MINUN PUUTARHANI AAKKOSET: C

Puutarhani tärkeiden asioiden sarja jatkuu. Niin jatkuu myös teidän, lukijoiden, ihanien puutarha-asioiden sarja. Onneksi! Kiitos taas mukavista kommenteista!

Blogiystävät ovat ihan parhaita - ja blogit ja koko blogimaailma. Basilikasta pidetään. Bougainvillea eli ihmeköynnös on ihmeellisen ihana. Pionin ystäville löytyy ihanuuksia melkein kirjaimesta kuin kirjaimesta: Bernhardtin Sarahille varaillaan jo paikkaa S-kirjaimenkin kohdalle. Puutarhassa paikkansa ansaitsevat niin 'Buckeye Belle' -pioni, 'Baronesse' -ruusu, bellikset kuin  'Blekitny aniol' -loistokärhökin (Blue Angel). Berberiksissä (happomarjat) on vaikka mitä hienoja.

Arvonsa saa myös Betula-suku eli koivut ja sieltä erityisesti paperikoivu ja kivikoivu - mielenkiintoista! Tässähän väkisinkin viisastuu kun heti piti mennä kuukkeloimaan mitä nuo paperi- ja kivikoivut ovat. Kiitos, Kivipellon Saila! Enkä ole kyllä tiennyt sitäkään, että olen rouskutellut Brassicaa koko ikäni tyytyväisenä. Minua miellyttävät kyssäkaali, kukkakaali ja parsakaali. Saila on erityisesti lehtikaalin ystävä.

- Betoonityäkki on mainittemisen arvoosia, sanoi Navettapiika. Aivan varmasti.

C

CROCUS VERNUS. CORNUS ALBA.

CROCUS VERNUS eli krookus tai kevätsahrami on oikeastaan ainoa kasvi, jonka hyvästeleminen kukinnan loputtua tuntuu haikealta. Melkein silmäkulma kostuu kun krookukset ovat kuihtuneet. Kai te sen, hyvät lukijani, ymmärrätte.

Krookuksia pitää olla paljon. Ja niiden pitää olla valkoisia tai vain hillitysti koristeltuja. Niitä pitää olla kaikkialla. Ilman krookuksia kevät ei ole kevät.

En rakastunut krookuksiin ensisilmäyksellä. Olin ostanut sipuleita pussillisen tai pari, joka tapauksessa aivan liian vähän. Ensimmäisenä keväänä myrsky kaatoi krookukset pian niiden ilmaannuttua. Seuraavana keväänä krookuksia oli onneksi jo enemmän ja näin niiden kukinnan kaikessa suloisuudessaan. Silloin kolahti.

Kuva ei tee oikeutta näille kukille. Niiden kauneus täytyy saada kokea kevätsäässä tuoreen kevään viileyden tuntuessa iholla, kevään äänimaiseman soidessa korvissa ja kun mieli on täynnä odotusta ja onnea saapuneesta keväästä.

Krookukset ovat nupuillaankin aivan ihania. Sitten kun ne aurinkoisena päivänä aukeavat, ne ovat kerrassaan suloisia. Krookukset ovat herkkiä ja paljaan maan keskeltä noustessaan elämänilossaan vaikuttavia. Ne eivät pidä meteliä itsestään, mutta ne tekevät syvän vaikutuksen. Vaikutelma vain on samanlainen kuin silmän pilke – sitä on mahdotonta saada valokuvaan, vaikka kuinka haluaisi.

Voiko kukka vieläpä kuihtuakin kauniimmin kuin krookus? Joku niistä menehtyy myrskyssä, osa seisoo pystypäin sitkeästi tuulesta ja tuiskusta huolimatta. Jonkun kukan terälehdet irtoavat leviten kuin tulppaanit. Joku kuihtuu paikoilleen. Pian valkoisista terälehdistä ei näy jälkeäkään. Katsellessa sammunutta krookuspenkkiä, tulee haikea, miltei surullinen olo. Taas ne ovat menneet. Niitä jää aina ikävä.

Krookus ’Jeanne d’ Arc’ kukkii valkokirjokanukan edessä huhtikuun pilvisenä päivänä.

CORNUS ALBAAN eli valkokirjokanukkaan en suhtaudu aivan yhtä tunteellisesti kuin krookuksiin. Minun on kuitenkin mainittava tuo punaversoinen pensas, koska sillä lienee osuutensa krookusten vaikuttavuuteen.

Kun valkoiset krookukset puhkeavat kukkaan kanukan punaisten versojen edessä, elämys on täydellinen. Hyvästeltyäni krookukset kanukka puhkeaa lehteen aivan kuin lohduttaakseen. Sen valkoisenkirjavat lehdet luovat kauniin taustan sinisinä ja vaaleanpunaisina hehkuville perennoille.

Valkokirjokanukan katveessa kasvaa peittokurjenpolvi pitäen rikat hyvin poissa.

Myöhään syksyyn asti kanukka pitää kauniit lehtensä ja sitten paljastaa punaiset versonsa. Valkokirjokanukkaa ei tarvitse hyvästellä, sillä se ei lähde kuin muuttolinnut. Urheana se sinnittelee talven yli eikä minun tarvitse edes pelätä sen puolesta.

Mikä on sinulle tärkeä C? Jännityksellä odotan.


Tervetuloa, Heidi Ilmonen, blogini lukijaksi! Toivottavasti viihdyt.