torstai 4. tammikuuta 2024

PUUTARHAYSTÄVÄNI-KIRJA

Muistathan vanhan ajan Ystäväni-kirjat. Ne ihanat, risaisiksi selatut, teipatut, lapsenomaisilla käsialoilla täytetyt kirjat, jotka kulkivat ystävältä ja tuttavalta toiselle. Muistan yhä, kun ystäväni Riikka oli kirjoittanut: ”Pelkään sotia ja vallankumouksia.” Minusta se kuulosti hienolta, melkein asiantuntijalta. Että hän tiesi tuollaisen sanan! En ollut edes osannut pelätä vallankumousta.

Otin vanhan, hyvän idean käyttöön ja kutsun nyt Sinut täyttämään Puutarhaystäväni-kirjaani. Uudetkin ystävät ovat tervetulleita. Toivottavasti moni ottaa kutsun vastaan.

Täytin itse ensimmäisen sivun. Voit kopioida tyhjän pohjan itsellesi täältä ja kutsua mukaan ketä haluat. Olisi kiva, jos linkkaisit juttusi tämän postauksen kommenttikenttään, niin tästä tulee sitten ikään kuin kirja. Lapsenomaisella innokkuudella odotan vastaustasi.


Nimeni / nimimerkkini: Pauliina

Puutarhani nimi: Katajakujan puutarha

Puutarhani syntymäaika: syksy 2012

Puutarhassani seikkailevat: minä ja mieheni, Jouko, kuusi lastamme, kissamme Onneli ja Reetta sekä viisi kanaamme (Floora, Lyydia, Lilli, Minette ja Lumikki). Lisäksi puutarhassamme vierailevat villit lemmikkimme, valkohäntäkauriit. 


Lempivärini puutarhassa: vaaleanpunainen, sininen ja vaaleankeltainen sekä valkoinen

Lempityökaluni: puuvartinen puutarhamöyhennin, joka helpottaa kitkemisessä ja tuntuu mukavalta kädessä

Lempipaikkani puutarhassa: keittiön terassin penkki sekä terassien rappuset, joista voi valita sopivat auringon tai varjon mukaan

Näistä kukista / kasveista pidän hyvin paljon: pionit, arovuokot, tädykkeet, unikot, syysleimut, varjoyrtit, pensasruusut ja kevään kukista erityisesti kevätkaihonkukka

Näistä puutarhakirjoista pidän: kaikki Rea Peltolan kirjat ovat nautinnollista luettavaa. Ne on kirjoitettu niin hyvällä asenteella, että heti alkaa tehdä mieli kitkemään.

Hauskin puutarhapuuhani: ehdottomasti puutarhasuunnittelu, seuraavaksi hauskinta on suunnitelmien toteuttaminen 

Ikävin puutarhapuuhani: kukkasipulien istutus syksyllä


Rentoudun puutarhassani suunnittelemalla uusia puutarhapuuhia.

Onnistunein asia puutarhassani on pohjoispihan Muotopuutarha ja sen muotoon leikattu koivuangervoaita. Se selkiyttää koko pohjoispihan ilmeen, ettei kaikki mene ihan hurlumhei.

Asia, jonka muuttaisin puutarhassani on polkujen leveys tai siis kapeus. Leveät ja tasaiset polut olisivat käytännölliset.


Unelmieni kevät on pitkä ja viileähkö.

Unelmieni kesä on aurinkoinen, mutta ei helteinen. Viileähkö, aurinkoinen tai puolipilvinen ja hieman tuulinen päivä on ihana. Kesäsadekaan ei haittaa. Päinvastoin, sitäkin tarvitaan.

Unelmieni syksy on värikäs, kuulas ja aurinkoinenJoutsenet ja kurjet huutavat, ja minä istutan sipuleita, vaikka en istuttamisesta tykkääkään.

Unelmieni talvi on melko runsasluminen, mutta ei liian kylmä. Auringonpaiste ja pikkupakkanen ovat ihana yhdistelmä.

Jos vuodessa olisi lisäksi pelakuu, niin silloin varmaankin kitkisin lisää ja tekisin enemmän leikkokimppuja. Jos pelakuu olisi keväällä, kylväisin herneitä, porkkanoita ja punajuuria.

Haaveilen, että puutarhassamme ei enää olisi yhtään mustia muoveja eikä mitään epämääräisiä tavarakasoja missään. Portin pielen pylväät olisivat valmiit eikä kesäkeittiöstäkään haittaa olisi.

 

29 kommenttia:

  1. Kiva idea, laitan työlistalle. Vieläköhän nykylapset täyttävät Ystäväni-kirjoja? Minunkin lapsuudessani niitä vielä täyteltiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiinnolla jään odottelemaan, millaisen sivun kirjaan täytät. Oli muuten yllättävän helppo ja nopea täyttää.

      Kun tuota postausta varten selasin nettiä, löysin ainakin joitakin nykyaikaisia ystäväni-kirjoja. Yllättävää oli, että niitä oli myös aikuisille. Ja häihinkin. Se olikin aika kiva.

      Poista
  2. Ihana idea, täytän mielelläni:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Minä ainakin tykkäsin kirjoittaa ekaa sivua ja vielä hauskempaa on odottaa muiden juttuja. :)

      Poista
  3. Oikein kiva idea haasteeksi. Minäkin muistan nuo ystäväni -kirjat hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että tykkäsit. Minulla on vielä omat kirjani tallessa. :)

      Poista
    2. Haasteeseen vastattu https://kottikarrynkaantopiiri.blogspot.com/2024/01/puutarhaystavani-kirja.html

      Poista
    3. Suuret kiitokset vastaamisesta! ♥ Oli tosi innostavaa sukeltaa sinun kauniin kesäiseen puutarhaasi ja sen tunnelmiin. Vastauksesi antoivat monia uusia ja kiinnostavia näkökulmia, joita upeat kuvasi täydensivät. Tähän juttuun on kiva palata toisenkin kerran

      Poista
  4. Kiva haaste. Taidanpa ottaa tämän vastaan. Oma Ystäväni-kirja on edelleen tallessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla. Ota ihmeessä kutsu vastaan. Toisten sivuja on niin kiva lukea. Minullakin ovat ne kirjat tallessa ja onneksi olen säilyttänyt. Niitä on hauska selailla.

      Poista
  5. Hei! Sinulla on ihastuttavan kaunis talo ja puutarha!
    Huomasin tämän haasteen Anun blogissa ja innostuin kivoista kysymyksistä niin, että vastasin saman tien. Tein myös samanlaisia kollaaseja kuin sinä, koska en kerrassaan osannut karsia kuvia. :)
    Kiitos hienosta ideasta! Minun postaukseni löytyy täältä: https://mywoodlandgarden.blogspot.com/2024/01/pauliinan-puutarhaystavani-kirja.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosi mukava, kun lähdit mukaan. ♥ Sinulla onkin huikean hienoja kuvia. Ja kiva on blogisikin. Enpä arvannutkaan, että tällä tavoin voi saada uusia blogiystäviäkin. :)

      Kävin lukemassa postauksesi. Oli hienoa, kun vastauksesi olivat niin erilaisia kuin itselläni. Ihmisten ja puutarhojen erilaisuus on kyllä iso rikkaus! ♥

      Poista
  6. Kiitos mukavasta haasteesta! Sain tehdä monenlaista inventaariota vastatessani siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! Kiva, kun vastasit. ♥ Minusta ainakin oli tosi hauska kirjoittaa sivua. Minäpä käyn lukemassa juttusi blogistasi. :)

      Poista
  7. Kiitos, tämä oli kiva haaste!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! Mielenkiinnolla jään odottelemaan juttuasi.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiva, kun tykkäsit! Kannattaa pitää mielessä, minusta oli ainakin kiva kirjoittaa sitä.

      Poista
  9. Osallistuin tähän haasteeseen minäkin blogillani https://kookoo52.blogspot.com/2024/01/puutarhaystavani-kirja.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva, kun osallistuit! Kiitos! ♥ On niin virkistävää ja innostavaa lukea aivan erilaisia vastauksia mitä itselläni. Tämä erilaisuus on juuri niin iso rikkaus. ♥

      Poista
  10. Vastattu: https://hiidenkivenpuutarhassa.blogspot.com/2024/01/puutarhaystavani-kirja.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva, kun innostuit vastaamaan tähän. Kiitos! ♥ On aina yhtä hauskaa lukea toisten vastauksia. Erilaisuus on niin iso rikkaus. Ja kuvat erilaisista puutarhoista ovat aina plussaa. Sinullakin oli aivan mahtavat kuvat!

      Poista
  11. Hei Pauliina, osallistuin kivaan puutarhaystäväkirjaasi :-)
    http://saaripalsta.blogspot.com/2024/01/puutarhaystavani-kirja.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ♥ Mukavaa, kun otit kutsun vastaan. Juttuasi oli hauska lukea. Se oli niin piristävän erilainen kuin omani. Nauratti ihan, kun sinun inhokkivärisi on yksi minun lempiväreistäni. Oli meillä jotakin yhteistäkin: jaloangervot eivät ole minullekaan kolahtaneet. Miten tylsää olisikaan, jos kaikki pitäisivät samoista asioista!

      Tervetuloa lukijakseni! Toivottavasti viihdyt vieraanani! ♥

      Poista
  12. Minäkin osallistuin puutarhaystäväkirjaasi :) https://www.oravankesapesa.net/2024/01/puutarhaystavani-kirja.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun osallistuit! ♥ ♥ Olen seurannut blogiasi, mutta tällä tavalla sain vielä paremman (siis kokonaisvaltaisemman) käsityksen sinusta ja puutarhastasi. On tosi hauska lukea erilaisista mieltymyksistä, tavoista ja tottumuksista. Ja tietenkin katsella ihania kuvia. ♥

      Poista