torstai 2. marraskuuta 2017

PAIKKA KAIKELLE, KAIKKI PAIKALLEEN

Miten yhdellä ihmisellä voikaan olla niin paljon puutarhanhoitovälineitä, että ne täyttävät kokonaisen varaston! Ruukkuja, kasteluletkuja, ämpäreitä, säkkikankaita, harsoja, talvensuojapeitteitä, lannoitteita, hydrosoraa, multaa, vermikuliittia, työkaluja, koneita. Onpa meillä muuten kahdet melkein samanlaiset kottikärrytkin, kun molemmilla oli omansa ennen naimisiin menoa kahdeksantoista vuotta sitten. Molemmat kärryt ovat kovassa käytössä.

Olen pyrkinyt siihen, että työkalut olisivat niin kauniita, että ne voisivat olla esillä missä vain.

Sinkkikannut ovat edustuskelpoisia. Ne saavat odottaa valmiiksi täytettyinä terassin edessä. Talveksi nostan ne varastoon.

Kaikki pienet tarvikkeet, kuten kuokat, istutuslapiot ja sen sellaiset, säilytän puulaatikoissa varaston hyllyllä. Keväällä otan useimmin tarvittavat välineet sinkkiämpäriin, jota kannan ympäri pihaa.  Se on niin nätti, ettei ämpäriä tarvitse viedä varastoon asti, vaan se voi odotella seuraavaa käyttöä vaikkapa terassilla. Toinen sinkkiämpäri on rikkoja varten.

Ei haittaa, vaikka sinkkiastiat tulisivat valokuviinkin.

Keittiön kauniit säilytyspurkit ovat saaneet uudet tehtävät varastossa.

Pienet luistimetkin kuuluvat puutarhatarvikkeisiin. Teen niihin joka jouluksi asetelman.

Olen ihastunut näihin laajeneviin puutarhaletkuihin.  Sen kätevämpiä letkuja en tiedä. Ovat vieläpä ihan fiksun näköisiä lankakoreissa.

Minulla kauneus menee käytännöllisyyden edelle. Halusin kaikki säkit pois silmistä, joten hankin säkkitavaralle kookkaat sinkkiastiat. Kalkki- ja lannoitepussit säilytän isoissa kukkien suojaruukuissa. Käytännöllistähän se ei siinä mielessä ole, että kaikkea tarvittavaa ei voi nähdä yhdellä silmäyksellä. Joskus unohdan missä korissa tai purkissa se tietty lannoitepussi onkaan. Toisaalta –  on mitättömän pieni vaiva kurkistaa säilytysastioihin kun saa nauttia kauniista ympäristöstä.

Kun olen tällainen siisteysintoilija, minulla on tapana pestä kasvuharsot ja suojahuput käytön jälkeen. Laskostelen ne nätisti koreihin. Nyt boheemeja ihmisiä naurattaa, mutta kerron kuitenkin. Merkkaan kasvuharsot pyykkipojilla. Ei tarvitse arvailla onko tämä harso lyhyt ja leveä vai pitkä ja kapea.


Lapiot, talikot ja muut isot työvälineet nojailevat varaston seinään. Aion värkätä niille naulakon. Koukut ostin jo valmiiksi, mutta tarvitsen niiden kiinnittämiseen leveän laudan. Koska haluan patinoituneen laudan eikä minulla sellaista ole, minun täytyy patinoida se tai löytää sellainen jostakin. Rautavihtrillin avulla se kävisi muuten näppärästi, mutta laudan harmaantuminen edellyttää valoa. Siksi laudan pitäisi olla ulkona eikä varaston seinällä. Niin, siksi ne työkalut nojailevat edelleen seinää vasten.

Eihän näitä kesällä raaski mihinkään piilottaa.

Seinää vasten nojailee myös korkea ikkuna, josta haaveilen nikkaroivani kasvilavan kannen. Sitten joskus. Ulko-oven vieressä, sopivasti tien tukkona, seistä jököttää vanha valurautainen mankeli. Painaa monta kymmentä kiloa. Se on nyt entisöity ja odottaa pääsevänsä kasvihuoneeseen ruukutuspöydäksi. Ei vaan vielä ole sitä kasvihuonetta.

Kirjoitin varastosta myös viime kesänä otsikolla Onni.

Tämän kysymyksen esitti Minna Puutarhurin Maja -blogista. Kiitos vielä kerran, Minna! Oli oikein mukava vastata kysymykseesi.

Kysy mitä vaan -sarja jatkuu. Ensi kerralla vastaan Mama's Garden -blogin Minnan kysymykseen puutarhani ensimmäisistä ja viimeisistä kukkijoista.

30 kommenttia:

  1. Kiva on katsella näitä kuviasi, on niin siistiä. On helppo löytää tavarat kun ne on merkitty hyvin ja ovat oikeilla paikoillaan. - Minulla ei energia valitettavasti riitä siihen että laittaisin puutarhatavarat noin hyvään järjestykseen. - Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli! Järjestyksen kaipuu on niin voimakkaana minussa, että sekaisuus syö energiaa. Itse olen saanut valtavasti energiaa kun nyt vihdoin autotalli valmistui ja saatiin rönttökasat pois.

      Kiitos samoin, hyvää pyhäinpäivän seutua sinullekin!

      Poista
  2. Voi miten käsittämättömän siistiä ja kaikki kauniisti paikoillaan - ihailen kovin :D Olen samaa mieltä, myös puutarhatyökalut saavat olla kauniita käytännöllisyyden lisäksi, ilona silmälle nekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Saila! Minulla oli ensin ajatuksena tehdä ihan sellainen varasto vaan, että tavarat ovat muovilaatikoissa ja on järjestys. Sitten sain idean, että varastohan voi olla myös kaunis, ei pelkästään käytännöllinen :)

      Niin, toivottavasti puutarhatyökalujen kauppiaat ja valmistajat ottaisivat tämän kauneuspuolen enemmän huomioon jatkossa.

      Poista
  3. Tuahonku pystyys, löytyys kaikki tyävälinehekki aina ku niitä tarttis. Nykki mullon kaks istutuslapiota karoksis. Jouruun ostamahan uuren, että sain syyssipulit maaha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, toivotaan, että täältä tarttuisi vähän inspiraatiota sinnekin päin, että saisit työkaluja järjestykseen ja samalla ne kaksi istutuslapiotakin löytyisi.

      Itse en kestä yhtään tavaroiden etsimistä. Eilen etsin pakastimesta tiettyä kalapakettia ja kun en heti löytänyt, otin ja siivosin koko pakastimen. En vaan jaksa etsiä tavaroita :)

      Poista
  4. Tuollainen varasto on ihan silmänilo ja käyttäjälle myös käytännön apu: kaikki löytyy ilman sähläämstä. Meillä kaikki on enemmän ja vähemmän kulunutta, vaikka ne toimivat hyvin ja puhdistetaan talveksi. Osa on myös vanhoja. Tänä vuonna jäivät puutarhatyökalut vielä pesemättä ja suojaamatta, sillä veden kanssa ulkona touhuaminen kävi kolekasi. Jätän tähän sinulle kysymyksen Kysy mitä vaan osastoon: Mitkä kolme puutarhan työkalua ovat sinulle kaikkein tärkeimmät ja eniten käytetyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pirkko! Vanhat ja kuluneet työkalut ovat monesti kauniita ja niitä katsellessa tulee ajatelleeksi miten monta ihanaa hetkeä ne ovatkaan saaneet palvella puutarhassa.

      Minulla on sellainen huono puoli, etten kestä tavaroiden etsimistä. Se on sellainen asia, josta menee hermot. Järjestys puolestaan tuo minulle iloa kun ajan voi käyttää johonkin mieluisampaan kuin etsimiseen.

      Minullakin jäätyi yksi kastelukannu maahan kiinni. Onneksi sain sen pelastettua :)

      Oi, kiitos kysymyksestä! Sitä on tosi kiva ruveta miettimään.

      Poista
  5. Ihanan järjestelmällistä! Itsekin pyrin siihen, että kaikki säilytysratkaisut ovat katseenkestäviä ja mielellään vielä ehkä enmmän kauneus edellä kuin käytännöllisyys. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kati! Minusta tuntuu, että jos meillä on sotkuista, niin energiani valuu hukkaan. Ja jos on liikaa tavaraa, kuluu paljon aikaa tavarasta huolehtimiseen. Tuntuu, ettei muuta juuri ehdikään. Siksi tykkään, että tavaraa ei ole älyttömästi, kaikella on paikkansa ja mitä kauniimpaa sitä hauskempaa :)

      Poista
  6. Hienosti kaikki on järjestyksessä! Nuo puutarhaletkut ovat varmasti käteviä ja hyvä idea merkata harsoihin koot. Hyvää marraskuun alkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiiu! Nyt olen saanut järjestettyä melkein koko kodin, joten tuntuu aivan älyttömän kivalta. On niin helppo tehdä kaikkea kun aika ei mene turhaan etsimiseen.

      Joo, niistä puutarhaletkuista en luovu ikinä :) Ihan huippukeksintö!

      Aikani availin harsoja ja laskostelin niitä takaisin kun sattui väärä koko. Kyllästyin tuohon turhaan työhön ja merkkasin. :)

      Kiitos samoin sinulle hyvää marraskuuta!

      Poista
  7. Sinulla on niin uskomattoman hienosti kaikki tavarat, että hetken jo luulin sinun käyneen jossain sisustusliikkeessä kuvaamassa unelmien varastoa.
    Hallaharsojen koon merkkaaminen noilla pyykkipojilla on kerrassaan erinomainen idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between!

      Mihinkäs sitä koira karvoistaan pääsisi! Olen aina tykännyt järjestyksestä ja nyt olen tosi onnellinen kun sain yhden unelman toteutettua :)

      Niin monesti olen avannut väärän kokoisen hallaharson, että piti jotain keksiä siihen pulmaan :)

      Poista
  8. Ihanaa, ihanaa! Nautin ihan lapsellisen paljon tämän postauksen lukemisesta. :) Varaston metalliset hyllysikin ovat niin kauniit ja kaikki niin ihanasti paikoillaan. Itse haluaisin, että tavarani olisivat kauniissa järjestyksessä. Tykkään järjestellä tavaroita, mutta usein epäjärjestys saa vallan. Ja kaunis kiitos vastauksesta kysymykseeni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna, upeasta palautteesta! Tosi kiva kuulla, että tykkäsit "ihan lapsellisen paljon". Minua nimittäin välillä nolottaa kun täällä höpsöttelen. No, toki varastojuttu oli ihan totista totta, mutta kun välillä kirjoittelen Intosta ja Tarmosta ja kasveistakin aivan lapsellisesti ;) Mutta eikös aikuisia kehoitetakin välillä heittäytymään lapselliseksi? Se on kuulemma terveellistä ja edistää luovuutta :)

      Itsekin pidän noista metallihyllyistä. Olivat sitä paitsi edulliset ja kestävät yllättävän painavia tavaroita.

      Sen jälkeen kun annoin pois kaikki sellaiset tavarat, jotka eivät tuota minulle iloa, järjestys on pysynyt hyvin yllä. Kannattaa kokeilla, jos järjestyksestä tykkää. Siitä saa valtavasti iloa ja energiaa :)

      Kiitos itsellesi kysymyksestä! Siihen oli tosi kiva vastata :)

      Poista
  9. Mukava kahella noin siistii varastoo. Kaikki löytyy heloposti, eikä tarvii ehtii! Tuosta pitäs ottoo oppii miunkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ulla! Jos vähänkään tykkää järjestyksestä, niin kannattaa järjestää ja heittää pois kaikki ne tavarat, jotka eivät tuota iloa. Siitä saa hirveästi lisää iloa ja energiaa. Suosittelen :)

      Poista
  10. Voi, mä haluan noin kauniin, järjestelmällisen ja kauniin varaston!
    Mistä olet muuten löytänyt tuollaisen harmaan laajenevan letkun? Mä olen nähnyt vain tosi kirkkaan värisiä ja räikeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Riina! Haaveilla on taipumus toteutua, joten ehkä saamme blogistasi joskus ihailla kaunista varastoasi :)

      Letkun löytäminen olikin kiven alla, sillä en suostunut ostamaan enää mitään räikeää. Tokmannilta löysin nuo harmaat, 15 m letkuja jokainen eli yhteensä siinä on 45 m letkua!! Ja ajatella miten pieneen tilaan mahtuvat ja ovat kevyitä kuin mitkä! Yhdistelen niitä, jotta pituus riittää. Minulla oli aikaisemmin musta, Hankkijalta ostettu, mutta se oli mennyt viime talven aikana rikki. En tiedä miksi :(

      Poista
    2. Kiitos vinkistä!
      Me olemme joskus saaneet lahjaksi kirkkaan punaisen vastaavaan. Se on jäänyt autotallin uumeniin, kun en ole halunut sitä esille. Tuollainen harmaa olisi niin ihana ja tuollainen metallikori on niin kaunis säilytin sille.

      Poista
    3. Ole hyvä vain :) Taitaisi minullakin jäädä punainen käyttämättä. Vihreän lyhyen letkun ostin kokeeksi silloin kun ne tulivat ja harmittelin, että se säilyi ehjänä ja musta meni rikki :( Musta oli ihan kaunis, mutta totesin harmaan vielä kauniimmaksi. Sopii paremmin laattojen väreihin ja on huomaamattomampi :)

      Poista
  11. Oih, miten kaunis varasto!!
    Puutarhaletku, tuo laajeneva, oli meilläkin mutta naapurin kissa piti sitä kynsienteroitukseen sopivana...
    Ja sinkkikannut ovat aina tyylikkäitä!
    Pyykkipoikaniksi on varmasti toimiva idea!

    Lempeää marraskuuta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susanna! No voi, teidän ihanaa letkua :( Naapurin kissa käy meilläkin, mutta valitettavasti on niin arka, että käy nopeasti pyörimässä mirrinmintuissa ja jatkaa sitten matkaansa.

      Joo, sinkkikannut ovat ihania. Yleensäkin pidän tuosta materiaalista - kestää katseita jopa roskapönttöinä :)

      Kiitos samoin, oikein hyvää marraskuun jatkoa sinullekin sinne etelään!

      Poista
  12. No nyt löysin täältä ratkaisun! Nimittäin olen yrittänyt pitää harsojani pinossa kokojärjestyksessä, mutta eiväthän ne pysy. Tadaa, kopion tästä tuon ideasi merkata ne pyykkipojilla!
    Laajenevat letkut menevät ihanan pieneen tilaan. Mutta voi, kun meillä on vesipiste alapihalla ja letku pitää vetää välillä ylärinteeseen, ei vedenpaine tahdo riittää sekä letkun paisuttamiseen että sen nostamiseen ylöspäin. Samoin kuution kokoisen sadevesisäiliön paine ei riitä laajentamaan letkua. Niinpä pitää kuitenkin olla myös tavisletkut olemassa.

    Mutta ratkaisua meidän kaaokselle ei kuitenkaan löydy, sillä vaikka meillä on kaikille tavaroille paikat, ei ne päädy oikeille kohdilleen. Tarvittaisiin uusi luonne talon neljälle asukkaalle.

    Hyvää viikonlopun jatkoa!
    Sini K.
    kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että en ole ollut ainoa, jolla on ollut harso-ongelma ;) Vielä kivempaa, että ideastani on jollekin iloa ja hyötyä. Toinen idea olisi kiinnittää jotkut laput hakaneuloilla harsoon.

      Enpäs ollut ajatellutkaan, että laajenevissa letkuissa voi olla tuollainen ongelma. Meillä on melkein tasaista ja siinä mielessä helppoa.

      :D Jos teillä luonteet ovat ihan kohdillaan, mutta teillä asuukin viides, se kuuluisa Joku, joka sekoittaa paikat :)

      Kiitos samoin sinulle oikein mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  13. Ihailen järjestelmällisyyttäsi ja varastosi siisteyttä. Mulla tavarat on säilössä siellä, minne ne vaan sattuu mahtumaan. Tekosyynä muun muassa pienet tilat ja varaston katon tuleva remontti. Tähän toivoisin jonain päivänä muutosta. Mutta just nyt aion keskittyä jouluun! :) Ihanaa uutta viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, keijunkukkanen! Kauan minullakin meni ennen kuin sain varaston tuohon kuntoon. Joukolla oli niin monta projektia ennen sitä. Tiedän siis millaista on kun tavarat ovat hajasijoitettuina ympäri huushollia :) Jonakin päivänä varmasti saamme ihailla siistiä varastoasi blogissasi :)

      Oikein hyvää joulun odotusta! Minä siivoan kaappeja vastoin Marttojen neuvoja ;) Mukavaa alkanutta viikkoa sinullekin!

      Poista