NOLO JUTTU

Tätä on kyllä aika noloa kertoa. On vain jotenkin niin vaikea myöntää tehneensä jotain sellaista. Mitenkäs sen nyt suoraan sanoisi niin, etten kuulostaisi ihan rikolliselta? En kyllä enää tekisi niin – paitsi ihan poikkeustapauksissa kun on kyse vaikkapa elämänlangasta tai väärään paikkaan päätyneestä vuorikaunokista, jolle ei kerta kaikkiaan mahda mitään.

Ei ole helppoa myöntää

hiippailleensa puutarhassa

myrkkypullon kanssa.

Vuorikaunokki on ihana kasvi oikeassa paikassa.

Ei ole helppoa myöntää hiippailleensa puutarhassa myrkkypullon kanssa. En vielä tuohon aikaan ollut lukenut Rea Peltolan kirjoja etu- ja takaperin, joten en tiennyt pressukesannosta mitään. Kyselin neuvoja sieltä ja täältä ja sain ohjeeksi, että joko multa pitää vaihtaa tai poimia ne kahdeksan miljoonaa juurenpalasta tarkasti pois.

Ne nousivat yhtenä armeijana

kun nyt kerran oli tilaa.

Sitten oli tämä nimeltä mainitsematon biohajoava myrkky, joka ratkaisisi kaiken. Kahden tuhannen neliön tontin mullan vaihtaminen ei ole ihan pikku juttu eikä halpa ja siitä juurenpalojen poimimisurakastakaan en ollut ihan varma. Päätin turvautua myrkkypulloon.

Suihkautin aineet tontin kulmaan ja kahden viikon kuluttua – ta-daa – rikkaruohot olivat poissa! Niin olivat, kunnes maan uumenista, jostain Kiinasta kai, nousivat peltokortteet. Ne nousivat yhtenä armeijana kun nyt kerran oli tilaa. Peipin taimet saivat tehdä tilaa näille pikkukuusille, vaikka eivät peipitkään niitä heikoimpia kasvikunnan edustajia ole. Siinä sitä sitten oltiin.

Sama juttu kävi tässä penkissä, jossa kasvaa kevätkaihonkukkia ja niiden seassa helmililjoja.

Nyt tiedän, että kaikkein järkevintä olisi ollut heittää mustaa muovia koko komeuden päälle ja odotella tyynen rauhallisesti. Siinä odotellessa olisi voinut keskittyä vaikkapa puiden ja pensaiden istutukseen ja kattaa niiden juurialue paksulla kerroksella sanomalehtiä ja haketta tai hiekkaa. Vuoden tai parin päästä olisi sitten päässyt istuttamaan perennoja puhtaaseen maahan.

Nyt tiedän myös, ettei kukaan järkevä ihminen ota puutarhaansa elämänlankaa. Ei, vaikka saisi sen kuinka ystävälliseltä ihmiseltä tahansa. Anteeksi, kaikki järkevät puutarhaihmiset, jotka ovat ottaneet sen vaivakseen ja pärjänneet taistelussa tuon kaunokaisen kanssa. Tiedän, että sellaisiakin on ja hattua nostan teille. En voinut kuvitella, miten kavala kasvi on tuo kaunis valkoinen elämänlanka, jota myös valkokarhunköynnökseksi tai isokierroksi kutsutaan.

Elämänlanka eli valkokarhunköynnös eli isokierto eli pahimman luokan karhunpalvelus puutarhakasvina

Sain pienen elämänlangan taimen eräältä rouvalta. Hän kyllä ystävällisesti kertoi, että kasvi on kova leviämään ja että se kannattaa rajata jotenkin. Aloittelijana en kuitenkaan ymmärtänyt hänen puhettaan. 

En osannut olla huolissani,

sillä kasvi näytti nuupahtaneen kuivuuteen.

Kastelin tuota pikku ressukkaa ja annoin aikaa toipua. 

Panin taimen hetkeksi multaan ja ajattelin kaivaa sille jonkin huolellisesti rajatun paikan heti kun ehdin ja löydän sopivan paikan. En osannut olla huolissani, sillä kasvi näytti nuupahtaneen kuivuuteen. Kastelin tuota pikku ressukkaa ja annoin aikaa toipua. 

Kun sitten menin kaivamaan elämänlankaa välivarastosta, se oli jo ehtinyt maan alla luikerrella monen metrin päähän. On ihan hirveän noloa myöntää, etten siinäkään vaiheessa osannut ryhtyä tarvittaviin sotatoimiin, vaan annoin kriisin laajentua. Omalta osaltaan asiaan vaikutti se, että tuo katala otus ehti kukkaan ja hämäsi minut kauneudellaan. No, turha puolustella omaa tyhmyyttään.

Siis tippa tai kaksi

per kasvi.

Taistelussa tuota elämänlankaa vastaan pieni pipettipullo oli suoranainen pelastus. Elämänlanka nimittäin levisi myös nykyiseen puutarhaani siirrettyjen perennojen mukana. Silloin olin valppaana ja tein täsmäaseen: kaadoin pipettipulloon laimentamatonta glyfosaattia. Riittää kun tipauttaa tipan tai korkeintaan kaksi kasvin  lehdille ja homma on hoidettu. Siis tippa tai kaksi per kasvi.

Turvaudun pipettipulloon myös silloin kun voikukka on päättänyt kasvattaa pitkän juurensa aivan pionin tyvelle. Tippaan turvautuminen on siinä tapauksessa mielestäni parempi ratkaisu kuin pionin juurien tärveleminen.

Ei tällaisen kaunokaisen juuria saa mennä turmelemaan. Pioni 'Sarah Bernhardt'.

Tippapullo varaston hyllyllä rauhoittaa mieltäni siinä mielessä, että jos elämänlanka tekee yllätyshyökkäyksen, en menetä hermojani sen kanssa taistelemisessa. Silti myönnän, että hiippaillessani pipettipullon kanssa puutarhassa, tulee vilkuiltua ympärille. Eihän kukaan vain näe, että turvaudun tällaisiin kepulikonsteihin?

Kiitos itselleni tästä kysymyksestä! Opin juuri, että kun itseään kiittää, niin kiitosta riittää. :) Kysymys kuului: "Mikä on puutarhaelämäsi noloin asia?"

Kysy mitä vaan -sarja jatkuu vielä jutun verran – ellei sitten sattuisi käymään niin onnellisesti, että saisin lisää kysymyksiä. Seuraavaksi on vuorosssa Sinella-tyttäreni kysymys lempivuodenajastani. Sitä ennen julkaisen kuitenkin vastauksen Unelmia ruusuista-blogin Titalta saamaani haasteeseen. Olin taas niin innoissani uudenlaisesta haasteesta. Kiitos, Tita!

Sydämellisesti tervetuloa, Anni Inkalilja Love -blogista! Oli tosi kiva kun liityit lukijaksi ja jätit vieläpä kommentinkin. Sellaisesta ilahtuu aina. Toivottavasti viihdyt blogini parissa.