maanantai 12. syyskuuta 2022

KESTÄVÄ KUKKA-ASETELMA ULOS

Sisältää linkin Kukka & Kaalin verkkokauppaan

Sääennuste lupailee huomiseksi vielä kaunista säätä. Oli parasta poimia syysasetelman kukat nyt ennen sateita. Keräilin kukkia, joiden voin olettaa kuivuvan kauniisti. Vettä en laittanut ollenkaan.

Taivuttelin astiaan rautalangasta häkkyrän, jonka väleihin on helppo työnnellä oksat.

Taivuttelin astiaan rautalangasta häkkyrän, jonka väleihin on helppo työnnellä oksat. Rautalankamyttyrää voi käyttää aina uudestaan. Kukkasientä en nykyään käytä lainkaan. Se on kertakäyttöinen eikä asetelmaa voi juurikaan korjailla ilman, että sieni murenee. Sitä paitsi rautalangan väleihin on paljon helpompi työnnellä myös ohuita ja heikkovartisia kasveja.

Hyvä vaihtoehto sitruunatimjamille olisi peltoemäkki, joka kuivuu kauniisti.

Vihreäksi pohjaksi leikkasin rohtokatajaa sekä sitruunatimjamia. Jälkimmäinen saattaa kuivua ryppyiseksi ja ruskeaksi, mutta senhän saa tarvittaessa vaihdettua. Hyvä vaihtoehto sitruunatimjamille olisi luonnonkasvina tunnettu peltoemäkki, joka kuivuu kauniisti. Kokonaisuuteen olisi sopinut myös kestävä, valkovihreälehtinen euroopansorvarinpensas.

Rohtokataja on pehmeä ja sitä on ihana käsitellä, vähän niin kuin tuijakin.  Lisää kestävää vihreää saisi puolukanvarvuilla.


Väriksi leikkasin ’Early Sensation’- syyshortensiaa. Hortensioissa on eroja, mutta tämä lajike on ainakin ollut toimiva. Kokeeksi laitoin myös muutaman sinipallo-ohdakkeen. Valkoinen on villanukkajäkkärää.

Sekaan lisäsin muutaman hopeanhohtoisen nukkapähkämön lehden, jotka säilyvät kauniina läpi talven. Hopeista sävyä olisi voinut tuoda myös ohotanmarunan oksilla.

Ruusun oksat upeine kiulukoineen olisivat sopineet hyvin asetelmaan.

Syksyisestä puutarhasta olisi löytynyt myös paljon muita kauniita kukkia ja siemenkotia. Esimerkiksi iiristen ja pionien siemenkodista löytyy todella kauniita vaihtoehtoja. Ruusun oksat upeine kiulukoineen olisivat sopineet hyvin asetelmaan.


Ranskalaista maalaisromantiikkaa henkivä seinäteline löytyy Kukka & Kaalin valikoimasta.

4 kommenttia:

  1. Ah miten kaunis ja tasapainoinen asetelma.

    VastaaPoista
  2. Kylläpä siitä tuli kaunis!
    Ja hyvä idea tuo rautalankahäkkyrä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Rautalankahäkkyrä ei ole oma ideani, mutta nykyisin en juuri muuta tapaa käytäkään asetelmissa. Joskus kokeilin kanaverkkoa, mutta sen päät pistelivät ikävästi. Se kun täytyy aina leikata jostakin isommasta. Rautalanka taipuu kivasti ja sen voi käyttää aina uudestaan ja uudestaan. 😊

      Poista