INSPIRAATIO

Inspiraatio. Kimmoke. Yllyke. Kipinä. Vaikute. Idea. Ne ovat kuin perhosia, joita ei kannata ajaa takaa, mutta niitä voi houkutella luokseen.

Tarhaiiso inspiroi minua erityisesti kuluneen syksyn aikana.

Minulla on tapana mennä paikkoihin, joissa tiedän niiden lentelevän. Lueskelen kirjoja ja lehtiä, katselen valokuvia, vierailen blogeissa. Kuljeskelen puutarhoissa, usein omassa salaisessa puutarhassani. Lapioin. Kitken. Istutan.

Siellä, kuin kukkaniityllä, sitten istuskelen ja katselen ideoita kuin perhosia. Ne ovat erilaisia. Isoja ja pieniä. Jotkut ovat vain yhden sanan kokoisia. Ne voivat olla vaatimattomia tai koristeellisia, jotkut miltei huomaamattomia. Niitä liihottelee kaukana ja aivan lähietäisyydelläkin. Jotkut niistä ovat tuttuja, mutta jotkut minulle aivan outoja.

Ojennan käteni. Perhonen ei laskeudu kädelle.

Kirjaan näkemääni ylös. Annan ajatusteni liidellä. Aikani kuluksi kirjoittelen ja piirrän muistivihkooni. Jälki ei ole tarkkaan mietittyä, kunhan vain vedän viivoja paperille. Jotakin vain. Tarvitsen niitä houkutellakseni ideoita.

Tiedän, että perhosta ei voi saada kädelle ajamalla takaa. Pitää vain odottaa. Ja minä odottelen. Käyn lenkillä tai pesen pyykkiä. Nukun yön yli. Tai odotan seuraavaan kesään. Annan ajatuksille aikaa kypsyä.

Kunhan oikea hetki koittaa, niin pioni 'Duchesse de Nemours' aukaisee nuppunsa.

Kiirettä ei ole. Puutarhasuunnitelmat tai juttujen aiheet voivat odottaa. Tiedän, että sinä hetkenä kun jokin puutarhan alue tai jutun aihe imaisee mukaansa, niin se on  sitten menoa. Sen jälkeen kaikki tapahtuu nopeasti.

Sitten yhtäkkiä, aivan huomaamatta se laskeutuu olkapäälle. Mielessä välkähtää sana tai kaksi, kenties muoto tai väri. Tartun niihin. Olen innoissani. Pian sanat ja kuvat lentelevät parvena ympärilläni kuin siemenhahtuvat. Nyt niitä on helppo ottaa kiinni.  Käännän muistikirjastani uuden sivun. Puolijuoksua riennän ja asettelen sanoja ja kuvioita paperille tai tietokoneelle.

Rakastan Kaukasiantörmäkukkia, jotka kasvavat ison kiven edessä. Mietin pitkään perennaa sen tueksi, sillä törmäkukan pitkät kukkavarret painuvat helposti maahan. Etsin ja mietin, mutta sopivaa ei tuntunut löytyvän kunnes seuraavana kesänä huomasin poimulehden kylväytyneen törmäkukan eteen. Minun piti vain nähdä se pieni perhonen kädelläni.

Viime aikoina minua ovat inspiroineet vihreä ja valkoinen.

Hyvän yön puutarhan idea pulppusi kahdesta sanasta: tyyny ja peitto.

Tämän jutun innoittajana oli tyttäreni, Sinellan, kysymys: "Mistä saat inspiraatiota?" Samaa oli miettinyt myös kuopukseni, Noeli: "Mistä sää keksit kaikkea puutarhaan?" Kiitos, ihanat Sinella ja Noeli, vielä kerran kysymyksistä! Niin nautin niihin vastaamisesta.

Samaa aihepiiriä käsitteli sattumoisin viimekertainen juttuni otsikolla Olen innoissani.

Kysy mitä vaan -sarja jatkuu. Ensi kerralla vastaan 8-vuotiaan Noelin kysymykseen: "Miks sää otat joka sunnuntai kuvia?"

Sydämellisesti tervetuloa Blogit.fi -sivuston kautta lukijakseni liittynyt! Toivon, että saat iloa jutuistani ja kuvistani!