KANATARHA

Meillä on yhden kukon ja viiden kääpiökanan parvi. Kesät talvet ne asuvat samassa kanalassa, mutta riittävän lämpimällä ilmalla ne pääsevät ulos turvalliseen tarhaan. Avaan matalalla olevan ikkunaluukun, josta kanat voivat omassa tahdissaan kulkea sisään ja ulos. Lämpiminä jaksoina jätän luukun yöksikin auki. Mikään peto ei pääse tiheän verkon läpi, yli eikä ali.

Lamoavat pensaat antavat hyvän suojan, satoi tai paistoi.

Kanojen ulkotarhan kasvillisuus on yksinkertainen, mutta onnistunut. Suuressa tarhassa (noin 4 x 4 metriä) kasvaa kolme ’Mortti’ -mustaherukkapensasta. Jonkin verran lamoavat pensaat antavat hyvän suojan, satoi tai paistoi. Pensaat ovat niin suuria, ettei varjopaikoista tarvitse kinastella. Puskat antavat myös hyvän tuulensuojan. Kaikille riittää omaa tilaa.

Viuhti kuoriutui vuonna 2016 jo kylmenneestä, pesästä pois vierineestä munasta. Surkeasta rääpäleitä kasvoi komea, kaikin puolin hyvä herrasmieskukko. Viuhtista olen kirjoittanut jutun nimeltä Raasusta ritariksi. Elokuun 24. päivänä Viuhti täytti kuusi vuotta.

Pienempiä kasveja en ole ajatellut istuttaa tarhaan, sillä kanat kaivavat ne tehokkaasti ylös. Viiniköynnöksestä haaveilin, mutta toistaiseksi sellainen kasvaa ainoastaan tarhan ulkopuolella verkkoa vasten. Toivottavasti se ei ala varjostaa jo liikaakin.

Ruskeankirjava Floora on meidän vanhin kanamme, Mille Fleur -rotua. Se tuli meille muistaakseni vuonna 2015, joten se lienee ainakin 8–9-vuotias. Floora on terve ja hyvävointinen, moninkertainen emo ja elämää kokenut. Se tietää, ettei turhasta tarvitse hötkyillä. Se ei pelkää mitään. Aina, kun avaan ulkotarhan oven, Floora viipottaa kynnyksen yli ulos. Seikkailemaan täytyy päästä, edes muutaman askeleen verran. Kauan se ei malta seikkailla, kun heitän herkut tarhaan. Kiire tulee niiden perään.

Hake pitää maan kuohkeana,

joten kanojen on helppo sieltä kaivella matoja ja muita herkkuja.

Pensaiden ympäristöt on katettu paksulla hakekerroksella. Hake pitää maan kuohkeana, joten kanojen on helppo sieltä kaivella matoja ja muita herkkuja. Maa läpäisee veden hyvin, eikä kanojen tarvitse lätäköissä kahlata.

Kanalan edusta on katettu hiekalla. Sieltä on kiva nokkia jyviä ja ottaa hiekkakylpyjä. Hiekalle oli hyvä asettaa betonilaatta, jonka päälle saa vesikupit tukevasti.

Valkoinen Lyydia on Chabo-rotua. Chabo on hyvin pieni. Pyrstö kaartuu hauskasti suoraan ylöspäin.

Luin Wikipediasta, että Chabo eli Japanese Bantam on erittäin vanha aasialainen kanarotu. Chabon uskotaan olevan alun perin Indokiinasta. Chabon historia yltää Tang-dynastian ajoille. Tuolloin niitä pidettiin vain keisarillisten palatsien puutarhoissa. Aika jännää! Wikipedia jatkoi, että Chabo tuli Eurooppaan ilmeisesti saksalaisten maustekauppiaiden mukana Aasiasta 1800-luvulla.

Lyydia on kaikista innokkain hautoja kanalassamme, mutta se on saanut hoitaa tipuja vain kerran, eivätkä nekään olleet sen omia. Siitä olen kirjoittanut jutun Onni kääntyy.

Luulisin, että kanoille kelpaisi vähän rumempikin kuppi,

mutta minusta on kivempi tiskata kauniita astioita.

Vesikupeista puheen ollen... Juoma-astioina käytän vanhoja posliinisia kastikekulhoja, sellaisia leveäalustaisia. Ne ovat kauniita ja pysyvät tukevasti pystyssä, vaikka pieni kana lennähtäisi seisomaan sen reunalle. Luulisin, että kanoille kelpaisi vähän rumempikin kuppi, mutta minusta on kivempi tiskata kauniita astioita.

Lilli (valkoinen vasemmalla) saa ensimmäisen palkinnon uteliaisuudesta. Sen täytyy päästä aina paikalle, kun jotakin tapahtuu. Se esimerkiksi tulee heti ulkoa sisälle, kun näkee minun siivoavan kanalaa. Lilli on myös hauska. Välillä se kiekuu, vaikka onkin kana. Kun alan tehdä puuroa, se kotkottaa niin kovalla äänellä, että naapurinkin kanat tulisivat paikalle, jos siellä sellaisia olisi. 

Kanat rakastavat tuota hävikkipuuroa.

Puurokulhoa mietin pitkään. Laakeissa kulhoissa on se ongelma, että kanat sotkevat niissä varpaansa. Samalla kun ne kävelevät vadissa, yleensä ne myös kakkailevat. Kapeahkojen kulhojen ongelmana on kaatuminen. Keksin ottaa kissojen alaspäin levenevän posliinikulhon kanojen käyttöön. Se ei kaadu eikä pieni astia houkuttele kanoja astumaan puuroon. Päivän puuroannos pysyy paremmin puhtaana eikä mitään mene hukkaan. Puuron teen jauhomaisesta puolirehusta, jota aina jää kulhon pohjalle, kun kanat ovat nokkineet rakeet ensin pois. Kanat rakastavat tuota hävikkipuuroa. Puurokuppi on aina ensimmäisenä tyhjä.

On minulla toinenkin rehun säästövinkki. Kaadan vadille päivän rehuannoksen ohueksi kerrokseksi. Jos rehua on liikaa ja yhdessä kasassa, kanat mielellään pöyhivät sen jaloillaan ja sotkevat rehun pöydälle ja kaikkialle. Kun rehua on ohut kerros, ne eivät pöyhi sitä ja rehu pysyy astiassa.

Mustankirjavat Minette ja Lumikki (toinen edessä vasemmalla ja toinen pensaan alla) ovat parven nuorimmat ja arimmat kanat. Onneksi nekin onnistuvat silloin tällöin saamaan parhaat paikat kukon kainalossa orrella.