keskiviikko 7. marraskuuta 2018

KESÄN MUISTOT

Sain Päiviltä Kottikärryn kääntöpiiri -blogista mukavan haasteen, jonka oli keksinyt Hilu Maatiaiskanasen elämää -blogista. Sen ideana on kertoa viisi parasta puutarhamuistoa tältä kasvukaudelta.

Tiivistän muistot kesästä 2018 – tai oikeastaan kasvukaudesta, jota nyt pelkästään kesäksi kutsun – viiteen kuvaan. Ensimmäinen, hellekesä, ei kuulu varsinaisesti parhaimpiin muistoihin siinä mielessä, että helle oli minulle enemmän rajoite kuin nautinto. Poikkeuksellisen lämmin sää leimasi koko kasvukautta, joten se varmasti jää yhdeksi asiaksi, jonka parhaiten muistan vielä vuosien päästä. Siksi aloitan hellekuvalla.

Hellekesä
Se alkoi tuntikausien seisoskelulla letkun jatkeena. Sitten mies päätti tehdä kastelujärjestelmän koko puutarhaan, mutta siinä vaiheessa sadettimet alkoivat loppua kaupoista. Me ostimme hyllyiltä viimeiset. Niitä siirtelemällä silti pärjäsimme. Uudet istutukset, marjat ja Potager saivat säännöllisen kastelun oman kaivon vedelllä. Ihanaa on, että kastelujärjestelmä on melkein valmis seuraavaa tarvetta varten.

Rippijuhlakesä
Kolmannen lapsemme rippijuhlat rytmittivät kesän kahteen osaan: juhlan valmisteluun ja juhlan jälkeiseen arkeen. Ensin pihapiiri  siivottiin ja laitettiin mahdollisimman kauniiksi. Juhlan jälkeen pihapiiri myllättiin. Sen seurauksena kuvakulmia sai etsimällä etsiä, jotta joka kuvaan ei tulisi kaivinkone, maakasoja, lautakasoja, suojamuoveja, tellinkejä tai betonimylly.

Rakennuskesä
Helteet eivät haitanneet miestäni, joka ahkeroi monta isoa projektia yhtä aikaa. Niin valmistuivat lammen ensimmäinen vaihe ja kesäkeittiön perustus vesiputkien vetoineen kaikkineen. Kaiken huipuksi Lapiomies sai toivomansa kasvihuoneen. Lasikasvihuoneen rakentaminen oli iso urakka, mutta nippa nappa se valmistui ennen syksyn huonoja säitä. Pihapiirikin siistiytyi jälleen. Toiveissa on, ettei pihapiiriä enää tarvitse myllätä.

Istutuskesä
Helteiden hellitettyä pääsin toteuttamaan unelmiani. Olin haaveillut, että saisin ankean, mustilla muoveilla peitetyn tuloväylän vihertämään. Olisi mukavampi kaartaa tietä pitkin pihaan. Niin saivat alkunsa Ameriikka, vielä nimeä vailla oleva  pionipenkki sekä kanalan edustan ja kesäkeittiön istutusalueet. Eiväthän ne vielä valmiiksi tulleet, mutta luvassa on aina vain vihreämpää.

Pionikesä
Olin jo vuosia haaveillut, että minulla olisi niin paljon pioneja,  että voisin leikata niitä maljakkoon. Tänä kesänä haaveeni toteutui.

Kiitos, Päivi ja Hilu, mukavasta haasteesta! Haastan mukaan seuraavat blogiystäväni:

Olipa kerran puutarha
Päivänpesän elämää
Villiviinin viemää

Tässä haasteen säännöt:
- Tee postaus siitä, mitkä viisi puutarhamuistoa olivat parhaat tältä kaudelta (siitä lähtien, kun esikasvatus alkoi päättyen tähän hetkeen).
- Kerro postauksessasi, että haaste sai alkunsa Maatiaiskanasen Elämää -blogista.
- Kerro, keneltä sait haasteen ja haasta kolme blogiystävääsi mukaan.
- Käy kirjoittamassa postauksesi Maatiaiskanasen Elämää -blogin "5 parasta puutarhamuistoa" kommenttikenttään, niin se lisätään haasteeseen osallistuneiden listaan.

22 kommenttia:

  1. Ihania muistoja sinulla, varsinkin oman jälkikasvun tärkeä juhla ❤️
    Ja kiitos haasteesta, osallistun mielelläni jahka palaan kotoSuomeen aurinkotankkaukselta 🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Virpi! Kyllä se minulla tahtoo mennä niin, että kesiä ajattelee aina juhlien kautta: se oli se kesä kun oli kahdet isot juhlat, ensi kesänä on välivuosi juhlista jne. :)

      Ole hyvä vain, haasteeseen oli minusta kiva osallistua :)

      Poista
  2. Hienoja muistoja kesästä. Meilläkin oli kolmannen lapsen rippijuhlat, ihanat juhlat. Kiitos haasteesta, vastailen siihen hetken kuvia mietittyäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja! Vaikka arki onkin minusta ihan parasta, niin kyllä juhlat sen silti kruunaavat.

      Ole hyvä vain, haaste ainakin on kiva :)

      Poista
  3. Ihania kesämuistoja <3 Wou, mitkä tarjottavat rippijuhlissa. Ihan vesiherahti kielelle. Meillä on ensi kesänä ensimmäiset rippijuhlat ja vähän jo jännittää. En ole todellakaan hyvä juhlien järjestäjä... Nooh, ehkäpä siitä selvitään :D
    Kiitos, että osallistuit tähän haasteeseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selviät kyllä :) Sinulla on niin hyvä mielikuvitus, että keksit juhliin vaikka mitä kivaa. Tässä minä rupean pikku hiljaa jumittumaan samoihin kaavoihin kun olen järjestänyt kuudet ristiäiset ja kolmet rippijuhlat :)

      Kiitos itsellesi, oli kiva sukeltaa kesän lämpimiin muistoihin!

      Poista
  4. Ihanan raikas tuo sadetinkuva, sitä kyllä tarvittiin viimekesänä. Meillä isäntä toi sellaisen kauppareissulta tuliaisina. Olin kuulemma ollu niin tympääntyneen näköinen letkun kanssa kukkapenkkejä kastellessa :D

    Kiitos haasteesta, tätä onkin kiva pohtia ja muistella kesää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehet hoksaavat juuri tuollaiset asiat. Minua tympäisi seistä tuntikausia letkun päässä, mutta vasta sitten asia lähti rullaamaan kun mies alkoi itse kastelemaan. Turha seistä letkun jatkona kun asian voi hoitaa helpomminkin. Hyvä, miehet!!

      Ole hyvä! Minusta ainakin oli kiva miettiä kulunutta kesää.

      Poista
  5. Kerrassaan kaunis juhlapöytä! Näinhän se on, että juhlat ja projektit rytmittävät puutarhaelämää. Aina ennen juhlapäiviä haluaisi niin saada puutarhan toivomaansa kuntoon ja välillä on pakko myllätä kunnolla, jotta puutarhan rakenteet saavat pohjatyöt. Mutta nythän suunta on siihen mukavampaan päin eli pääsee tekemään valmiimpaa pintaa rakenteissa ja kasvillisuudessa! Kyllähän sinä olet saanut paljon aikaan! Kiitos tästä mukavasta kesän muistelusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, Päivi! Aika monesti tulee ajateltua, että kun laitan tämän nurkan kuntoon, on se sitten juhlassa siisti – eikä kukaan niitä kuitenkaan huomaa :) Vaan eihän se haittaa, vaikkei kukaan huomaa, kun itse sen ainakin tietää.

      Koskaan ei tiedä mitä vielä keksitään ja myllätään, mutta eiköhän ne nyt enimmäksi osaksi ole siinä ;) Mies aikoo lapioida vielä vesietkuja maahan sadettimia varten, mutta se on onneksi pientä.

      Oli tosi kiva muistella kulunutta kesää. Yllättävän nopeasti hellekin unohtuu. Kiitos kivasta haasteesta!

      Poista
  6. Kiva lukea näitä top5 kesämuistoja!
    Teillä onkin ollut toiminnan ja tapahtumien kesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaina syyspäivinä tosiaan on ollut ihana sukeltaa kesän lämpimiin muistoihin – omiin ja toisten :) Joo, talvi on ihan tervetullutta rauhoittumisen aikaa.

      Poista
  7. Rippijuhlia on ollut joka puolella. Meillä vasta oli ensimmäiset, joten onneksi sitten seuraavissa saan ehkä minäkin otettua noin ihanan valokuvan tarjoiluista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidetaan olla jo vähän vanhentumaan päin, kun alkaa olla noita rippijuhlia ympärillä ;) Muistan kun kerroit sairastuneesi juuri juhlien alla :( Toivotaan ihania juhlia ensi kerralla – terveenä!

      Poista
  8. Oih kuinka kauniit kesämuistot. Pitkän tovin herkuttelin rippijuhlien pöydän äärellä. Ensin nautiskelin esillepanosta, sitten ahmin silmilläni ruokalajeja ja lopuksi ihastelin kauniita yksityiskohtia, todella kokonaisnautinnollinen esillepano !

    Ahkeroitu siellä on muidenkin kuvien perusteella ja aika isoillakin työkaluilla.
    Hienoa jälkeä varmasti tulee kun nyt jo on niin kaunista ja viimeisen päälle mietittyä.

    Minä vähän kauhuissani odottelen tulevia yo-kinkereitä, rippijuhlista on juuri sen verran aikaa, että juhlarutiini on kadonnut ja taas joutuu ankarasti pohtimaan kenelle, mitä ja miten. Phuuh. Onneksi on pieni suku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hirnakka! Tässähän aivan häkeltyy tuosta loistavasta palautteesta ♥ Itsestä tuntuu, että aina laittaa vaan samat pöperöt pöytään. Teemaa vaihtelen juhlittavan lapsen mukaan, mutta samoihin kaavoihin sitä silti tahtoo kangistua.

      Olen onnellinen, että mies on aivan minun vastakohtani: nauttii helteestä kun taas minä en kestä sitä yhtään. Hän sai aikaan vaikka mitä kun minä pitelin hellettä reporankana sisällä.

      Älä huoli, juhlarutiini on kuin lastenhoito. Se muistuu taas mieleen heti kun sitä tarvitaan. Meillä on ensi vuonna välivuosi, mutta sitten onkin ylppärit ja rippijuhlat. Toivottavasti voidaan juhlia molemmat yhtä aikaa. Meillä on suuri suku, mutta eivät läheskään kaikki pääse tulemaan. Suuressa suvussa ylppäreitä, rippijuhlia, kihlajaisia ja häitä riittää niin, että aina sattuu monet juhlat yhtä aikaa. Pienesti meilläkin siis juhlitaan :)

      Poista
  9. Kiva kesämuistopostaus ja mitkä tarjottavat rippijuhlissa! Ihanhan tässä nälkä tulee katsellessa :) Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna! Lapseni (ei onneksi juhlittava sentään) moitti salaattitarjoilua noloksi, kun kaikkihan saavat arkisin syödä salaatteja. Makea pöytä olisi kuulemma ollut parempi :)

      Kiitos samoin, mukavaa marraskuun viikonloppua sinullekin!

      Poista
  10. Teirän kesähän o mahtunu tosi palio tapahtumia ja tekemistä.
    Orotan innolla juttuja nuasta teirän projektiista. Pitää hommata kualaliina valamihiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Navettapiika, kannustavasta kommentistasi :D Ollaan haukattu niin monta isoa suupalaa yhdellä kertaa, että katsotaan, onko niistä mitään kerrottavaksi vielä pitkään aikaan :)

      Poista