KAIKEN MAAILMAN KOTKOTUKSIA

Kanalasta kuuluu kova kaakatus jo kukonlaulun aikaan. Sieltä ne peräkanaa tulla teputtavat kun avaan oven ja lasken herkkulautasen maahan.

– Aikainen kana nappaa madon – ja juustonmurusen, Myy kaakattaa.

Tiuhti ehtii silti ensin ja ryntää juustonpala suussaan karkuun. Nuorin ja vikkelin.

Ei meillä ole nokan koputtamista.

– Hei, Viuhti ja kanaset! Mitäs teille kuuluu, minä tervehdin ovelta.

– Kukko-kiekuu-uu! Mikäs tässä kukkoillessa. Ei meillä ole nokan koputtamista, Viuhti vastaa. Herrasmies.

– Ollaan saatu vähän pesämunaa ja nyt tulee kiistaa haudotapesistä. Joskus siellä samassa pesässä on kolmekin kyyhöttämässä, Viuhti jatkaa.

– Minä olen päässyt jyvälle siitä, kumpi oli ensin, muna vai kana, Milli sanoo hiljaa.

– Ihanko totta? Kerro, pyydän uteliaana.

– No, kun menin pesälle, se oli ihan tyhjä. Ja minä jäin sinne munimaan ja pian siellä oli muna. Kana oli ensin, Milli vastaa ujosti.

– Ei muuten  ollut, Myy tuohtuu. Kun minä menin munimaan, niin siellä oli jo yksi muna. Munin siihen viereen. Muna oli ensin, Myy kaakattaa täyttä kurkkua. Milli on juuri tuollainen, Myy kotkottaa. Aina esittelemässä tiedonjyviään. Tahtoo vain sulkia hattuunsa. Ja kun siitä huomauttaa, niin ottaa heti nokkiinsa, Myy nakkelee niskojaan ja vaihtaa puheenaihetta. 

Säntäili kuin päätön kana.

– Meinasin lentää pyrstölleni kun kuulin, että Tiuhti aikoo hautoa tänä keväänä, Myy kaakattaa taas niin, että korviin sattuu.

– Muistatteko viime keväänä kun Tiuhti teki kunnon emämunauksen, Floora puuttuu puheeseen. Muni suoraan orrelta!

– Eihän se mitään, se oli niin keltanokka vielä silloin, Fiona sanoo sovittelevasti.

– Joo, ja säntäili kuin päätön kana, Floora jatkaa.

– Tuo on rumaa, Fiona lisää. Itse säikyttelitte häntä niin, että olen vieläkin ihan kananlihalla kun ajattelen sitä. Tästä pitäisi keskustella nokikkain, hän sanoo vakavana.

Fiona huomaa, että Millillä on siipi maassa. Eikä ihme.
– Älä välitä, Milli, Fiona lohduttaa. Myy on aina tuollainen. Luulee olevansa jotain. Kulkeekin aina nokka pystyssä, hän sanoo.
– Niin, elääkin kuin Ellun kanat, Milli kuiskaa. Ja joka tapauksessa muna on kanaa viisaampi, hän sanoo nyt jo vähän piristyen.

– Minusta Tiuhtin ajatus on tosi hyvä. Jos Tiuhti aikoo hautoa tänä keväänä, niin siinä siivellä hoituisi meidänkin munien hautomiset, Fiona jatkaa. Sitäpaitsi Tiuhti on niin nuori ja reipas. Siinä ei kauan nokka tuhise kun homma on hoidettu, hän vielä lisää.
– No, Tiuhti kyllä sanoi, että sitä ajatusta täytyy vielä hautoa, Milli sanoo. Mutta  kyllä Tiuhtin ajatus on minustakin hyvä, vaikka olen minä itsekin miettinyt samaa. Taidetaan tänäkin vuonna kyyhöttää pesässä kuin kainaloiset kanaset. Voi, kunpa Myy ja Floora eivät aina pistäisi nokkaansa toisten asioihin!

Sinulle ei kunnian kukko laula!

Tiuhti on nokkinut herkkunsa vähän sivummalla ja tulee hakemaan lisää. Myy ryntää Tiuhtin eteen ja nappaa juuston Tiuhtin nokan edestä.

– Sinulle ei kunnian kukko laula kun olet aina tuollainen, Fiona sanoo Myylle.

– Itse olet niin nokkava, Myy vastaa. Sinulla on oikeat kanan aivot!

– Ei noitten kotkotuksista mitään ymmärrä, Viuhti huokaisee ja löytää rouvasilleen vielä yhden juustonmurun.

– No, se nyt ei ainakaan ole sinun vikasi, minä sanon. Sinä osaat olla kukkona tunkiolla. Sinua parempaa kukkoa saa hakea. Eivät kanat pärjäisi ilman sinua – omin nokkineen.

Myy, Floora, Fiona,

Viuhti, Tiuhti ja Milli

P.S. Henkilöiden nimiä jutussa ei ole muutettu. Juttu on julkaistu asianomaisten luvalla.

Onnellista pääsiäistä!