sunnuntai 2. joulukuuta 2018

LUUKKU 2.

HALUAN OLLA KIITOLLINEN

Älä turmele sitä, mitä sinulla on haluamalla sitä, mitä ei ole.
Muista, että mitä sinulla nyt on, se oli kerran niiden asioiden joukossa, mistä vain uneksit.

— Epikuros

Toisinaan tulee mieleen se, kun nuorena asuin kerrostalossa ja haaveilin pienestä maapalasesta. Kaipasin omaa pientä puutarhaa. En osaa kuvailla, miten paljon sitä kaipasin. Unelmoin maanpeitekasveista, jotka täyttäisivät puutarhan jokaisen kolon. Nyt saatan erehtyä huokailemaan, miten kesken kaikki puutarhassa on. Ihan hullua, olenhan saanut paljon enemmän kuin olin osannut uneksiakaan!


Miten haaveilinkaan ajasta, jolloin maa olisi puhdas juuririkkakasveista ja pääsisin jakamaan kasveja. Haaveilin tulppaaneista, iiriksistä, kurjenpolvista… Muistan, miten haaveilin ajasta, jolloin voisin leikata omia pioneja maljakkoon. Viime kesänä muistin tuon ja nautin kun voin sanoa rippijuhlavieraille, että voivat lähtiessään kerätä itselleen pionikimput puutarhastamme.

Ihana rusokirsikka kukassa meillä ensimmäistä kertaa. Yksi haaveiden täyttymys.

Unelmia riittää edelleen, mutta lupaan vähemmän voivotella kaikkea keskeneräisyyttä puutarhassamme.

Onnellista Unelman ja Anelman päivää!

14 kommenttia:

  1. Niin totta ja tuttua joka sana.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Unelmia tietysti saa ja pitääkin olla, mutta joskus erehdyn harmittelemaan esim. huonoa kävelyäni kun pitäisi olla kiitollinen, että pääsee kävelemään.

      Poista
  2. Sama minulla. Yritetään muuttaa ajatteluamme, nautitaan matkasta💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Välillä lipsahtaa harmittelun puolelle, mutta onneksi aina voi tehdä uuden vakaan päätöksen ;)

      Poista
  3. On niin osuva tuo mietelause alussa, kun vaan kaikki sen tajuaisivat joka tilanteessa.Mukavaa ekaa adventtia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellenikin tulee välillä muistikatkoksia ja erehdyn harmittelemaan jotakin :)
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  4. Ihanat mietelmät ja hyvä muistutus siitä, että muistaisi olle kiitollinen niistä kaikista asioista, joista on haaveillut, koska niin monet pienetkin asiat ovat varmasti toteutuneet. Hyvää adventin aikaa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taaksepäin pitäisi muistaa katsoa kiitollisena ja eteenpäin toiveikkaana nauttien kuitenkin nykyhetkestä :)
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  5. Just nii. Välillä on hyvä kattella ympärillensä ja olla tyytyvääne, mitä on saanu aikahan ja sitte vasta heittäytyä seuraavan haaveen kimppuhu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaveitahan aina riittää :) Niin riittää myös kiitollisuuden aiheita, jos vain muistaa pitää mielen avoinna.

      Poista
  6. Vaikka joulunalusaika on ihanaa, unelmoin silti vähän jo keväästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin. Joulu on ihan kivaa aikaa, mutta kevät sykähdyttää jo ajatuksenakin :)

      Poista
  7. Aina tarvitaan unelmia tulevasta - silti kaikki nyt on tarpeeksi!

    VastaaPoista