INNOSTUKSEN SIEMENET

Turvepotit ja kaalintaimet puutarhamyymälän alahyllyllä avaavat minulle portit lapsuuteeni. Aivan pian olen kiipeilemässä Kekkilän keltaisten, suurten turvepaalien päällä. Koulin kesäkukkien taimia kasvihuoneessa. Isälläni on suuri kasvihuone, jossa on puiset kaaret ja niiden varassa muovi. Talveksi muovit otetaan pois, mutta nyt on kevät. Kaikkialla on turvekennoja, styrox-laatikoita, taimia. Petunioita, lobelioita, orvokkeja, sinitähtösiä, begonioita… Turpeen tuoksu täyttää koko kasvihuoneen.

Rakas isäni joskus 1970-luvulla.

Kaalin taimet kasvavat paperipoteissa styrox-laatikossa aivan vieri vieressä. Taimet ovat kauniita, virheettömiä. Myöhemmin kesällä isä kuorii meille kyssäkaalia. Se maistuu uskomattoman hyvälle.

Ajatella, että isosisko

saa harventaa

sellaisia pitkiä rivejä!

Vähän kateellisena katson kun kesällä isosisko pääsee harventamaan naapurin sokerijuurikkaita. Hän saa pitkävartisen haran. Minä, pikku tyttö, saan lyhytvartisen ja saan harventaa pienen pätkän omalta maalta. Mutta naapurilla on iso pelto ja pitkät suorat rivit. Ajatella, että isosisko saa harventaa sellaisia pitkiä rivejä! Ottaa mukaan eväät ja kaikki, voipaperiin käärittyjä voileipiä ja mehua ainakin.

Näistä kurkuista ja tomaateista riitti hyvin myytäväksi.

Nypin varkaita tomaattien taimista kuumankosteassa kasvihuoneessa. Isä on opettanut miten varkaan tunnistaa. Minäpä osaan! Joka kerta kun taitan varkaan, lemahtaa voimakas tuoksu. Koko kasvihuone tuoksuu tomaatille, varsinkin pääty, jonne kuljetaan laudoilla peitettyä käytävää pitkin.

Juoksentelen pihalla haukaten paloja kokonaisesta kurkusta. En voi käsittää, ettei isosisko tykkää kurkusta. Hän aikoo opetella tykkäämään. Talon takana kasvaa marjapensaita. Poimin vadelmia ja painan niiden sisälle mustaherukan. Niin ne maistuvat vielä paremmilta, mutta mansikkamaan ohi kulkiessani tulen surulliseksi. Ei ole reilua, että siiliä sanotaan tuhmeliiniksi eikä päästetä mansikkamaalle. En oikein haluaisi muistaa sitä kohtaa laulusta, mutta se vain tulee mieleen. Ihan aina mansikkamaan kohdalla.

Syysiltana isä tuo sisälle pullean, pitkulaisen hedelmän ja sanoo, että se on kalebassi. Kun sitä heiluttaa, kuuluu helinää. Ihmeellistä!

Lepaan rationalisointinäyttelyssä isä esittelee Honda-puutarhajyrsimiä. Tuntuu hienolta. Isä antaa minunkin esitellä. Saan Biolanin mainostarran. Kotona järjestän tuon pullean kanan tarrakokoelmaani Teboilin ja Palveluskoirayhdistyksen tarrojen sekaan. – Yks’ kakkaa, kaks’ kakkaa, toistelen. 

Harmi, ettei minulla enää ole Biolanin tarraa. Yksi Lepaan näyttelystä saatu tarra onneksi on tallessa.

Isosiskoni esittelemässä lasiunelmaa.

Unelmoin lasisesta Florada-kasvihuoneesta, jollaista en ole nähnyt missään aikaisemmin, puutarhanäyttelyssä vain. Siinä on kauniisti kaareutuva katto. – Sitten aikuisena minä ostan tuollaisen, ajattelen.

Minä äidin kanssa kasvimaalla

Näistä siemenistä puutarhainnostukseni on kylvetty.

Näitä mietin vastauksena Versoja Vaahteramäeltä–blogin Riinan kysymykseen joskus kauan aikaa sitten. Kysymys kuului: ”Olisi mukava kuulla, mistä puutarhainnostuksesi on alkanut? Onko se tullut vasta oman puutarhan myötä, vai mistä kipinä syntyi.” Kiitos, Riina, innostavasta kysymyksestä! Siihen oli kiva vastata.

Olen kirjoittanut samasta aiheesta täällä otsikoilla Tarttuuko tämä? ja Mietin syntyjä syviä  sekä Puutarhainnostukseni siemen.