maanantai 19. maaliskuuta 2018

JALOSUKUISTA VÄKEÄ

Joskus aiemmin kirjoittelin keisareista. Keisareista tuli mieleen, että kuninkaallisia kukkia, kuninkaita, kuningattaria, prinsessoja ja prinssejä vilisee kasvien nimistössä. Johtuisikohan se kenties siitä, että entisinä aikoina puutarhat olivat ylimystön yksinoikeus? Niin, ja hieno nimi antaa kasville lisäarvoa myyntipöydällä.

Juon silloin tällöin kupin kuumaa mukista, joka
on juhlistanut Dianan ja Charlesin naimisiinmenoa vuonna 1981.

En jaksa kiinnostua naistenlehtien seurapiiripalstoista enkä muutenkaan seuraa kuninkaallisten elämää. Mutta hetkinen... Juon silloin tällöin kupin kuumaa mukista, joka on juhlistanut Dianan ja Charlesin vihkiäisiä vuonna 1981. Olin nimittäin au pairina Lontoossa kesällä 1986 kun Sarah ja Andrew vihittiin ja hämmästyneenä seurasin juhlallisuuksia. Maaseudullakin ihmiset olivat koristaneet sisääntuloväylänsä aiheeseen sopivin banderollein. Muistoksi siitä kaikesta juhlahumusta ostin Sarah & Andrew -mukin sekä kirpputorilta vielä tuon hieman siromman Diana & Charles -mukin. Sarah ja Andrew ovat eronneet jo aikoja sitten, mutta muki on kestänyt päivittäisessä käytösssä kaikki nämä vuodet. Niin myös tuo Diana & Charles -muki on edelleen jatkuvassa käytössä. Haalistunut se toki on, mutta muuten moitteettomassa kunnossa.

Kasvinimistön lukeminen on paljon kiinnostavampaa kuin julkkisjutut. On kuningasliljaa, kuningasatsaleaa, kuninkaanangervoa (kuninkaanangervo ’Kruunu’), kuninkaita montaa lajia ja lajiketta (jäävuorisalaatti ‘Ice King’, sokerimaissi ’Early King’, kevätsahrami ’King of the Striped’, torvinarsissi ’King Alfred’, ruostekukka ’Orange King’).  


Kuninkaanangervo 'Kruunu' on nupuillaan.

Kuninkaiden lisäksi on kuningatarkurjenmiekkaa, yön kuningattaria (tulppaani 'Queen of Night’) ja monia muitakin kuningattaria (punakärsämö ’Cherise Queen’, pioni ’Reine Hortense’).


Kuningatarkurjenmiekkani 'Snow Queen' on vielä nuori ja kukkii vähän vaatimattomasti.


Prinsessoja on niin runsaasti,
että niistä voisi suunnitella kokonaisen penkin.


Kasveista löytyy prinsessankakkaroita, ja vaikka minkälaisia prinsessoja. Itse asiassa prinsessoja on niin runsaasti, että niistä voisi suunnitella kokonaisen penkin (pioni ’Fairy Princess’, keijuangervo ’Little Princess’, tarhalyhtykärhö ’Princess Diana’, idänunikko ’Princess Victoria Louise’, kiinanasteri ’Princess’, tulppaani ’Pretty Princess’, ruusu ’Princess Alexandra Renaissance’, ruusu ’Princess Alexandra of Kent’, tulppaani ’Princess Irene’ , kärhö ’Princess of Wales’…).

Omasta puutarhastani löytyy herttuatar – pioni ’Duchesse de Nemours’. Se nyt ei ole varsinaista kuninkaaallista väkeä, mutta jaloa sukua joka tapauksessa.

Ikiomasta prinssistä
haaveilevan
unelma voi täyttyä.

Ikiomasta prinssistä haaveilevan unelma voi täyttyä. Valittavana on esimerkiksi viinikärhö ´Prince Charles´, pihaorjanlaakeri 'Blue Prince' tai krookus 'Prins Claus'. Pussillinen krookuksen sipuleita ei edes maksa maltaita.

Sen sijaan koko hovin saaminen puutarhaan olisi jo paljon vaikeampaa. Mistä löytyisi hovipoika? Löytyy sentään piiankieli. Koko penkin kruunaisivat kruunuvuokko ja kuninkaanangervo ’Kruunu’.

Kaiken tämän kuninkaallisen hössötyksen jälkeen herää kysymys: miksihän mukulaselleri on saanut lajikenimekseen ’President’?

14 kommenttia:

  1. Demokratian kunniaksi minulla oli vuosia hieno kärhö 'The President', mutta tuo demokratia kaatui kamalan vallankumoukselliseen talveen 2015/2016. Myös kärhö 'Prince Charles' vietti täällä joitakin vuosia, mutta unohtui syksyllä talven alle purkissa ja sen pituinen se.

    Kiva postaus - kiitos taas, Pauliina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania nämä sinun kommenttisi! Taas sai nauraa, vaikka vakavista asioistahan tässä oli kyse :) Kiitos, Tita!! Joo, ei ole Charlesilla suomalaista sisua ;)

      Poista
  2. Teillä vietetään siis kuninkaallista elämää kaikin puolin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meidän arki on yhtä juhlaa Sarahin, Andrewin, Dianan ja Charlesin seurassa :)

      Poista
  3. Mukavasti ovat kuninkaalliset nimiään antaneet kasveille. Miullakin on lyhtykärhö 'Princess Kate'. On kaunis sukunsa edustaja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti ihan kuvahausta katsoa tuo mainitsemasi kuninkaallinen kärhö. Kaunis tosiaan, hienostunut kaksivärinen.

      Poista
  4. Joskus ajattelin samaa, että kasvimaailmassa kuninkaallisia tulee vähän väliä vastaan :D Omalta pihalta löytyy tulppaanit 'Queen of Night' ja 'Exotic Emperor'. Keisarinpikarililja sekä kärhö 'The President' löytyvät myös. Kärhö 'Princess Kate' on ostoslistalla. Ja äkkiseltään tuli mieleen, että värimintulla on myös lajike 'Snow Queen' ja onpa samanniminen kärhökin. Hovijasmikekin saattaisi sopia listaukseen mukaan. Olipas mukava postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi-joi, mitenkäs minä tuon hovijasmikkeen vallan unohdin! Tottahan toki sellainen tarvitaan :) Sehän taitaa tuoksuakin.

      Joo, kyllä me taas pian päästään hienoon seuraan kunhan kevät koittaa ja prinsessat, prinssit, kuninkaat, kuningattaret, keisarit ja muut palaavat :) Passaa taas kuopsutella puutarhassa.

      Kiitos mukavasta kommentistasi!

      Poista
  5. Kylläpä näitä jalosukuisia riittää! Omaltakin pihalta osa mainituista. Jotenkin kuninkaalliset tittelit sopivat mielestäni paremmin puutarhamaailmaan kuin presidentit ja kardinaalit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Sitä minä tosiaan jäin miettimään, että mitä tekemistä sillä mukulasellerillä on presidentin kanssa :) Kyllä sille suurikukkaiselle kärhölle mielestäni presidenttiys sopii. Saapa nähdä saako Sauli jonkun nimikkolajikkeen. :) Miten olisi joku uusi kiva perheomenapuu ;)

      Poista
  6. Kunikaalliset sopivat niin hienosti kasvimaailmaan, kiva, kun olit listannut niitä noin monia. Täytyykin tutkia omat monarkit, eiköhän täältäkin muutama siniverinen löydy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirkku! Varmasti olisi löytynyt vielä paljon lisääkin kun vain olisi etsinyt. Luulenpa, että sinunkin aarteistasi ainakin joku kuuluu "parempaan väkeen".

      Poista
  7. Sinun pitää tehdä Ylhäisten kukkapenkki...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Ja sitten siihen reunamille piiankieliä ja muuta palvelusväkeä. :)

      Poista