KUKKAKUOSEISSA

Kun puutarhaintoilija ottaa ja sairastuu, niin eiköhän vaan hän sairastu ruusuun. Puutarhakuumetta ei sentään ole todettu, ellei nyt oteta lukuun vähäistä siemenluetteloiden selaamista. Muuta kuumetta sitten onkin riittänyt neljän pitkän ja ankean viikon ajan. Ensin tuli tavallista rajumpi flunssa. Ennen kuin flunssa ehti edes parantua, tuli aivokalvontulehdus. Virusperäinen onneksi sekin. Helppo se ei silti ollut.  Järkyttävän voimakas jatkuva päänsärky, niskan jäykkyys, kuume ja silmien arkuus – sekä ne edelleen jatkuvat nuha ja yskä – tekivät olosta toisinaan selviytymistaistelua. Ja kaiken kukkuraksi tuli ruusu, kyhmyruusu.

Jouko halusi ostaa minulle kukkakimpun. Toivoin vaaleanpunaisia ja oransseja tulppaaneja. Väriyhdistelmä oli mielestäni oikein onnistunut. Myös keltaiset ja valkoiset tulppaanit olisivat sopineet väreihin, mutta niitä ei ollut saatavana.

Kuvan on ottanut Avilla Isopahkala.

Kyhmyruusu on kuulemma nuorten naisten sairaus,

minkä tiedon otin suurella tyytyväisyydellä vastaan. 

52-vuotiaana saa enää harvoin kuulla olevansa nuori.

Ruusu liittyy tulehdukseen eikä onneksi vaadi hoitoa. Se ei muutenkaan ole ollut paha, ennemmin vain hämmentävä. Kyhmyruusu on kuulemma nuorten naisten sairaus, minkä tiedon otin suurella tyytyväisyydellä vastaan. 52-vuotiaana saa enää harvoin kuulla olevansa nuori. Sitä minä vaan ihmettelen, että kuka torvelo on keksinyt sairaudelle tuollaisen nimen! Tai no, tarkemmin ajatellen, mikäpä siinä. Parempihan se nyt on kuin vaikkapa selleri. Ollaan nyt sitten olevinaan oikein kukkeaa!

Oli syntymäpäiväni ja makasin yhä edelleen sohvalla. Kuumetta en uskaltanut edes mitata. Olo oli kaikin puolin surkea. Lääkäri oli vasta pyöritellyt huolestuneena päätään. Vaikka päänsärkyni oli juuri loppunut, olin vielä huonossa kunnossa. Sanoin, etten jaksa viettää syntymäpäivää. Mikään ei edes maistunut.

Jouko halusi kuitenkin ostaa kukkakimpun ja voi, miten se ilahduttikaan! Jouko ja lapset lauloivat ja onnittelivat. Ne vastaanotin ilosta itkien. Lahjan saisin myöhemmin – sitten kun jaksaisin valita unelmieni kasvit / siemenet. Espanjassa au pairina oleva tyttäreni ilahdutti toivelahjalla: hän lähetti pitkän viestin, aivan kuin kirjeen. Rakastan kaikkia lasteni kirjoituksia ja lapset tietävät niiden olevan vakiotoivelahjojani.

Olin toivonut, että Jouko kävisi ostamassa yöksi kurkkutabletteja apteekista. Hän lupasikin hakea ne, mutta aika kului ja hän vain järjesteli paikkoja kuntoon. Kysäisinkin jo ja hän vakuutti asian olevan hoidossa.

Itkin ilosta niin, että oli vaikea saada sanotuksi mitään.

Koira alkoi haukkua villisti ja arvasin jonkun saapuneen pihaan. Ahaa, ne Strepsilsit tulivat! Mutta kuka ne toisi? Oviaukon täytti kolme iloista naista – minun siskoni 180 kilometrin päästä! Neljäs, Saksassa asuva siskoni oli myös hengessä mukana. Itkin ilosta niin, että oli vaikea saada sanotuksi mitään.

Eikä itku siihen loppunut. Pelkkä tervehdyskäynti olisi ollut jo sinällään suuri ilon aihe, mutta heillä oli mukanaan lahjoja. Ensinnäkin kimppu vaaleita, nuppuisina haalean limenvärisiä tulppaaneja, aivan suosikkiväriäni.

Limenvihreät nuput aukesivat suloisen vaaleankeltaisiksi. Näin ihanilta kukat näyttävät sohvanpohjaperspektiivistä. 

– Mitä? Mitä ihmettä? Miten te arvasitte? hämmästelin.

Kortiksi he ojensivat kolme siemenpussia: päällimmäisinä hailakankeltaisia ’Xanthos’ kosmoskukkia. Näistähän juuri olen haaveillut, kuten myös ’Milkmaid’ -köynnöskrassista ja ’Ice Cream’ –pikkuauringonkukista. Suuni loksahti auki. – Mitä? Mitä ihmettä? Miten te arvasitte? hämmästelin. Blogista kuulemma. Sinnehän minä noista haaveistani olin laverrellut.

Olin alun perin haaveillut kylväväni joitakin kukkia jo maaliskuussa, mutta sairaus sotki suunnitelmani. Sen sijaan aloin haaveilla kukista, jotka vaatisivat vain lyhyen esikasvatuksen tai ne voisi jopa suorakylvää. 

Kuvan on ottanut Avilla Isopahkala.

Ensimmäinen paketti oli sairasaikaa varten: ihana, suorastaan suloinen oloasu. Toipilasaika alkoi heti näyttää valoisammalta.

Marc O' Polon housut ovat ohutta viskoosia ja päällä erittäin miellyttävät. Ja kukkakuosi on aivan suloinen. Kauniin persikkainen toppi on joustava ja niin ikään miellyttävä päällä. 

Kuvan on ottanut Avilla Isopahkala.

Aukaisin paketin ja aloin taas vuolaasti itkeä.

Toinen paketti olisi sitä aikaa varten kun olen terve. Aukaisin paketin ja aloin taas vuolaasti itkeä. Vaaleankeltainen, kaunis kukkakuvioinen paita. – Ei voi olla totta, vaikersin. En ole juuri koskaan käyttänyt keltaisia vaatteita, mutta tänä talvena olin alkanut haaveilla keltaisesta kukkamekosta. Ja nyt minulla oli kädessäni keltainen kukkapaita juuri minua varten.  Eikä siinä vielä kaikki. Asuun kuului lisäksi vaaleansininen neuletakki. Aivan minun väriäni ja malli nykyaikainen, yksinkertaisen kaunis. Minulla oli vastikään käynytkin mielessä, että entiset neuleet taitavat olla loppusuoralla.

Repeatin neuletta olen jo vähän koekäyttänyt ja voi, miten ihana se on päällä! Puuvillan ja viskoosin sekoitus tuntuu suorastaan ylelliseltä.

Kuvan on ottanut Avilla Isopahkala.

Yksi siskoistani oli leiponut Kasvis-polentapiirakan ja antoi sen lahjaksi lasivuokineen päivineen. Mukana oli vieläpä valmistusohjekin. Ja ihmeellistä kyllä, piirakka maistui myös minulle, vaikka tauti on vienyt ruokahalun. Toinen oli tehnyt sydämen muotoisia raakasuklaita. Kolmas toi siemenkuvaston, jota minulla ei vielä ollut.

Raakasuklaa sisältää paljon antioksidantteja. Niitä tosiaan tarvitaan.

Kuvan on ottanut Avilla Isopahkala.

Ja ne Strepsilsit! Sain nekin lahjaksi. Jouko olisi ne maksanut, kun oli ne tilannutkin apteekin ohi ajavilta siskoiltani, mutta he eivät suostuneet ottamaan rahaa. Halusivat antaa ne lahjaksi, koska päivänsankari oli juuri niitä toivonut :)

Nyt tauti alkaa vihdoin talttua. Ehkä. En tiedä. Toivon niin. Joudun vielä pitkään elelemään hissun kissun, mutta toiveikkaana odottelen sitä päivää, jolloin voin pukea uuden keltaisen paitani ja vaaleansinisen neuleeni ja käydä jossain muualla kuin lääkärissä.