FIKSU PUUTARHURI JA HYVÄT PÄÄTÖKSET

Haluan olla fiksu puutarhuri, joten uudessa puutarhassa päätin tehdä kaikki oikeaoppisesti ja hyvässä järjestyksessä: ensin suunnitellaan ja sitten toteutetaan. Kunnostetaan maa ja lopuksi istutetaan. Otetaan huomioon sää ja kuu ja mitä lie… Oikeassa elämässä se ei mennyt aivan niin.

Monien oppaiden mukaan kaikista fiksuinta olisi teettää puutarhasuunnitelma, laatia ostoslista ja pitäytyä siinä. Heräteostokset eivät missään tapauksessa kuulu fiksuun puutarhan suunnitteluun. Ei kai? Silloin siitä puuttuu kuitenkin hauskuus ja seikkailu! Puuttuu myös lapsenomainen löytämisen ilo. Ohje vaatii siis muokkausta. Kaikkea muutakin tässä joutuu vähän väliä muokkaamaan.

Kun suunnittelen puutarhani itse,

saan tehdä omat virheeni ja oppia niistä.

Olen sentään kysynyt neuvoja.

En osaisi kuvitella, että puutarhasuunnittelija miettisi puutarhani valmiiksi. Voi olla, että se olisi viisain ratkaisu, mutta ei mieluisin. Kun suunnittelen puutarhani itse, saan tehdä omat virheeni ja oppia niistä. Olen sentään kysynyt neuvoja. 

Voin lukea ansiokkaita kirjoja, mutta kirjan kirjoittamisessa on oma hohtonsa. Saa kirjoittaa juuri sellaisen kirjan, jota itse haluaisi lukea. Samoin itse leivotussa on jotakin erityistä tai itse kasvatetussa – siitä huolimatta, että kaupasta saa suurempaa, kauniimpaa ja halvempaa.

Siinä sentään olin fiksu, että ajattelin puutarhaa jo ennen taloa. Mietin mitkä puut ja sammalkivet haluan ehdottomasti säästää ja mihin kohtaan talo pitäisi sijoittaa, jotta saisin sopivan aurinkoisen paikan ryytitarhaani varten. Mietin tiet ja kulkuväylät. Suunnittelin kesäkeittiöt ja mattotelineet, trampoliinit ja sen sellaiset.

En malta olla ostelematta mielenkiintoisia kasveja aina kun niitä tulee vastaan – ja tuleehan niitä kun hakeutuu sopiviin paikkoihin, kuten puutarhamyymälöihin. Pakko saada -kasvin edessä tehdään mielessä pikainen uusi puutarhasuunnitelma. Tätähän voisi kutsua joustavaksi puutarhasuunnitteluksi.

Akileijojen paikan pohtimiseen on turha kuluttaa liikaa aikaa,

ne kun joka tapauksessa vaeltavat minne haluavat.

Joskus uudelle tulokkaalle löytyy paikka heti hyllyn äärellä. Joskus paikka on vähän epämääräisempi: valkoiset kurjenpolvet sopivat ihan minne vain. Akileijojen paikan pohtimiseen on turha kuluttaa liikaa aikaa, ne kun joka tapauksessa vaeltavat minne haluavat.

Suunnitelmana voi myös olla: istutan tämän lastentarhaan kunnes löydän sille lopullisen paikan. Puolustuksekseni voin sanoa, että tällainen on sikäli järkevää, että pystyn rauhassa tutustumaan kasveihin ennen kuin istutan ne lopullisiin paikkoihin. Näen millaisia niistä kasvaa. Näen värisävyt ja kasvutavan. Fiksua siis.

Tietysti joka ostokselle löytyy painavat perusteet: se on niin nätti, se voisi viihtyä meillä, tällainen yksilö ei tule joka kauppareissulla vastaan, eihän näin edullista kasvia voi jättää ostamatta... 

Joskus istutan uuden kasvin ruukkuun ja kierrän ruukun kanssa puutarhassa mallailemassa sille sopivaa seuraa. Toisinaan vierekkäin tökätyt, oikeaa paikkaansa odottelevat kasvit, osoittautuvat mainioiksi seuralaisiksi toisilleen. Ei huono asia sekään. Toki kaikki kasvit eivät pidä siirtelystä ja niiden toivomuksia yritän parhaani mukaan kunnioittaa.

Tämä pariskunta – hyvin vaaleankeltainen kullero ’New Moon’ ja heleänsininen loistotädyke – ovat päätyneet puutarhaamme onnellisten sattumien kautta.

Viherrakennuksen työvaiheiden järjestys meni kaikkea muuta kuin oppikirjojen mukaan. Kun mies ehti auttamaan jyrsimen kuljetuksessa, aloitin jyrsimisen. Kun työmaalle tuli rekkoja tai muita isoja koneita, vahdin lapsia ja koiraa ja tein sitä mitä siinä ohessa saattoi tehdä. Väistelin lautakasoja ja kattopeltejä. Unelmoin ajasta, jolloin terassilaudat asennettaisiin paikoilleen ja pääsisin kunnostamaan maata lautakasan kohdalta.

Aikataulut ja suunnitelmat menivät hyrskyn myrskyn moneen kertaan. Totuin kuitenkin ajatukseen siitä, että puutarhan saaminen edes jonkinlaiseen kuntoon kestää. Opin, että onni ei ole päämäärä, vaan matka. Opin myös, ettei kaikkea voi suunnitella. Siitä olen kertonut esimerkiksi jutussa Aviomiehen kauhun hetki.

Onni ei ole valmis puutarha, vaan vaikkapa pioni ’Angel Cheek’, joka kukkii autotallityömaan laidalla.

Kirjoittelin Fiksu puutarhuri -olosta myös viime talvena otsikolla Minun puutarhani aakkoset: F ja sain teiltä lukijoilta ihania kommentteja. En olekaan ainoa, joka innostuu puutarhassa tekemään jotakin ja siinä hötäkässä unohtaa jonkin hyvän neuvon.