PUUTARHAELÄMÄÄ SYYSKUUSSA

Syyskuun 5. päivä

Aurinko paistaa, mutta aamu on jo viileä. Kanat pääsevät ulkoilemaan vasta iltapäivällä. Vien niille tuoretta kurkkua ja viinirypäleitä, mutta porukkaa kiinnostaa vain hautominen. Elmeri saa kutsua kanoja aivan turhaan.


Syyskuun 7. päivä

Jouko kantaa sisälle kolme ämpärillistä viinirypäleitä. Paljon kuulemma jäikin vielä. Hurjaa! Ja minä en ole edes hoitanut niitä. Jouko aikoo keitellä rypäleistä mehua.

Minun saaliini on vähän laihempi: tuon kaksi viimeistä kesäkurpitsaa. Niistä saa herkullisen risoton. P.S. Eivät olleetkaan viimeisiä. Vajaan viikon kuluttua sain muutaman lisää.


Syyskuun 8. päivä

On sateinen ja tuulinen päivä. Saan silti siirrettyä loput espanjankurjenpolvet Etelämeren reunalta sekä Roseletten polulle pyrkineet loistotädykkeet Pikku portin penkkiin. Ilon aihe sekin, että luovun ’Concord Crush’ -iiriksistä. Ne saavat hyvän kodin tuttavani puutarhasta.


Syyskuun 9. päivä

Päivän iloisin uutinen: puutarhamme kauhein kukka, jokaiseen puutarhakuvaan tunkeva paloautonpunainen WV Caravelle, lähtee myyntiin! Ja uutta kirkkaanpunaista en enää pihaani ota.


Syyskuun 10. päivä 

Päivä on kesäisen kaunis ja lämmin. Istutan Älypenkkiin puuttuvan kuunliljan ja kuusten alle kevätkaihonkukkaa. Vien muutaman räsymaton katteeksi muurin ruusuille. Hieno päivä siis.

Syyskuun 12. päivä

On sen verran sateista ja kylmää, etten voi päästää kanoja ulos. Ne viettävät tunnelmallista syyspäivää kylpien, hautoen ja pesien edessä hengaillen.


Syyskuun 14. päivä

Rumaksi ruskettunut niitty on vihdoin leikattu. Juhlan aihe sekin.


Syyskuun 15. päivä

Viime hetkellä vien isokonnantattaret lammen rannalle. Montaa ei ollut jäänyt pelastettavaksi kyläkurjenpolvien vallattua niiden elintilan. Nostan jättimäisiä poimulehden juurakoita suihkulähteen takaa. Käytän viimeiset hakkeet. Siistin pensasaidat ja kitken. Tuntuu hyvältä, kun To Do –lista lyhenee taas.


Syyskuun 17. päivä

Aurinkoinen päivä, mutta kylmä. Jaan päivänliljat suihkulähteen takana. Kitken vähän ja katson verikurjenpolvien perään, etteivät ahdistele muita. Aurinko laskee yllättäen. Samalla tulee kylmä. No, tämä riittää tällä kertaa.


Syyskuun 18. päivä

On se kumma, että kukkasipuleiden tilaaminen on niin työlästä. Tänä vuonna taisin tehdä sellaisen uudenvuodenlupauksen, että tilaan kukkasipulit ajoissa. Lupaus katsottakoon pidetyksi, kun tilasin ne melkein viikkoa aikaisemmin kuin viime vuonna. Ei kuulosta paljolta ja vaikealta, eikä varsinkaan työläältä: 21 kpl ’Purple Pride’ –darwintulppaaneja ja 30 kpl ’Jeanne d’ Arc’ –krookuksia.


Syyskuun 19. päivä

Kanalassa on kodikasta ja rauhallista. Aliisa ja Celeste hautovat (tyhjää) sopuisasti vierekkäin. Muu porukka on hengessä mukana: Elmeri makaa pesässä, Meelik, Floora, Lumikki ja Lyydia norkoilevat pesien edessä. Välillä kuuluu vaimea kotkotus. 

En haluaisi rikkoa hiljaisuutta, mutta se on jo mennyttä. Kanat kiiruhtavat luokseni kurkkimaan ämpäriini ja ihmettelemään, kun siivoan. – Tää antais niille omenaa ja porkkanaa, sanon ja ripustan ruokintatikun koukkuun. Sitten vaihdan vedet, lisään rehua ja heittelen kaurat pehkuille.

Iltaorrella Lumikki, Meelik, Floora, Lyydia ja Elmeri

Syyskuun 25. päivä

Floora ei tänään ole oma itsensä. Se seisoo ylätason nurkassa ja näyttää väsyneeltä. Välillä se valpastuu ja katselee ympärilleen. Nostan kanan pesään pehmeille heinille. Tarjoan ruokaa ja vettä, mutta Flooran ei tee niitä mieli.  

Minulla on huono olo. Nytkö Floora on lähdössä? Olen osannut odottaa tätä, mutta silti tuntuu, että nytkö jo. Olen jonkin verran tottunut kanojen kuolemaan, mutta nyt on kyse Floorasta, ihanasta mummokanasta. Ei siihen ole voinut tottua.

Silittelen Flooran uneen. Käyn vähän väliä tarkistamassa, että kanalla on hyvä asento eikä sillä näytä olevan kipuja. Se on syvässä unessa ja hengittää rauhallisesti. Täynnä ihmetystä hyvästelen rakkaan Flooran.

Syyskuun 26. päivä

Flooran muistolle kuva vuodelta 2025

Aamulla kiirehdin kanalaan. Floora näyttää nukkuvalta. Katson tarkkaan ja huomaan, että tuo rakas kana on nukkunut pois. Itken, mutta samalla olen onnellinen, että Floora sai kauniin kuoleman.

Leikkaan puutarhasta vaaleanpunaisia ruusuja, muutamia syysvuokkoja sekä yhden vaaleankeltaisen kehäkukan Flooran muistoksi. Kannan kevyeksi käyneen kanan haudalle. Kyyneleeni tipahtelevat Flooran höyhenille. Jouko sytyttää kynttilän. Alkaa hiljalleen sataa.


Syyskuun 27. päivä

Kanalassa on ollut eilisestä asti vaisu tunnelma. Kanat ja kukot selvästi reagoivat Flooran poismenoon. Vien niille tertun viinirypäleitä. Jospa herkut nostaisivat niiden mielialaa.

Kanat kyllä ilahtuvat, mutta minä en, sillä Elmeri alkaa uhitella Meelikille. Hetikö ruvetaan tappelemaan, kun mummokana on poissa?

Periaatteenani on aina ollut, että suojelen heikompaa. Siksi minun ei tarvitse miettiä, kumpi kukoista joutuu lähtemään, jos meno ei rauhoitu – tai vaikka rauhoittuisikin. Raskain mielin näpyttelen ilmoituksen Facebookin kanaryhmään.

Muutamaa tuntia myöhemmin alkaa tapahtua. Saan viestin ja puhelun eikä aikaakaan, kun olemme jo sisustamassa pahvilaatikkoa. Iltapimeällä kanat ovat rauhallisimmillaan. Nyt äänettömästi ja hitain liikkein kanalaan. Vihdoin rakas Elmeri on onnellisesti laatikossa. Uuden omistajan tytär saa laatikon syliinsä. Tuntuu mukavalta, kun tytär on yhtä hymyä. Elmeri saa varmasti hyvän kodin.

Kun jännitys helpottaa, minua alkaa itkettää. Olen yhtä aikaa surullinen, huojentunut ja iloinen. Kaikki on käynyt niin nopeasti, ettei pää meinaa pysyä perässä.

Pian saan viestin kuvan kanssa. Elmeri on löytänyt paikkansa yläorrelta, sukinut sulkansa ja käynyt nukkumaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin.


Syyskuun 28. päivä

Ihana aurinkoinen aamu! Käyn heti kurkistamassa kanalassa, mitä Meelikille ja sen rouville kuuluu. Hiljaista on. Meelik on joko hämmentynyt tai sitten se ikävöi veljeään. Näyttää siltä, ettei se oikein tiedä, miten pitäisi olla. Se asettuu pesään makaamaan.

Minä kiskon kaikki jättipoimulehden siementaimet pois ja kitken muurin siistiksi. Muutama suolaheinä ja valvattikin päätyy ämpäriin, mutta kaiken kaikkiaan tilanne näyttää oikein hyvältä.

Päästän kanat hetkeksi tarhaan syömään viinirypäleitä. Pikkuhiljaa Meelikille valkenee, että se on nyt yksin vastuussa rouvistaan. Se palvelee kanojaan ja kiekuu pontevasti.

Iltapäivällä on ihana nähdä Meelik kanojen ympäröimänä tepastelemassa pehkuilla. Niin idyllistä!


Syyskuun 29. päivä

Juuri ennen sadetta havahdun, että terassien perennaruukut on syytä kääntää kumolleen. Ei ole hetkeen satanut, joten jospa ne olisivat riittävän kuivia talvehtimaan.

Kitken vielä talon ja tallin vierustat kuntoon. Poimin reilusti varjoyrttejä maljakoihin kevättä varten. Hyvä, kun hoksasin vielä nekin.



Syyskuun 30. päivä

Syyskuun loppuhuipennus: sujautan valkoisten krookusten sipulit Länsireunan pionipenkin väleihin.