lauantai 10. helmikuuta 2018

MINUN KAUPUNKINI

Ei vaiskaan... Vesilahden Narva ei ole kaupunki, vaan pikkuruinen, vajaan 4 500 asukkaan kylä Vesilahden kunnassa Tampereen eteläpuolella. 

Kaupunkini ei ole Tampere, vaikka kauempana asuvien mielestä me vesilahtelaiset, lempääläiset, ja pirkkalalaiset asumme Tampereella aivan samoin kuin vantaalaiset, nurmijärveläiset ja espoolaiset asuvat Helsingissä. Minulla ei ole kotikaupunkia, jonka esittelisin teille. Olen opiskelujen ja töiden vuoksi asunut muutamissa kaupungeissa, mutta sydämeltäni olen maalainen. Siksipä esittelen teille Narvan kylän.

Heti kylälle saavuttaessa vieras kokee miellyttävän yllätyksen: kaikki vastaantulijat tervehtivät. Pienet koululaisetkin nostavat autoilijoille ja muille kulkijoille iloisesti kättä. Kuvassa viehättävä näkymä kylän raitin varrelta.

Meillä oli erikoinen tilaisuus saada valita asuinpaikkamme, sillä yrittäjinä voimme viedä työpaikkamme minne vain. Niinpä valitsimme kartalta paikan, joka olisi rauhallista, kaunista seutua hyvien kulkuyhteyksien ulottuvilla ja lähellä molempien sukulaisia. 

Muutamien onnellisten tapahtumien jälkeen rakensimme talomme tänne Narvan perukoille metsän laitaan, josta on näkymä kumpuileville pelloille sekä järvelle. Narvan kylälle meiltä on kolme kilometriä ja kirkonkylälle reilut kymmenen. Niin, ja sinne Tampereelle on nelisenkymmentä, mutta siellä kaupungin vilinässä käymme hyvin harvoin.

Näiden maisemien ohi hurautamme kirkonkylälle tai naapurikuntiin asti.

On aika ihmeellistä ajatella, että aivan tässä samassa paikassa, tai ainakin näköetäisyydellä tästä, on asuttu jo tuhansia vuosia sitten. Hoidettu lapsia, tehty ruokaa ja kaikkia arkipäivän asioita. Jossain vaiheessa pyhäpäivinä on menty kirkkoon veneellä. Vesilahden seurakunta on ainakin perustettu jo vuonna 1346.

Me valitsimme rauhallisen paikan,
mutta keskiajalla tilanne oli aivan toinen. 

Kylämme ja juuri meidän asuinpaikkamme on yksi vanhimpia Vesilahden asuttuja alueita. Asutusta täällä on ollut jo kivikaudella. Tutkijat ovat löytäneet runsaasti merkkejä – muun muassa talttoja, kirveitä, kivi-, rauta-, hopea- ja kultaesineitä – tuhansien vuosien yhtäjaksoisesta asutuksesta.

Kylätien varrelta löytyy nykyään kauniita rakennuksia.

Me valitsimme rauhallisen paikan, mutta keskiajalla tilanne oli aivan toinen. Narva oli siihen aikaan melko suuri kylä ja täällä liikkui paljon väkeä. Meidän kylällä oli oma laivasatama. Täällä pitivät verstaitaan niin sepät, suutari kuin nahkurikin. Suutarinverstas on ainakin ollut valtava kun oppipoikiakin on ollut peräti seitsemän. Kauppakin oli.

Ihan tässä naapurissa on ollut kestikievari ja muutaman kilometrin päässä toinen. Onpa näillä seuduin ollut myös tuottoisa, mutta häiriöitä aiheuttanut, olut- ja viinakrouvikin.

Maasto kumpuilee kauniisti Pyhäjärven ympärillä.

Narvalaiset moittivat kirkonkylää levottomaksi paikaksi. No, ehkä ne levottomuudet eivät ole mitään siihen verrattuna mitä Narvassa joskus 1800-luvulla on ollut. Täällä nimittäin on ollut vilkasta siinäkin mielesssä, että on ollut suuria kylätappeluita.

Eivät ne levottomuudet
kylätappeluihin loppuneet. 

Muutaman kilometrin päässä meiltä on Laukon kartano, joka vilkastutti aikoinaan kylän elämää hyvin paljon. Uudet keksinnöt ja menetelmät saapuivat ensimmäisenä kartanoon ja levisivät sieltä nopeasti naapurustoonkin. Siitä ne kylätappelutkin ovat ainakin osittain johtuneet.

Kurjen suku liittyy vahvasti Vesilahden historiaan. Nämä kurjet liittyvät minun nykypäivään. Varsinkin keväisin ja syksyisin ne tekevät minuun suuren vaikutuksen.

Eivät ne levottomuudet kylätappeluihin loppuneet. Koko kylä paloi 1600-luvulla ja aiheutti suuren köyhyyden.  1700-luvun alussa koko kylä ryöstettiin. Ja kaiken kukkuraksi 1800-luvulla tehtiin Isojako. 1900-luvulla tuli roihusi kylässä taas kun yhtä taloa ja pieniä pirttejä lukuunottamatta tämän kulmakunnan talot poltettiin Kansalaissodassa.

On aika jännä lukea kylän pitkää historiaa,
joka vilisee tuttuja kyläläisten sukunimiä.
Saman nimisiä naapureita meillä on useita.

On aika jännä lukea kylän pitkää historiaa, joka vilisee tuttuja kyläläisten sukunimiä. Saman nimisiä naapureita meillä on useita. Kylätie kulkee aivan entisellä paikallaan. Sitä samaa tietä pitkin minä juoksen kuulokkeet korvilla Goretex-lenkkareissani. Ihmeellistä!


Näitä maisemia ihailen juostessani.

Narvan kylä on vanha markkinapaikka. Sen tunsi koko lounaisen Suomen väki. Tavaroita tuotiin myytäväksi Aunuksesta asti. Meno oli vilkasta ja levotonta ja markkinat siirrettiinkin jossain vaiheessa Tampereelle.

Narvan markkinaperinne jatkuu silti nykypäivänäkin. Joka vuosi elokuussa järjestetään perinnepäivä maalaistoreineen ja viiden vuoden välein suuret Narvan markkinat, jotka yhä edelleen tunnetaan yllättävän laajasti, ei nyt toki koko Lounais-Suomessa sentään.


Meille tällainen pieni, rauhallinen kylä on ihanteellinen asuinpaikka. Pienemmät lapset käyvät koulua  Narvassa, yläasteikäiset kulkevat kirkonkylälle ja lukiolaiset Lempäälään. Yläaste on muuten saanut Opettajat ilman rajoja -globaalikasvatuksen palkinnon, joten ihan tasokas koulu tässä pienessä kunnassa on.

Pikkukoululaiset käyvät koulua näin herttaisessa puurakennuksessa.

Vähän isompien luokat ovat uudemmassa rakennuksessa. Moderni rakennus sopii onneksi hyvin samaan pihapiiriin vanhan puurakennuksen kanssa. 

Hurautamme nopeasti asioille Lempäälään tai joskus Tampereelle asti. 1900-luvulla Narvassa oli oikeastaan kaikki tarpeellinen: sahoja, myllyjä, meijeri, pankkeja, palovakuutusyhdistys, metsäalan yrityksiä, puhelinyhtiö, verotoimisto, elintarviketeollisuutta, ravintoloita, muuta pienteollisuutta sekä useita erilaisia kauppoja. Vain opiskelemaan piti lähteä kauemmas.

Vesilahden Osuusmeijeri toimi tässä rakennuksessa 1980-luvulle saakka.

Koko Etelä-Suomeen levinneistä valkohäntäkauriista
saamme kiittää (tai syyttää) amerikansuomalaisia.

Laukon kartano on Narvan tunnetuin nähtävyys, jota tullaan katsomaan kauempaakin. Kartanolla on huikean pitkä ja vaiheikas, osin synkkä historia. Jos eivät torppareiden vaimot ole helpolla päässeet, ei ole ollut helppoa kartanon emännilläkään. Ei totta tosiaan. Aviomiesten verisiä taisteluita, työväen lakkoja ja sen semmoisia.

Laukon kartanoon kuuluu useita puhtaanvalkoisia rakennuksia, jotka häämöttävät kauempana.

Lähempänä nykyaikaa verisiä ja synkkiä tarinoita jälkipolville kerrottaviksi ei sentään ole syntynyt. Laukossa on kasvatettu kuuluisia ravihevosia. Myös valkohäntäkauriit, joita myös Laukon peuroiksi kutsutaan, liittyvät kartanon vaiheisiin. 

Koko Etelä-Suomeen levinneistä valkohäntäkauriista saamme kiittää (tai syyttää) amerikansuomalaisia, jotka halusivat 1930-luvulla lähettää pienen lauman valkohäntäpeuroja vanhaan kotimaahansa ja Laukon kartanoon. Kartanon tarhasta peurat kotiutuivat Vesilahden metsiin ja lopulta kaikkialle eteläiseen Suomeen.


Tämä on jokapäiväinen näky keväästä syksyyn.


Tuolloin kartanon omistaneen Rafael Haarlan tavoitteena oli tehdä Laukosta suuri kartano, jolle hän halusi rakennuttaa arvoisensa pihapiirin, pystyttää muistomerkit, maalauttaa muotokuvat ja kirjoituttaa historiikit. Sellaisena me nykyään Laukon kartanon tunnemme.

Mikäs turistiryntäys
Klaus Kurjen tiellä nyt on?

Vesilahdella mutkittelee matkailureitti, joka on nimetty Klaus Kurjen mukaan. Reitin varrelta löytyvät niin kirkko kuin maalaispappilakin, kotiseutumuseo, ensimmäisen maailmansodan aikaisia linnoitusrakennelmia, rautakautisen päällikön asuinpaikka, vanha linnoitettu helavalkeapaikka sekä monta muuta historiallista paikkaa. Reitti päättyy Laukon kartanoon.

Mikäs turistiryntäys Klaus Kurjen tiellä nyt on? He ovat lintubongareita tulossa katsomasta harvinaista tiiralokkia.

Sattuipa muuten viime sunnuntaina mielenkiintoinen tapaus. Mieheni oli aamupäivän lukenut sodanaikaisista tapahtumista tällä kylällä. Punaiset ja valkoiset olivat ottaneet rajusti yhteen. Laukauksia oli vaihdettu.

Sitten mieheni päätti lähteä ulkoilemaan aurinkoiseen talvisäähän. Juuri kun hän – vielä sotatunnelmissa – ehti kylätielle, kuului läheltä laukaus.

Huh! Ei sentään syttynyt sota, ei edes kylätappelu.  Tien reunassa seisoi television kuvausryhmä. Kuvasivat luontodokumenttia ja saivat juuri saaliikseen jäniksen. Rauhallista täällä noin yleensä ottaen on.



20 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoinen juttu. Ja niin kauniita kesäkuviakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eeviregina, mukavasta palautteestasi! Tällainen lämmittää kivasti mieltä!

      Poista
  2. Tosi komiat maisemat teillä. Ja mikä historia paikkahan liittyy. WAU!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Navettapiika! Historia tulee täällä heti vastaan ja mielenkiintoista se tosiaan on, kun se liittyy omaan rakkaaksi tulleeseen asuinpaikkaan. Nyt tuli taas virkistettyä muistia tuossa mielessä ja olin aivan innoissani :)

      Poista
  3. Onpa Narvalla mielenkiintoinen historia. Todella kauniita maisemia ja rakennuksia. Täytyypä joskus tulla sinne turistiksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, keijunkukkanen! Itse en yleensä ole kauhean kiinnostunut historiasta, mutta kyllä tällainen arkielämän historia innostaa hyvinkin. Oli tosi hauskaa lueskella siitä taas ja kirjoitellaa.

      Jos joskus tulet tänne päin, niin tervetuloa käymään meilläkin! Olisi hauska tavata :)

      Poista
  4. Kiitos. Juttusi ja kuvasi ovat jo nyt ilahduttaneet kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! On aina mukavaa saada tällaista kivaa palautetta. Sellainen innostaa kirjoittamaan taas :)

      Poista
  5. Ilman tätä kirjoitustasi en osaisi sijoittaa Narvan kylää kartalla oikein, enkä tietäisi sen vaiherikkaasta historiastakaan mitään. Kiitoksia - oli nautinto lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi innostavasta haasteesta ja kivasta palautteesta! Tätä oli tosi hauska kirjoittaa. Tuli lueskeltua taas lisää historiaa ja selattua kuvia vuosien takaa. Aika moni muuten sijoittaa Narvan ensimmäisenä Viroon :)

      Poista
  6. Mukava jälleen lukea tämäkin kirjoituksesi! Suomen historia on aina ollut minusta hyvin kiinnostavaa ja nautin kirjoista, missä on ajan kuvausta. Kuvat olivat myös juttuusi sopivat ja ihmettelen sinun kuva-arkistojen runsautta :) Hyvää laskiaissunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päivi, ihanasta palautteesta! Minä en ole koskaan tykännyt maailmanhistoriasta, mutta arkielämän kuvaus kolahtaa kyllä! Siihen on niin paljon helpompi samaistua kuin Napoleonin retkiin...

      Hämmästelin itsekin, että kuvia löytyi. Ne olivat toki jo vuosien takaa, mutta eipä täällä isoja muutoksia ole tapahtunut. Leikin joskus turistia omalla kylällä ja kuvasin - onneksi :)

      Hyvää laskiaissunnuntaita sinullekin! Me tulimme juuri Seinäjoelta sukuloimasta.

      Poista
  7. Kaunis kylä ja mukava lukkii sen historiasta. Tampereella käyvvään sukuloimassa ja nyt ossoon sijottoo paikan missä asut oikein. Kommeita hevosii ja maisemia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ulla! Joo, täällä historiaa on niin paljon, etten itsekään ole tullut käyneeksi kaikissa nähtävyyspaikoissa. Luettavaakin vielä riittää :)

      Poista
  8. Kiitos siskoseni mielenkiintoisesta historiakatsauksesta! Makaan flunssaisena sängyn pohjalla, viihdyn blogisi seurassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! Kiva kun tykkäät ja kommentoit :)

      Flunssaa on täälläkin. Pelkään, että se tarttuu minullekin enkä pääsisi sitten juoksemaan.

      Pikaista paranemista sinulle!

      Poista
  9. Kauniita maisemia! Harmittelin juuri, että omalta kylältä ei taida löytyä noin monipuolista kuvakollaasia. Täytynee kuitenkin kaivella arkistoja tai lähteä kameran kanssa liikkeelle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa hauska kun kommentoit tätä vanhaa juttua. Kiitos, Niina! Nuo minun kuvani olivat aika vanhoja, vuodelta 2011. Eivät kyllä kohteet ole miksikään muuttuneet :) Alkuaikoina tuli kuvattua enemmän. Nyt maisemat ovat niin tuttuja, että kuvaaminen on jäänyt vähemmälle. Pitäisi tässä itsekin ryhdistäytyä ulkoiluttamaan kameraa...

      Poista