MINUN PUUTARHANI AAKKOSET: R

Puutarhani aakkosten sarja jatkuu ensin kommenteilla Q:sta. Kiitos niistä! Moni piti Q:ta vaikeana. Minusta se oli helppo, minun kun ei tarvinnut valita kuin kahdesta.

Kuningattaret ovat ihania ovatpa ne sitten kurjenmiekkoja (Siperiankurjenmiekka 'Snow Queen'), salvioita (loistosalvia 'Blue Queen'), pioneita ('Blush Queen') tai tulppaaneita ('Queen of Night').

Queen Elisabeth -ruusutkin olisivat upeita, mutta ne ovat liian hienohelmoja meidän arktisiin oloihimme. Suvikummun Marja ainakin on jättänyt nuo ryhmäruusut ja kasvattelee pensas- ja puistoruusuja. Anun puutarha -blogin pioni kasvattaa loistavaa köynnösruusua 'Quadra'.

Minun kuningatarkurjenmiekkani 'Snow Queen' on vielä kovin nuori ja vaatimaton.

Pirkko Vaarin torpan puutarhassa -blogista kertoi mielenkiintoisen tarinan kukinnosta nimeltä Queen Anne's Lace. Kannattaa lukea.

Pionit eivät petä koskaan: niitä löytyy joka lähtöön. 'Qi Hua Lu Shuang' eli 'Huurretta suuteleva kukka' ja 'Qiao Ling' eli 'Smart Girl' herättävät ihastusta. Suvikummun Marjan Parthenocissus quinquefolialle eli imukärhivilliviinille on haaveissa paikka rauniomuurilla. Ah, kuulostaa ihanalta!

Kasvin paikka -blogin Reetan aarre on Quercus robur eli metsätammi. Quercus rubrasta eli punatammesta pitävät Kivipellon Saila ja puput.

Jokirannassa -blogin Eevireginan mietteet ehtivät siskon kotikylään, Israelin Qedariin asti. Hänellä onkin juuri blogissaan ihania kukkakuvia sieltä.  Minua viehätti erityisesti kuva anemoneista ja rikkaporkkanoista. Siinähän taisi olla juuri tuo Pirkon mainitsema Queen Anne's Lace.

Nyt ryhdytään miettimään rakkaita ärriä.

R

RENKI. ROSE.

Ihmisellä voi olla monenlaisia haaveita. Minä haaveilin monta vuotta ROBOTISTA, siis RUOHONLEIKKURISTA. Kun entinen ruohonleikkuri oli vielä ihan käyttökelpoinen, vaikka olikin paikattu sieltä ja täältä, ei robottia kannattanut hankkia. Lopulta, talven aikana uuteen kotiin muutettuamme, vanha leikkuri päätti mennä rikki. Yritin peitellä iloani. Nyt saisin sen!

Robotit ovat kovin kalliita, mutta minä olin säästänyt ruokapöytää varten. - Pöydän ehtisi saada myöhemminkin, mutta nurmikko kasvaa vinhaa vauhtia, ajattelin. Jouko ei varsinaisesti vastustanut, vaikka huomauttikin robottien olevan kalliita. Kehotti minua odottamaan syksyyn, jolloin niitä ehkä saisi halvemmalla. Toivoi kai samalla, että unohtaisin. En unohtanut. Joka kerta kun katsoin trimmerillä kynittyä nurmikkoa, ajattelin, että kestän tuon kauheuden robotin toivossa.

Elokuun lopussa trimmasin nurmikon itse (ensimmäisen ja melkein viimeisen kerran) ja sanoin sen jälkeen Joukolle, että nyt on se aika. Jouko alkoi plarata nettiä, sillä prinsessa tarvitsi ruohonleikkurin. Olin itse selvittänyt merkin ja mallin, joten loppu olikin sitten jo aika suoraviivaista. Naapurikaupungista löytyi kokeiltu kone, josta myyjä pyysi kohtuullisen summan. 

Tässä me ihmettelemme - Rose ja minä - uutta RENKIÄ työssään.

Olen niitä ihmisiä, jotka lukevat ensin opaskirjan. Niin tein, yliviivaustussin kanssa. Onneksi luin, sillä oli helppo vedota oppaaseen kun Jouko soitti myyjälle puuttuvista sinkilöistä. 

Latausasemalle piti löytää varjoisa paikka. Eihän tuo robotti mikään puutarhataiteen ylistys ole nurmikon laidalla nököttäessään, mutta ei auta. Onneksi renki on sentään tumma, ihan hyvän näköinen.

Sitten piti asentaa reunakaapeli. En olisi ikinä uskonut, että jonakin päivänä minut voi löytää puutarhasta leikkaamassa saksilla nurmikkoa. Siis saksilla. Kaapelin kohdan olisi voinut vetää matalaksi trimmerilläkin, mutta pelkäsin hennon nurmikon kuolevan niin lyhyeksi leikattuna. Oli varminta leikata kaapelin mentävä soiro saksilla.

Renki oli jo täynnä virtaa innokkaana aloittelemaan, mutta vielä piti odottaa. Myyjä lupasi lähettää puuttuvat pari pussillista sinkilöitä. Saisin sitten vasta reunakaapelin koko matkalle ja pääsisin neuvottelemaan työajoista ja –tavoista.

Onneksi olin varautunut siihen, että rengin perehdyttäminen hommaan ei käy tuosta noin vain. Kun sinkilät vihdoin monen päivän odottelun jälkeen tulivat, oli nurmikko ehtinyt kasvaa jo niin, että jouduin leikkaamaan sitä trimmerillä. Reuna- ja ohjauskaapelin asentamisessa oli kiitettävästi puuhaa, mutta päätin tehdä kerralla kunnolla. Kapean kohdan kaapelit upotin tiilireunuksen alle.

Testiajot sujuivat muuten hyvin, mutta luoteesta renki ei millään löytänyt ohjauskaapelille ja sotkeutui reunan kiviin. Muuten lähdöt ja paluut sujuivat ihan mallikkaasti. 

Kun sitten piti aloittaa varsinainen työ, renki ei inahtanutkaan. Houkuttelin vaikka millä. - Taitaa olla jotain aloitekyvyn ongelmia, diagnosoin. Sitten yllättäen kun tein samat temput toiseen kertaan, se lähti manuaaliasetuksilla leikkaamaan. Työn jälki oli moitteetonta. 

Seuraavana päivänä testailtiin automaattiasetuksia. Ne toimivat hienosti. Robotti alkoi vuorotellen leikata kumpaakin kapeikon erottamaa aluetta – aivan kuten olin näppäillyt. Ruusuportin juurella oli pieni kuoppa, johon se jumittui, mutta näitä pikku säätöjä oli helppo tehdä. Onneksi ei tullut mitään suurempaa korjaamisen tarvetta.

Renki pitää pienen nurmikkomme siistinä leikkaamalla sen melkein joka toinen päivä. Leikkuujäte jää huomaamattomasti lannoitteeksi.

Renki sai vakipaikan. Nyt renki on leikannut yhden kokonaisen kesän enkä pois antaisi. En sitten millään.


ROSE, perhoskoira, on rakas puutarhaseuralaiseni. Se ansaitsee aivan oman juttunsa joskus toisella kertaa, joten liitän tähän ainoastaan kuvan.

Puutarhakautta odotellessa...

Onko sinun R rakkaus tai ruusut, ehkä rakkaus ruusuihin tai rakkaus risuihin (risutöihin siis)?

Lämpimästi tervetuloa lukijaksi, Oravanpesän Kati! Mukava kun tulit. Toivottavasti saat blogistani iloa!