PUUTARHURI JA KOLME PIENTÄ PAHISTA

Tämä on tarina puutarhurista ja kolmesta pienestä pahiksesta.

Sain pikkuisen verson kaupantekijäisiksi eräältä ystävälliseltä naiselta siihen aikaan kun en tiennyt puutarhaelämästä yhtään mitään. Se oli kaunis, mutta katala elämänlanka. Se tunnetaan myös nimellä valkokarhunköynnös tai isokierto.

Nainen kyllä varoitti elämänlangan voimasta ja kehotti rajaamaan sen, ettei siitä tulisi vaivaa puutarhaan. Minä olin tietämätön ja istutin sen hetkeksi maahan. Ajattelin, että rajaisin sen sitten kun olen keksinyt sille paikan. Mikä virhe!

Jonkin aikaa myöhemmin kuuliaisesti istutin sen rajattuun paikkaan, mutta virhe oli jo tapahtunut ja elämänlanka lähtenyt luikertelemaan maan alla.

Nyt tiedän, etten ymmärtänyt tuon naisen puhetta. En voinut käsittää miten todella kauniista kasvista voisi tulla vaiva. Minullahan oli täysin autio puutarha. Pelkkää multaa ja muutama kivi. Jopa rikkakasvien vihreys tuntui tuolloin ihanalta. En osannut varoa.

Niin sitten kävi, että vähän myöhemmin elämänlanka otti petolliseen syleilyynsä niin tarha-alpin kuin jasmikepensaan ja ties mitä kaikkea. Siinä vaiheessa vasta tajusin. Minun ei tarvinnut käskeä itseäni kirjoittamaan kahtakymmentä kertaa: "En enää ikinä istuta puutarhaani elämänlankaa, en ainakaan rajaamaatta." Opin sen muutenkin.

En sitten istuttanut elämänlankaa uuteen puutarhaan. Se tuli ihan istuttamatta – siirrettyjen kasvien mukana. Nyt toki osasin olla valppaana ja ryhdyin tositoimiin heti ensimmäisen verson nähdessäni.

Otin pipettipullon. Sellainen minulla on aina varalla hätätapauksia varten, vaikka suosin myrkytöntä puutarhanhoitoa. Pullossani on raakaa glyfosaattia. Tipautin tipan tai kaksi ja vältyin katastrofilta. Pari muutakin versoa sittemmin näin ja tein saman jutun. Nyt en enää ole tuota petollista kasvia meillä nähnyt, mutta olen varma siitä, että se lymyää jossakin hyökätäkseen heti kun käännän selkäni.

Toinen pahis on tuomatta tullut, mistä lie. Jos olen määritellyt lajin oikein, se on savijäkkärä. Luontoportin sivuilla sanottiin, että sen lapa on kapeansuikea – suikean vastapuikea. Joo, se sen täytyy olla.

No, totta puhuen tukeuduin tunnistamisessa enemmän harmahtavanvihreään lehtien väriin sekä ylenpalttiseen siementuotantoon. Sitä se toden totta on. En osaa kuvailla kuinka mahdottomasti se siementää. Niiden kitkemiseen menee ikä ja terveys. Onneksi taimet lähtevät helposti nyppäisemällä.

Kolmas pahis, se pahnanpohjimmainen, on siankärsämö. Sen toinen nimi on peltovaivain. Vaivain tosiaan, sillä  se on aika ikävä kitkettävä perennojen seasta. Muiden kitkeminen sujuu sen enempiä miettimättä, mutta tämän vaivaimen kohdalla tulee aina vaivautunut olo. Pitää astua ihan lähelle, kerätä koko lehtinippu kerralla käteen ja yritettävä vaivalla saada juuret irtoamaan.

Onhan niitä puutarhurin vaivoina muitakin pikku pahiksia: valloitushaluinen valvatti, hulluna leviävä vuohenkello, Kiinaan asti juurensa kasvattava korte, pieni salamatkustaja keuhkosammal, kaikkialle soluttautuva apila, pahamaineinen jättipalsami sekä kaunis, mutta vaikeasti kitkettävä hiirenvirna.

Urhealla puutarhurilla pitää aina olla taistelutahtoa ja sinkkiämpäri valmiina. Voikukkarauta ja kaviokoukku ovat hyvät aseet.

Kysymyksen inhokkikasveista lähetti minulle Ulla Rannanpihassa-blogista. Kiitos, Ulla! Tähän kysymykseen oli hauska vastata.

Kysy mitä vaan -sarja jatkuu. Uusiakin kysymyksiä olisi tosi kiva saada. Sunnuntaina onnitellaan isiä ja 14.11. onnitellaan Iiristä. Sen jälkeen vastaan 11-vuotiaan Avillan kysymykseen: "Ootko saanu puutarhaan kaiken mitä oot halunnu?"