maanantai 3. joulukuuta 2018

LUUKKU 3.

VILKASTUMISTA

Talavi tekköö sinusta ihan tönkön, joten koitappa vähä vilikastuu.

– Savolainen horoskooppi: Muikut (20.2.–20.3.)

Mietin, että jospa vilkastuttaisin vain vähän mielikuvitusta. Kävin kuitenkin varmuuden vuoksi leikkaamassa parsan varret ja vilkastuin siinä niin, että samalla leikkasin osmankäämit ja nypin päivänliljojen varret. Riittäisiköhän se? Keho ja mieli kertovat, että näin on hyvä.

Parsa kukassa heinäkuussa

Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, keväällä saattaa mennä jo ylivilkkauden puolelle. Joskus nimittäin kylvin pari pussillista tomaatin siemeniä, pussillisen sitä ja toisen tätä. Eikä siinä vielä mitään, mutta kun olin koulinut ne kaikki, oli toimisto niin täynnä, ettei sekaan meinannut mahtua töitä tekemään.

Virkeää viikon alkua!

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Puutarhatyöt riittää nyt kyllä, mutta tänä aamuna keho kertoi, että pitää lähteä lenkille :) Oli sellainen olo, että on oikea aika jatkaa taas juoksuharjoittelua. Ei sitten muutu tönköksi ;)

      Poista
  2. Talvi tekee minusta tönkön varsinkin jos kylymä on niin pittää pukkeutuu. :-))
    ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Tuli mieleen kun ollessani pieni äiti puki minulle villavaatteet ja päällysvaatteet, kaulahuivit ja kaikki, niin silloin sitä tönkkö olikin :)

      Poista
  3. Olen siis muikku :D
    Taitaa olla tottakin tuo..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olen minäkin. Tässä kohtaa on syytä uskoa horoskooppiin :D

      Poista