maanantai 26. helmikuuta 2018

AVIOMIEHEN KAUHUN HETKI

Jotkut haluavat pitää haaveensa salassa muilta. Minä olen sitä mieltä, että haaveet toteutuvat helpommin kun niistä puhuu. Kerran syntymäpäiväni alla sanoin miehelleni: ”Ostin tällaisen orkidearuukun jo valmiiksi, jos vaikka sattuisin saamaan tähän valkoisen orkidean syntymäpäivälahjaksi.” Toiveeni toteutui :).

Orkideasta oli paljon iloa, sillä se kukoisti vaivatta puolen vuoden ajan. Kukkien kuihduttua siirsin sen sivummalle odottamaan uutta kukintaa.

Toisen merkkipäivän alla mieheni kysyi lahjatoivettani. – No, tällaisesta nojatuolista olen pitkään haaveillut, sanoin ja näytin hänelle kuvaa Pentikin sivuilta. Lopputuloksen saatatte jo arvata.

Tuoli on ihana. Hyvin usein mies tai joku lapsista istahtaa siihen juttelemaan kun minä istun työpöytäni ääressä. Ne hetket ovat arjen aarteita.

Kuitenkin eräs haaveeni toteutui siitä huolimattta, että pidin sen salassa.

Olimme suunnitelleet naapurin rajalle sellaista vallia, johon voisi istuttaa puita ja pensaita. Suurten kivenlohkareiden väliin olimme ajatelleet maata. Rinne loivenisi molemmille puolille. Näin oli naapurin kanssa puhuttu.

No, kaivuri aloitti työn. Varmistin mieheltäni, että olihan hän antanut ohjeet kaivinkoneen kuljettajalle. Oli kuulemma, pariinkin kertaan.

Varovasti mieheni esitti asian
puhelimessa minulle ja
jännittyneenä odotti reaktioitani.

Mies teki omia töitään toisaalla ja katsahti sitten kaivurin työtä. Kaivinkoneen kuljettaja oli tehnyt muurin. – Ihan hirveää, mies ajatteli kauhuissaan. Vaimohan halusi vallin, johon istuttaa puita ja pensaita. 

Mies ohjeisti kuljettajan vielä kahteen kertaan: kiviä sinne tänne ja maata väliin ja vähän loivaa reunaa. Kyllä vain, kuljettaja totesi – ja muuri piteni kunnes se oli koko sivun mittainen. 

Muuri oli kieltämättä taitavasti tehty. Miten kivet voikaan saada aseteltua isolla kaivinkoneella niin hyvään järjestykseen! Varovasti mieheni esitti asian puhelimessa minulle ja jännittyneenä odotti reaktioitani.

Kuva on vuodelta 2013.

Minä ihastuin muuriin ikihyviksi. Olin sitä salaa toivonut, mutta muurin rakentaminen vaikutti liian vaikealta. Naapurikin ihasteli muuria.

Totiseksi vetää
kun tuloksena
onkin muuri. 

Mies puolestaan huokaisi helpotuksesta. Jos mies yrittää miellyttää vaimoaan – kuten kaikki viisaat aviomiehet tekevät – ja vieläpä tekee kaikkensa toteuttaakseen vaimon toiveen vallista, niin totiseksi vetää kun tuloksena onkin muuri. Neljä metriä leveä, puolitoista metriä korkea ja kolmekymmentä metriä pitkä.

Suunnitelmani syreeneistä ja pensaista menivät uusiksi, mutta muuri on hieno. Mies naureskeli, ettei hän tuollaista panssarivaunuestettä ole nähnyt missään. Nyt sekin on nähty ja saimme käytettyä kaikki ylimääräiset kivet sopivasti siihen. Kauriit valitsivat kulkureittinsä muurin ulkopuolelta, joten loppu hyvin, kaikki oikein hyvin.

Muuri on ns. kylmämuuri eli ilman mitään sidosaineita tehty. Perustusta ei ole, mutta hyvin on leveä rakennelma pysynyt pystyssä. Jos olisin tiennyt muurin tulosta, olisin laittanut pohjalle juurimaton estämään villivadelman, ohdakkeen ja kortteen kasvuyrityksiä. Onneksi rikat saa hävitettyä kattamallakin.

22 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt muutama vuosi myöhemmin se on jo vähän eri näköinen. Tykkään siitä itsekin :)

      Poista
  2. Täytyy kyllä ihmetellä kaivinkonekuskin ohjeiden vastaanottamiskykyä. Muuten ollut kyllä oikein taitava työssään. Upean näköinen. Ihna hurja määrä teillä ollut kiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä kaivinkoneen kuljettaja tiesi, että kivimuuri on hienompi kuin joku maavalli eivätkä kivet olisi muualle mahtuneetkaan. Onneksi hän ei piitannut meidän ohjeistamme ;)

      Poista
  3. Orkidea on aina kaunotar! Minun yhdeksästä orkideastani seitsemän alkaa kukkia monella kukkavanalla taas uudelleen ihan näinä päivinä.
    Minun mieheni kauhistus taitaa olla ne orkideat...varoo niiden valtavia kukkavanoja ohimennessään (kerran on katkaissut yhden ja palelluttanut Suomessa toisen kun laittoi pakkasella ikkunan auki vieressä). Joten talon miesväki osaa jo kasvejani väistellä. ;)

    Nojatuolisi on vallan ihana!!!!
    Ja upea kivimuuri!

    Mukavia pakkaspäiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susanna!

      Oi, sinä oletkin taitava orkideankasvattaja! Minä vasta opettelen :) Hienoa kun niin kaunis kukka voikin olla niin pitkäikäinen ja helppo. Oppia ikä kaikki, miehellekin :)

      Aika harvoin itse ehdin istuskelemaan nojatuolissa, mutta onneksi sillä on muuten paljon käyttöä. Se houkuttelee paikalle juttukavereita, mikä on sen ihanin puoli.

      Kiitos, samoin ihanaa maalis-helmikuun vaihdetta sinulle!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos, Eerika! Aika harvoin tuollaisia ylläreitä saa :)

      Poista
  5. Jos vaikka lakkaat muurista tykkäämästä, voit mielellään lähettää sen minulle. Upea!
    Olen todennut, että paras kertoa toiveet selkeästi ja hyvissä ajoin etukäteen. Siten kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä; lahjan saaja ja antaja. Tuota orkidearuukkuideaa en sentään ole keksinyt. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kiitos, Between!

      Joo, eipähän tarvitse valittaa, ettei mies muista merkkipäivää kun muistuttaa ja toivoo lahjatkin :) Joskus kävin jopa itse ostamassa lahjani (nokkakärryt) kun oli sopivasti muutakin asiaa sinne kauppaan. Oltiin molemmat silti tyytyväisiä :)

      Ole hyvä vain! Vinkki on tehokas :)

      Poista
  6. Upea tuoli, ihana orkidea ja vau, ihan mieletön muuri - olet onnen tyttö, kun sinulla on tuollainen mies!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirkku! Onnen tyttöjä olemme molemmat! Muistelisin, että sinunkin miehesi mielellään on mukana toteuttamassa suunnitelmiasi ja haaveitasi. :)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Niinpä. Harvoin jonkun tekemä virhe on noin mieluinen :)

      Poista
  8. Kivet ovat upeita ja yhdessä todella puhuttelvia! Tuollainen kivimuuri kelpaisi tännekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tykkään kivistä melkein kaikkialla. Ei muuta kuin haavelistalle vain, niin joskus se sitten ilmaantuu :)

      Poista
  9. Upea muuri! <3
    Joskus vahingosta tai virheestä, tuleekin aiottua parempi lopputulos. Vaikka kyllä se vallikin olisi varmasti upea ollut, varsinkin kasvitettuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Riina!

      Puutarha on joskus aika yllätyksellinen :) Onneksi isoimmat muutokset ovat olleet positiivisia. Kerran myrsky kaatoi vanhan pihlajan ja ihan kiva muutos se lopulta oli.

      Poista
  10. Olipa teillä kiviä!!! Tykkään sekä kivistä että orkideoista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on :) Tontin toisellakin laidalla on pieni muurin alku. On tässä eräskin kivi kannettu muuriin, polkuihin ja vaikka minne :)

      Poista