UUSI ASTIASTO

Kanat saivat uuden serviisin. Porsliinia ihan. Kukkakuosia, ruutua ja ruusuja, kultareunaa, selkeälinjaista valkoista.

Ymmärsin, että tähän huusholliin

tuollaisia lautasia ei sitten enää tuoda.

Astiasto sai tyytyväisen vastaanoton toisin kuin eräs sininen lautanen kesällä. Olin laittanut herkkupalat sinivalkoiselle lautaselle. Sellaiselle, jossa on kaunis kukkareunus ja keskellä lautasta vanha englantilainen maalaismaisema. Siitä syntyi niin kauhea sekasorto – tuohtunutta kaakatusta, kotkotusta, kirkumista ja säntäilyä sinne ja tänne – että vein lautasen äkkiä pois. Ymmärsin, että tähän huusholliin tuollaisia lautasia ei sitten enää tuoda. No, ei se mitään. Kissat pitävät sellaisista lautasista.

Nämä astiat onneksi saivat täyden hyväksynnän noilta nirppanokilta ja hyvä niin, sillä olin ne huolellisesti kirpputoreilta valinnut. Vesikulho on ihan Arabiaa. Kultareunat ja kaikki.

Vanha kastikekulho riittää vesiastiaksi oikein hyvin meidän pienelle kanaparvelle.

Tätä ennen kanalassa oli pääasiassa metalliastioita – kauniita emalikulhoja ja kakkuvuokia. Koska ne ovat kevyitä, niissä piti olla painona kivi. Kanat kun mielellään hyppelevät astioiden reunoille ja syövät ruokansa seisten astiassa. Vähentääkseni tiskaamista valitsin painavimmat posliiniastiat, jotka löysin. Ne ovat turvallisia ainakin meidän kääpiökanoille. Eivät keiku eivätkä kaadu ja pysyvät siksi myös ehjinä.

Tämä soikea vati on vanhaa portugalilaista posliinia, ei sentään Vista Alegrenia, josta portugalilaiset ovat ylpeitä. Vadissa on ruokintakalkkia ja hiekkaa.

Saattaisivat suotta ihmetellä.

Kirpputorilla yritin vaivihkaa testata, keikkuuko lautanen kun sen reunasta painaa. Tuli vilkuiltua ympärille, ettei kukaan vain näkisi kun nostan lautasen lattialle – vapaata pöytäpintaahan kirpputoreilla ei ole – ja painelen astian reunoja eri puolilta. Saattaisivat suotta ihmetellä.

Tähän ruusuvatiin ihastuin ensivilkaisulla. Kanat eivät nykyajan tasa-arvokeskustelusta piittaa. Myy saa aina syödä ensimmäisenä. Se on arvojärjestyksessä ylimpänä.

Sopivat kaikki

yhtä aikaa syömään

ilman kinastelua.

Astioita pitää olla paljon, sillä rehua ja vettä on hyvä olla tarjolla eri puolilla kanalaa. Sopivat kaikki yhtä aikaa syömään ilman kinastelua. Lisäksi tietysti pitää olla vaihtoastiat kun toiset ovat pesussa.

Tämä hillitty sininen koristelu miellytti kanojen silmää. Kuvassa keväällä kuoriutunut Lilli.

Nostalgiset ruusukuvioiset vadit ovat suosikkejani. Juusto on kanojen erityisherkkua.

Yläkerta on jostain syystä suosituin ruokailupaikka. Sinne valitsin laakeat kukkakuosiset astiat. Alakerrassa puolestaan on enemmän tilaa ja sinne tuli valkoisia soikeita vateja. Juomapaikat ovat keskikerroksessa.

Isot soikeat paistovadit ovat ihanteellisia rehuastioita. Rehu pysyy aika hyvin astiassa, vaikka kanat innokkaasti kuopsuttelevat rehua. Alimmainen rehun nokare on aina paras. Kuvassa myös Lilli.

Kaikki vaikuttavat nyt oikein tyytyväiseltä – erityisesti minä, joka niitä asioita päivittäin tiskailen.