keskiviikko 12. lokakuuta 2016

TARTTUUKO TÄMÄ?

Silloin tällöin kuulee kysymyksen / toiveen: Voisikohan tuo puutarhainnostus tarttua? Tartuntamekanismista en oikein tiedä, mutta kannattaa varautua pahimpaan.

On täysin mahdollista, että puutarhainnostus tai suoranainen -hulluus tarttuu bittien välityksellä - ainakin siitä päätellen, että kummasti sitä innostuu kairaamaan vielä muutaman pussillisen sipuleita maahan kun lukee blogiystävän istuttaneen 2 000 (siis kaksituhatta!) kukkasipulia syksyn aikana.

Näiden toivossa sitä on taas tänäkin syksynä aherrettu.

Todistettavasti innostus ainakin pahenee bittitartuntana. Katseltuani puutarhablogien toinen toistaan kauniimpia syksyn kukkakimppuja, innostuin minäkin kokeilemaan.


Syysleimuja, loistosalviaa, mirrinminttua, kurjenpolvea, muutama piisku ja vuorenkilven lehti


Puoli litraa syysmaksaruohoja

Innostuksen puhkeamista voi hetkellisesti viivästyttää rakastuminen (vastarakastuneet tunnetusti näkevät vain toisensa) tai pieni vauva (vauvat ovat niin suloisia – ja aika työläitäkin – ettei maailmaan mahdu juuri muuta). 

Toisaalta jos innostus on puhjetakseen, se puhkeaa heti kun tulee jokin altistava tekijä. Tai sitten ei puhkea. Niitäkin tapauksia on.

Altistavia tekijöitä ovat ainakin maapala, parveke tai ikkunalauta, puutarhahullu naapuri ja kannustava mies tai muu tärkeä henkilö. Palaan tuohon kannustavaan mieheen joskus myöhemmin.

Minulla puutarhainnostus on ainakin osittain geneettistä. Isäni oli innokas harrastelijapuutarhuri ja myöhemmin myös kauppapuutarhuri, joka kokeili jos vaikka mitä siihen aikaan erikoista. Helisevät kalebassit tekivät pieneen tyttöön suuren vaikutuksen.

Keväisin sain osallistua taimien koulimiseen ja sain siitä vähän taskurahaakin. Saimme koulia taimia myös ihan itsellemme kasvatettaviksi ja omassa pikku kojussamme myytäviksi. Joku niitä raasuja ostikin, varmaan säälistä.

Keväällä kasvihuoneessa tuoksui turve. Turveruukkuja haluan itselleni vieläkin, vaikka ne eivät niin käteviä olekaan kuin muoviruukut. Turveruukuissa on lapsuuden tuntu. 

Kesällä kasvihuone oli sakeana tomaatin tuoksua. Saimme poimia kokonaisia kurkkuja itsellemme ja minä rakastin niitä. Vieläkin kiertelen puutarhoilla ihan vain nauttiakseni kasvihuoneen tuoksusta ja tunteakseni sen kuumankostean ilman. Tomaatteja kasvatan erityisesti sen vuoksi, että kun nyppii varkaita, tulee lapsuus mieleen.

Lajikkeet, joista ei nypitä varkaita, eivät ole minua varten.

Eveliina-mummo esitteli minulle iiriksiä, joiden lehdet olivat mieleenpainuvan litteitä. Hän kertoi Soilikeista ikkunalaudalla ja napsaisi Saintpauliasta lehden pistokkaaksi minulle. Posliinikukka seinällä herätti pikkutytössä ihmetystä ja ihastusta.

Siperiankurjenmiekka

Näkyvimmät puutarhaintoilun oireet yleisesti ottaen ovat jatkuvasti kasvava taimien määrä, siemenpussien pursuilu työpöydän laatikoista, purkkeja väärällään olevat ikkunalaudat, kellarit, jääkaapit…

Tilanne on toivoton siinä vaiheessa kun huomaa (kuten minä) hakevansa maaliskuussa kauheassa tuulessa ruukut terassille valmiiksi, jotta pääsee sitten istuttelemaan kesäkukkia kun säät sallivat (yöpakkasten mentyä kesäkuun alkupuoliskolla).

Parannuskeinoa ei ole. Ei sillä niin väliä. Minun täytyy nyt mennä. Ovat varjostusverkkojen kehikot vielä laittamatta, joten kuulumisiin…

4 kommenttia:

  1. Vaihdoin blogini asetuksia ja olin menettää kaikki teidän tähänastiset ihanat kommentit. Niinpä tallensin ne kaikki ja liitin takaisin blogiin. Valitettavasti profiilikuvat menivät. Onneksi sanat jäivät :)

    Pauliina Isopahkala: Tervetuloa, Kivipellon Saila ja Navettapiika, blogini lukijoiksi! On aivan tosi kiva saada uusia puutarhaystäviä :)

    Sametti Hortensia: Onneksi tarttuu! Maailma on niin paljon parempi paikka kun ihmiset puutarhuroivat ja vaalivat luontoa :) Siis mielettömän upea tuo ensimmäisen kuvan kukkapenkkisi, olen niin ihastunut!
    Pauliina Isopahkala: Kiitos, Sametti Hortensia! Mukava, että pidät kukkapenkistäni :) Joo, on se onni kun on muitakin puutarhahulluja ;) Kuinka paljon kaikkea ihanaa puutarhanhoito tuokaan elämään! Oikein leppoisaa sunnuntaita sinulle!

    Mari Marjamäki: Tartunta saatu jo äidinmaidosta. Ja innostus vain kasvaa näin bittien välityksellä ja olen onnistuneesti tartuttanut myös ystävät ja sukulaiset
    Pauliina Isopahkala: Hienoa, Mari, että olet saanut innostuksen tarttumaan jopa ystäviin ja sukulaisiiin :) Yllättävän moni siitä tartunnasta haaveilee. Tänään tapasin ystäväni, joka sanoi seuraavansa blogiani siinä toivossa, että jos vaikka itsekin innostuisi... Mukavaa viikonloppua!

    Between: Vaikka sitä ei perinnöksi saisikaan, jostain se tarttuu, kasvaa ja lopulta vie koko ihmisen mennessään. Eikä harmita tippaakaan.
    Pauliina Isopahkala: Ihanasti sanottu! Tämäkin on vielä lisäplussaa, että saa rupatella toisten puutarhaintoilijoiden kanssa. Kukaan täällä ei ihmettele, vaikka harrastus on vienyt koko ihmisen iloisesti mennessään :) Hyvää viikonloppua!

    Sussi K: se on tarttuvaa ja perinnöllistä:) T. nimimerkki kokemusta on:)
    Pauliina Isopahkala: Aivan niin, Sussi! Hauska kuulla, että toisilla on samanlaisia kokemuksia. Mukavaa torstaipäivää sinulle!

    Kruunu Vuokko: Ihana postaus.
    Pauliina Isopahkala: Kiva, että pidit siitä! Kiitos kun kommentoit, alkaa taas päivä iloisesti täälllä :)

    VastaaPoista
  2. Tallennetut kommentit jatkuvat:

    Saila Jaatinen: Tämä puutarhainnostus on tosiaan geneettistä (ainakin) kuten Tita jo sanoikin! Vaikka nuoret kotoa poismuuttaessaan vannovat etteivät koskaa tartu multapussiin, ruukkuun tai kuokkaan, muutama vuosi maailman tuiskuissa tekee ihmeitä...lasten parvekkeilla kukkii ja mielessä siintää heilläkin oma kasvimaa!

    Pauliina Isopahkala: Olet varmasti oikeassa, Saila. Hauska kuulla, että teidän perheessä on käynyt niin. Puutarhainnostus rikastuttaa elämää niin paljon, että sitä salaa toivoo lapsillekin. Ääneen sitä ei uskalla sanoa, voi tulla vastalauseita ;) Oikein hyvää päivän jatkoa!

    Tita Haapajoki: Perinnöllistä se on. Itse katson mielenkiinnolla jälkikasvun edesottamuksia ao. saralla. Perästä ne tulee...

    Parannuskeinoa ei ole, mutta lääkityksen voi pitää kyllä kohillaan :D
    Pauliina Isopahkala: :D Sinäpä sen sanoit, Tita! Ja on ihanaa kun täältä puutarhablogien maailmasta saa vertaistukea - kaikki ovat enemmän tai vähemmän puutarhahulluja ;) Mikäpä sen hauskempaa.

    Nuorimmainen meilläkin tulee kiitettävästi perässä...

    Piparminttu / Multaa ja mukuloita: Tarttuuhan se ja pahasti :) Mutta ei haittaa!
    Pauliina Isopahkala: Näin on, Piparminttu! Onneksi parannuskeinoja ei ole :)

    Maarit Louhenvirta: Minä sain tartunnan joitain vuosia sitten ja olen tästä niin kiitollinen😊
    Pauliina Isopahkala: Ihanaa :) Sivuvaikutuksina tulee juuri kiitollisuutta, onnellisuutta, tyytyväisyyttä, iloa ja vaikka mitä hyvää. Mukavaa viikonloppua!
    Tervetuloa lukijaksi! Tosi kiva :) En aluksi huomannutkaan, että olit liittynyt lukijaksi, koska Blogger oli vähän oudosti piilottanut kuvakkeesi ja nimesi listan viimeiselle sivulle, vaikka yleensä uudet lukijat tulevat alkuun. Ja onhan tässä myös aloittelijan kankeutta... Joka tapauksessa: toivottavasti viihdyt blogini lukijana!

    Kaneli Kardemumma: Pahemman luokan tauti tämä kyllä on ja parannuskeinoa ei löydy! Toivottavasti ikinä :D Kauniita kuvia ja hauska postaus, kiitos tästä! :)
    Pauliina Isopahkala: :D Kiitos, Kaneli Kardemumma, itsellesi! Sanoit aivan naulan kantaan :D Kylläpä taas alkaa aamu iloisesti kun sain noin ihania kommentteja! Oikein hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Olenko ainut (varmaan tässä porukassa), jolla on ollut hyvä vastustuskyky? Minuun ei ole tarttunut:((( Olen yrittänyt ja yrittänyt, laihoin tuloksin. Kun hankin kukan, saattohoito alkaa välittömästi. Haluaisin olla innostunut kukista, mutta minulla ei menesty kuin leikkokukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et voi vielä tietää, tarttuuko tämä ;) Jos se onkin kuin vesirokko, että mitä myöhemmin sairastuu, sen pahempana tauti oireilee. Jos kerran leikkokukat menestyvät, niin sehän on jo hyvä alku! :) Pysy linjoilla, koskaan ei tiedä milloin bittitartunta iskee ;)

      Poista