämättä alkaneet katsella ikkunasta näkyvää tonttia sillä silmällä. Kun toinen sanoi sen ääneen: ”Mitäpä jos kysyttäisiin, olisiko tuo tontti myytävänä”, oli toisella jo vastaus valmiina. Tontti järvinäköalalla oli todellakin myytävänä ja me ostimme sen. Osoitteen ja talomallin vaihdos sopi talotehtaalle ja niin päädyimme kauas Narvaan. Aiemmin ostamamme tontti pantiin myyntiin.

Talo valmistui aikanaan ja me muutimme näköetäisyyden päähän. Talo ei ollut unelmiemme talo, mutta sen hetkiseen tilanteeseemme oikein sopiva. Meillä oli viisi pientä lasta, vanhin aloitti toisen luokan. Pian saimme vielä kuudennen lapsen. Aloin rakentaa ensimmäistä puutarhaani tasaiselle, puuttomalle peltotontille.

Onneksi sentään naapurin puolella kasvoi puita.

Ajelimme usein kesäiltaisin katselemassa kauriita. Eräällä tällaisella ajelulla totesimme mieheni kanssa yhdessä, että olisipa hienoa saada mökkitontti näistä maisemista. Olimme onnellisia kun maanomistaja suostui myymään meille palasen metsän laidasta. Silloin tällöin kävimme retkellä mökkitontilla ja haaveilimme, että jospa eläkepäivinä voisimme rakentaa sinne mökin.

Valkohäntäkauriilla on oma osuutensa meidän tarinassamme. Kuvassa poikani on valokuvaamassa niitä.

Lasten kasvaessa talo ja piha omakotialueella alkoivat tuntua pieniltä. Haaveilimme, että olisi ihanaa kun lapset saisivat enemmän tilaa leikkeihinsä. Saisivat rakennella majoja ja juosta metsässä. Pojille olisi kiva saada verstas. Verstas suunniteltiinkin, mutta juuri sinä päivänä kun rakennuslupahakemus piti jättää, mieheni sairastui. Ei pahasti, mutta sen verran kuitenkin, että lupahakemus jäi viemättä. Hakemusta oli turha jättää, sillä rakennusvalvonta jäi lomalle ja rakentaminen ei sen kesän aikana enää olisi onnistunut.

Mies oli ehdottomasti sitä vastaan;
eihän niin syrjässä kerta kaikkiaan voisi asua.

Niin sen pitikin mennä. Aloimme miettiä, että olisi ehkä sittenkin aika rakentaa toiveittemme talo. Olimme yksimielisiä siitä, että ryhtyisimme rakentamaan. Ehdotin, että rakentaisimme talon mökkitontille. Mies oli ehdottomasti sitä vastaan; eihän niin syrjässä kerta kaikkiaan voisi asua. Yksi asia oli varma: tontin pitäisi löytyä nykyisen koulupiirin alueelta, ettei lasten tarvitsisi vaihtaa koulua. 

Etsimme tonttia, mutta mieluisaa paikkaa ei vain löytynyt. En tiedä, mitä tapahtui, mutta miehestä alkoi tuntua, että voisimme sittenkin rakentaa mökkitontille.

Kuva mökkitontilta on vuodelta 2012.

Nyt oli siis suunta selvä, mutta… Emme voisi alkaa rakentaa ennen kuin talo olisi myyty. Löytyisikö sille ostajaa kun asuntokauppa on hiljentynyt? Mistä löytäisimme vuokra-asunnon rakentamisen ajaksi? Näin pienellä kylällä kahdeksalle hengelle sopivia vuokra-asuntoja ei vain ole ja asunnon pitäisi olla sisäilmaltaan ehdottoman terve. Suuria kysymyksiä vailla vastauksia. Emme voineet edes laittaa talon myynti-ilmoitusta, kun emme tienneet mihin sitten muuttaisimme.

Ajattelin perustaa puutarhan,
vaikka emme ikinä saisi rakennettua tänne.

Sinä syksynä tulin tänne tontille mukanani perennojen jakopaloja. Ajattelin perustaa puutarhan, vaikka emme ikinä saisi rakennettua tänne. Raivasin palan metsää kahden kuvitellun tien kulmaukseen. Annoin sille nimeksi Alkukulma.


Kasteluvesi uusille istutuksille piti tuoda mukana.

Kauriit juoksentelivat perennapenkkini läpi.

Istutin kukkasipuleita ja katselin puita, jotka olivat jo pudottaneet lehtensä. Ajattelin, että minulla on yhtä vähän ratkaisuja rakentamisen ja muuton suhteen kuin tuossa puussa on lehtiä. Sitten ajattelin, että onpa mielenkiintoista nähdä, miten Taivaan Isä on ajatellut asiamme järjestää. En miettinyt, en stressannut. Odotin vain.

Ystävänpäivänä meitä odotti iso yllätys: saimme tietää, että talollemme on ostajat. Ensin meille tuli puhelu parturilta. Parturissa käydessään Jouko oli syksyllä maininnut, että aiomme panna talomme myyntiin. Parturi oli jo jonkin aikaa puhunut asiasta tyttärelleen ja nyt hän uskaltautui kyselemään talon hintaa ja mahdollisuutta tulla katsomaan taloa. He ihastuivat taloomme oitis ja siitä alkoi jännityksen täyteinen odotus.

Meillä ei ollut aikaa hukattavaksi.

Meidän piti kaiken varalta alkaa jo suunnitella uuden talon rakennuttamista ja pyytää tarjouksia talotehtailta. Meillä ei ollut aikaa hukattavaksi, sillä monilla talotehtailla oli vuoden vilkkain myyntiaika käsillä. Jos viivyttelisimme, talon pystytys siirtyisi liian pitkälle. Meidän pitäisi päästä muuttamaan maaliskuussa.

Tulihan se kauan haaveilemamme rakennusaika.

Lopulta ketjureaktio alkoi rakentua pala palalta. Me teimme talokaupat ja saimme luvan asua entisessä talossamme maaliskuun loppuun asti. Sitten oli kiire vahvistaa uuden talopaketin osto, mutta jännityksemme ei päättynyt tähän. Kehitysvammainen veljeni ja hänen Rose-koiransa olivat tulleet meille lomalle tammikuussa. Helmikuun aikana veljelleni tuli halu muuttaa meille kokonaan.

Meidän piti miettiä koko taloasia uusiksi.

Kun veljeni vahvisti päätöksensä muuttaa meille, meidän piti miettiä koko taloasia uusiksi. Talomalli, josta olimme pyytäneet tarjoukset, oli yhdeksälle hengelle liian pieni. Teimme nopeasti ratkaisumme ja vaihdoimme talomallia niin, että veljellenikin riittäisi oma huone. Aikaa ei ollut montaa päivää, sillä talotehdas odotti viestiämme. Ellemme me vahvistaisi talopaketin ostoa, he antaisivat sen tietyn pystytysviikon muille emmekä me enää ehtisi saada taloa valmiiksi määräajassa. Viimeisenä mahdollisena päivänä entisen talon myynti oli selvä ja me ilmoitimme hyväksyvämme tarjouksen. Me saimme huokaista helpotuksesta.

Elokuussa talotehtaan rekat ajoivat tontille. Talo alkoi nousta. Kun työmiehet asensivat kattoa, minä istutin tulppaaneita ja krookuksia.

Kaikille riitti puuhaa.

Maaliskuussa pääsimme muuttamaan. Lastasimme loput tavarat autoon viimeisenä mahdollisena päivänä viisi tuntia ennen kuin määräaika kului umpeen.

Minä en usko sattumaan tai kohtaloon. Minä ajattelen, että Taivaan Isä halusi järjestää tämän asian näin.

Tämän jutun kirjoitin Mantelilaakson Susannan (A whisper from the almond valley -blogista) kysymyksen inspiroimana. Susanna kirjoitti: ”Olisi mukavaa lukea pihan historiaa, miten siitä on muovautunut juuri tämä ihana puutarha.” Kiitos, Susanna, mukavasta kysymyksestä! Oli kiva sukeltaa muistoihin. Tämä ei ollut suoranainen vastaus kysymykseen, mutta palaan siihen vielä.

32 kommenttia:

  1. Olipa aivan ihana tarina! Asioilla on tapana järjestyä tavoilla, joita ei ikinä olisi unettomina öinään osannut aavistaa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Muija! Kiva kun tykkäsit. Ni-in. Elämä on välillä kuin sadusta. Saduissakaan onnellinen loppu ei tule heti, vaan mutkien kautta.

      Poista
  2. Täytyy myöntää, että elämä on ollut jotakin aivan muuta kuin koskaan osasin uneksiakaan. Niin näköjään muillakin. Hieno tarina!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Blue Tit! Olen joskus leikitellyt ajatuksella, millaista elämäni olisi, jos se olisi mennyt omien piirustusten mukaan ;) Näin on ehdottomasti parempi.

      Poista
  3. Aivan ihana tositarina jonka luin mielelläni mutta joka loppui ihan liian aikaisin . Odotan jatkokertomusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nila, ihanaa kun sanot noin. Kiitos! Ajattelin nimittäin kirjoittaessani, että tarinasta tulee aivan liian pitkä. Karsin niin paljon kuin pystyin ja ajattelin, että jaksaneeko tätä kukaan edes lukea. Ehkäpä sitten kirjoittelen vähän jatkokertomustakin, kun niin toivot :)

      Poista
  4. Onhan tuossa historiaa kerrakseen! Talojen ja tonttien ostot ovat tavalliselle kuluttajalle isoja päätöksiä! Lisäksi tarina oli kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne ovat isoja juttuja ja pitkiä ketjureaktioita. Harva ehkä ostaa isohkoa ok-taloa ensiasunnoksi, joten ostajankin pitää saada oma osakkeensa/talonsa myydyksi. Tässä sekin järjestyi uskomattomalla tavalla, mutta en viitsi kertoa siitä, kun ne ovat toisten henkilökohtaisia asioita. Kerron vain sen, että heilläkin oli aihetta kiitollisuuteen.

      Kiitos, Kivisen Vilma, ihanasta palauttestasi!

      Poista
  5. Niin hienosti järjestyi kaikki pala palalta ja ihan elävässä elämässä! On hienoa, kun on tällainen kokemus ja matka kuljettuna, varmasti se antaa erityisen merkityksen nykyiselle kodille puutarhoineen! Jatkokertomusta odottaen Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päivi! Olemme monesti miettineet tätä tarinaa varsinkin silloin kun on tullut jotakin harmia. Olemme saaneet tästä rohkeutta, luottamusta ja toivoa. Ja siinä osuit aivan oikeaan, että se antaa erityisen merkityksen nykyiselle kodille ja puutarhalle. Joka kerta kun katson taloa, mieleeni tulvahtaa kiitollisuus. Täytyypä miettiä jatkokertomuksen kirjoittamista.

      Poista
  6. Hieno tarina! On teillä ollut juonenkäänteitä asumisessa. Onneksi pääsitte kuitenkin rakentamaan "mökkitontille"; siinäpä olisi ollut kommellusta kerrassaan, jos olisikin löytynyt vielä mieluisampi tontti jostain muualta sen jälkeen kun olit jo perustanut ensimmäisen perennapenkkisi :D Jään odottamaan jatkokertomusta tälle. Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna! On ollut mielenkiintosia ja yllättäviä juonenkäänteitä myös ennen tätä tarinaa. Ehkäpä joskus voisin kertoa niistäkin - jos puutarha-aiheiset jutut meinaavat loppua ;) Minulla oli niin kova hinku päästä istuttamaan tänne, että en edes hoksannut ajatella, että nehän voisivat mennä hukkaan :)

      Ihanaa viikon jatkoa sinnkin päin!

      Poista
  7. Hiano tarina! Elämä tarijooloo joskus aika yllättäviä ja miälenkiintoosia käänteetä. Teillä niiton piisannu. Alakukulumastaki o kasvanu hiano puutarha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Navettapiika! Joo, ei ole käynyt aika pitkäksi kun jännitystä on riitänyt ihan kotitarpeiksi. Kuluneena kesänä pääsin laajentamaan Alkukulmaa, joten yksi etappi on taas saavutettu :)

      Poista
  8. Onpa ihanan kuulloinen tarina teidän kodista 😍 Niin ne asiat järjestyvät, kun niiden aika tulee. Täällä eletään ihan pikkuisen samanlaisissa tunnelmissa, mitä te aikanaan. Välillä sitä miettii tuleekohan tästä meidän haaveesta ikinä totta, mutta toisaaltaan on vahva luotto siihen, että kyllä ne asiat järjestyvät kun niiden aika tulee. Ja ei välttämättä niin miten me ollaan haaveiltu, mutta kuitenkin niin miten on meille kaikkein parhaaksi ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eerika! En ihmettele, että välillä tulee juuri tuo tunne, tuleeko haaveesta ikinä totta. Ei ole helppoa rakentaa pienten lasten kanssa, mutta kaikki varmasti järjestyy aikanaan. Ihana kuulla, että teilläkin on vahva luottamus siihen, että asiat tosiaankin järjestyvät parhaalla mahdollisella tavalla ♥ Myöhemmin saa sitten ihmtellä ja ihastella, miten kaikki järjestyi paremmin kuin itse osasi kuvitellakaan.

      Poista
  9. Tämä on tarina rohkeista ratkaisuista positiivisella asenteella. Jokainen päätös arjessa vie aina kohti seuraavaa päämäärää ja jos ei uskalla ottaa uutta askelta, ei myöskään saavuta päämäärää. Teillä on ollut rohkeutta ja valoisaa näkemystä. Tässä on vasta tarinan alkuosa, joka jatkuu edlleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pirkko! Voi, emme olisi uskaltaneet tehdä rohkeita ratkaisuja, ellei niitä olisi annettu eteemme aivan kuin tarjottimella! Ne ratkaisut olivat kuin virta, joka vain kuljetti meitä :) Ja tosiaan: kaiken yllä loisti aurinko, vaikka elämä ei ollut kovin helppoa kehitysvammaisen veljeni muuttettua luoksemme.

      Poista
  10. Ihana tarina! En tiennytkään että olette aivan meidän naapuripitäjästä sinne muuttaneet. Me asumme Ilmajoella ja pystyn samaistumaan tuohon 'eihän näin syrjässä voi asua'-kommenttiin, koska 10 vuotta sitten ostamamme talo on kaukana keskustasta. Alkuun pitkä välimatka hirvitti. Mutta niinkuin sanoit, ei sattumaa tai kohtaloa, vaan Taivaan iskän johdatusta ja saimme todella ihanan kodin kera mukavien naapureiden. Ja vaikka silloin en puutarhurin urasta osannut haaveilaakaan, oli sekin puoli jo valmiiksi ajateltu. Meillä on hirmu iso piha, missä voi puutarhaunelima toteuttaa. En olisi sitä itse osannut ajatella 10-vuotta sitten :)
    Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, SariHanne! Itse olen juuriltani keskisuomalainen, mutta ehdin asua Seinäjoella (mieheni kotiseudulla) kymmenkunta vuotta.

      :) Kaikkeen, myös syrjässä asumiseen, tottuu. Eilen kävin Helsingissä ja ah, miten ihanaa oli tulla sieltä vilskeestä tänne maaseudun rauhaan!

      Kiva kuulla, että sinäkin olet luottanut johdatukseen. Monesti jälkeenpäin saa oikein hämmästellä, miten hyvin asiat ovat menneet. Teillekin siunaantui iso puutarha ilmeisesti ihan suunnittelematta/haaveilematta :) Kuulostaa totisesti siltä, että ne asiat oli mietitty jo valmiiksi. Ja tosiaan: hyvistä naapureista saa olla erityisen kiitollinen.

      Kiitos samoin, oikein hyvää viikon jatkoa!

      Poista
  11. Hieno ja rohkaiseva tarina. Jatkoa odotellen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between! Tässä juuri mietin, että taidanpa kirjoitella vähän muitakin paloja meidän tarinastamme :)

      Poista
  12. Ihanaa, miten asiat vain joskus järjestyvät parhain päin <3 Ihana tarina, tätä oli kiva lukea. Mukavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidi, kiitos mieltä lämmittävästä kommentistasi! Aika monesti vaaditaan kärsivällisyyttä ennen kuin asiat järjestyvät. Sen kun aina itse muistaisin :)

      Oikein hyvää viikon jatkoa sinullekin!

      Poista
  13. Tulit niin paljon tutummaksi tämän tarinan ja kaikkien vaiheiden ja käänteiden jälkeen, kiitos kun jaoit tarinanne kanssamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Vähän jännitti julkaista sitä, kun se oli niin pitkä eikä ihan suoranaisesti kertonut puutarhasta. Siksi oli erityisen kiva saada tällaista palautetta. Kiitos, Hirnakka!

      Poista
  14. Kohtalo kantaa. Näin uskon minäkin. Ja Johdatus johdattaa - järjestää. Ollaan kiitollisia. Olipa niin ihana tarina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi, Tita! Niin, kiitollisuuteen meillä kaikilla on runsaasti aihetta - marraskuussakin ;) Tulee nyt ihan ensimmäisenä mieleen sinun työkuviot. Miten monen mutkan kautta ne kuitenkin järjestyivät parhain päin.

      Poista
  15. Olipas kiva lukea tämä kirjoitus. Mahtavaa, että asiat sitten loksahtivat kohdilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Kiitos, Hilu! Vieläkin tuntuu ihmeelliseltä, miten ne asiat loksahtivat!

      Poista