perjantai 18. marraskuuta 2016

TUNTEELLISIA LEMMIKKEJÄ

Tiesin, että kaneilla on tunteet - muutkin kuin nälän tunne. Tottakai. On vain niin koskettavaa nähdä omin silmin kuinka onnellinen kani voi olla.

Tyttärellämme on kani nimeltä Nuppu. Tytär lähti viettämään välivuotta ennen lukiota ja on nyt poissa kotoa kahden viikon jakson kerrallaan.

Tyttären poissa ollessa käyn tervehtimässä kania. Kun menen huoneeseen, Nuppu nököttää kaapin tai sängyn alla tai syö heinää omassa häkissän. Kutsun sitä, mutta ei se välitä tulla. Joskus saan silitellä sitä, mutta aika välinpitämätön se on minua kohtaan. Ymmärrän, sillä en vietä aikaani sen kanssa kovin paljon - enkä tuo herkkuja. Niiden tuominen on nuoremman tyttären tehtävä.

Nuorempi tyttäreni silittelee ja hoitaa sitä enemmän ja Nuppu saa tulla iltaisin sänkyyn hetkeksi hänen kainaloonsa. Nuppu selvästi pitää nuoremmasta tyttärestä, vaikka toisinaan toisen poikakanin haju häiritsee ja se on tarkka reviiristään.

Mutta annapa olla kun vanhempi tytär tulee kotiin! Nuppu hyörii ja pyörii hänen ympärillään. Se loikkii iloisesti huoneessa ympäriinsä pysähtyen välillä istumaan takajaloillaan ja katselemaan tyttöä.

Ja kun Nuppu pääsee tyttären syliin, ei onnellisempaa kania löydy koko maailmasta. Se painautuu tyttöä vasten ja sen silmät loistavat. Näin ei tapahdu aina, sillä useinmiten Nuppu vastustaa syliin nostamista. Kuitenkin kun tytär tulee kotiin, Nuppu makaa lötkönä osoittaen olevansa halukas tulemaan syliin. 

Kuva ei ole ihan aidosta tilanteesta, sillä sellaiset ovat aivan liian nopeasti ohi. Harmi, etten saanut silmien loistetta kuvaan.

P.S. Kirjoitin tämän jutun syksyllä, mutta en tullut julkaisseeksi tätä silloin. Nyt Nuppu-kani on jo minun kaverini ja juoksee iloisesti vastaani huoneen ovelle. Kaikkein lämpimimmät tunteet on silti edelleen varattu vanhimmalle tyttärelle.

Luin, että eläinten tunteita on tutkittu paljon. Eläimillä on kiistatta ihan samoja tunteita kuin ihmisilläkin, mutta eläimet eivät osaa asettua toisen osapuolen asemaan. Siksi esimerkiksi koira ei voisi tuntea syyllisyyttä, vaan se pyrkii lepyttämään ihmistä huomattuaan ihmisen reaktiot.

Ajattelen tuosta vähän toisin. Meillä oli dalmatialainen, Olivia, joka osasi hymyillä kuten kaikki dalmatialaiset osaavat. Siis ihan aitoa, helposti hymyksi tunnistettavaa hymyä.

Siis näin. Oliviasta oli todella vaikeaa ottaa hymykuvia. Se hymyili usein, mutta innostui aina kamerasta niin, että tuli riemuitsemaan kuvaajan luo. Ota siinä sitten kuvia! Kuva on vuodelta 1997.

Olimme eteisessä kun Olivia tuli keittiöstä luokseni teatraalisesti hymyillen ja voi sanoa, että häntä heilutti koiraa. Arvasimme, että nyt oli jotain tapahtunut keittiössä. Niin olikin. Muutama valmiiksi tehty voileipä oli kadonnut parempaan kuonoon. Ilman tuota ylitsepursuavaa hymyä emme olisi asiaa heti huomanneetkaan. Jos se ei ollut syyllisyyttä, se oli ilmiselvää riemua herkullisesta, salaisesta välipalasta.

Vielä viidentoista vuoden jälkeen muistamme mieheni kanssa tarkalleen tuon tapauksen. Oliviaa ei enää ole, mutta sen hymy ei unohdu koskaan.

Olivia ja toinen koiramme, rottweiler Natalia, olivat hyvin tunteellisia koiria molemmat. Niitä oli vaikea viedä minnekään hoitopaikkaan kun ne ikävöivät niin, että toinen ei suostunut syömään ja toinen ei kakannut.

Kun itse olin vauvan synnytysreissulla sairaalassa, Olivia ei hymyillyt koko aikana kertaakaan. Olivia osasi myös mielistellä. Kun se näki minun pukevan kauppavaatteet eikä lenkkeilyvaatteita, se ei painautunut surkeana makuulle kuten Rose-koiramme tekee. Se aloitti senpäiväisen hössötyksen tehdäkseen minuun vaikutuksen, jotta ottaisin sen mukaani. Se hyöri ja pyöri ympärilläni, hymyili voimakkaasti tuhisten ja heilutti häntäänsä.

Edelleen silloin tällöin näen unta Oliviasta ja Nataliasta, vaikka niistä ajoista on jo yli yksitoista vuotta. Niiden haudalle tein ensimmäisen oman puutarhani.

24 kommenttia:

  1. Suloinen Nuppu!
    Meidänkin Bunny on minun perääni kovasti!
    Tänäänkin töistä tullessani se painautui kaulaani vasten "puputtamaan" tyytyväisenä.
    Muut perheenjäsenet saavat kyllä silittää sitä, mutta syliin se ei niin mielellään muille mene.
    Söpöjä kuvia!

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susanna!
      Se on jännä miten tunteellisia eläimet ovat ja niin omia persooniaan. Meidän toinen kani, Hubert, on vilkas ja heti valmis tutustumaan keneen tahansa ihmiseen tai koiraan. Nuppu puolestaan on arka ja hidas tutustumaan, mutta kun sen ystäväksi pääsee, niin se onkin jotain se! :)
      Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  2. Kanit on supersöpöjä. Meillä on lauma kissoja ja toinen kanoja. Kummastakin porukasta löytyy suuria persoonia.

    Viskasin sinua haasteella blogissani - ota koppi jos kolahtaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan niin! Kun eläimeen tutustuu, saa huomata miten yksilöllisiä ne tosiaan ovat. Ja sitten niihin kiintyy niin, että välillä on vaikeaa. En malttaisi tipuistakaan luopua, mutta joskus vaan on pakko osa antaa pois kun ei voi kanalaakaan laajentaa:( Mieluummin tietysti antaa hyviin oloihin kuin pitää itsellään liian ahtaasti.

      Kiitos haasteesta! Olin tosi iloinen kun muistit minua :) Olen siihen kuitenkin jo vastannut otsikolla Tilinpäätös. Vastaaminen oli oikein hauskaa, sai tehdä aivan kuin tilinpäätöstä kuluneesta kesästä.

      Hyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
  3. Teillä on ja on ollut persoonallisia lemmikkejä. Kaikki lemmikit jättävät muistoja, hyviä ja vielä parempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Lemmikeissä on vaan se ikävä puoli, että niistä on mahdottoman vaikea luopua. Koiria ikävöin vieläkin ja itkettää katsoa viimeisiä kuvia niistä, vaikka siitä on jo yksitoista vuotta! Nyt tekee tiukkaa kun olemme luvanneet antaa neljä kana- ja kukkonuorikkoa pois kun meidän kanala alkaa käydä ahtaaksi. Hyviin oloihin ovat menossa, mutta tiukkaa tekee silti :(

      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Eikös olekin! Ja asennosta huomaa, että Olivialla on niin hauskaa, että ihan just on lähdettävä emännän luo, joka on kameran takana :) Kaipaan niin tuota hymyä ja hössötystä.

      Poista
  5. Voi miten kaunis tarina tyttäresi ja kanin ystävyydestä. Jokainen lemmikin omistaja tietää että eläimetkin tuntevat, ihmeellistä että nyt vasta siitä on tehty jonkinlainen tutkimus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mari! Niin, ja jokainen lemmikin omistaja tietää, että kaikki eläimet ovat aivan omia persoonallisuuksiaan. Monet, joilla ei ole ollut eläimiä, ajattelevat kaikkien kanien, kanojen ym. olevan keskenään suurin piirtein samanlaisia. Oikeastaan en itsekään aiemmin tiennyt miten suuria eroja esim. kanoilla on. Nyt olen saanut oppia tuntemaan niitä paremmin ja huomannut miten toiset ovat sovittelevia, toiset äkkipikaisia jne. ja että joidenkin välille syntyy hyviä ystävyyssuhteita!

      Poista
  6. Herkkiä tarinoita lemmikeistä - niiden kanssa elämä on tunteita täynnä! Meidän monet koirat ovat jo edesmenneitä, mutta lasten perheillä on lemmikkejä - onneksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pirkko! Tunteita täynnä tosiaan. Nyt käyn läpi luopumisen tunteita kun ensi viikolla ilmeisesti on lähdössä kanalasta neljä nuorikkoa uuteen kotiin. On niin vaikea luopua rakkaiksi tulleista nuorikoista, mutta niiden edun nimissä on vain pakko. Meidän kanala tulisi liian ahtaaksi eikä se olisi niille hyvä. Pitäisi osata vaihtaa omat ikävän tunteet iloon siitä, että niille järjestyi kiva uusi koti :)

      Poista
  7. Hauska kuva Oliviasta! Ja tietysti pupukuva on ihana;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi tuli otettua kuvia, vaikka ei vielä ollut digikameroita. Pitäisikin muuten enemmän ottaa kuvia lapsista ja lemmikeistä yhdessä. Se välillä vähän unohtuukin.

      Poista
  8. Ai kamala tuota hymyä! Minä olen aina ajatellut, että ikeneni näkyvät reilusti hymyillessä mutta myönnetään: Olivia voittaa mennen tullen :D.

    Sini K.
    kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D
      Olivian herttainen hymy ymmärrettiin aika usein väärin. Kun joku vieras tuli ovelle, Olivia ryntäsi innoissaan ikkunaan, josta tulija näki sen helposti. Huomasin aika usein miten tulija jähmettyi.

      Kerran mitttarinlukija tuli meille ja Olivia sattui livahtamaan ensimmäisenä ovesta. Kengänpohjat vain vilahtivat kun mittarinlukija sai jalat alleen!

      Oikeasti Olivia oli juuri tuollainen kuin kuvassa - herttainen sylikoira (vaikka olikin suuri), joka tykkäsi kaikista ihmisistä. Olisi tykännyt siitä mittarinlukijastakin, jos hän vain olisi tullut sisälle asti :)

      Poista
  9. suloisia! Meidän riku-haukku on oikea halipupu, vaikka on myös kova vahtikoira

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivian lisäksi rottweiler Natalia tykkäsi olla sylissä. Ei ihan pieni sekään :) Toivoisin, että nykyinen koiramme, Rose, olisi sylikoira, mutta sepä ei tykkää olla sylissä :(

      Poista
  10. Ihana hymy Olivialla! Ei noita koiria unhoita.
    Mukavaa, että pupu onjo kaverisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivian hymyä tosiaan kaipaan! Totta on, että eläimet ovat perheenjäseniä ja jäävät unohtumattomasti mieleen. Kunpa ehtisinkin enemmän huomioida pupua!

      Poista
  11. Lemmikit tuovat sisältöä elämään, niin kuin kasvit ja puutarhakin. Ilman niitä en oikein voisi kuvitella elämääni:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin. Eläimistä on valtavasti iloa - kuin myös puutarhastakin :) Kun lapset olivat pieniä, oli muutaman vuoden niin, ettei meillä ollut eläimiä. Allergian takia jouduimme luopumaan. Onneksi enää allergioita ei ole. Eläimiä onkin sitten alkanut kertyä...

      Poista
  12. Todella ihana pupukuva ja hienot hymyhampaat koiralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kruunu Vuokko! Pitäisi enemmän muistaa ottaa kuvia lapsista ja lemmikeistä. Ne ovat vähän ajan päästä todellisia aarteita - kuten tuo Olivian hymykuva :)

      Poista