perjantai 22. joulukuuta 2017

ONNELLISTA JOULUN AIKAA!

– Kuta pienempi on itse, sitä isompi joulu tulee, sanoi Tove Jansson. Tosiaan, pienenä iso joulu tuli vähillä valmisteluilla ja pitkällä odottamisella.

Pikku tyttönä paketeissa odottivat nuket ja nukenvaunut. Pakkauksesta avattu nukke tuoksui muoville. Muovin tuoksussa oli juhlan tuntu. Jouluaattoiltana uusi nukke pääsi mukaan viemään kynttilää haudalle ja Tapaninpäivänä kyläilemään.

Joskus haaveilin nukkekodista, sellaisesta, joita näki Kalle Anttilan tavaratalon kuvastossa. Nukkekoti olisi ollut liian kallis.  Kekseliäs isäni teki sen puulaatikosta laittamalla laatikkoon pari väliseinää. Ehkä hän sahasi oven ja ikkunoitakin. Sillä leikittiin ylhäältä päin toisin kuin kaupan nukkekodeilla, jotka olivat avoimia sivulta.  En muista, että puulaatikossa olisi ollut tapetteja tai muitakaan hienouksia, mutta mielestäni niin hienoa nukkekotia en ollut nähnyt kellään ikinä.

Koululaisena leikin Barbeilla. Niiden vaatteet olivat huikean hienoja, mutta  ne olivat niin kalliita, että vaatteita oli aina liian vähän. Onneksi vaatteita saattoi ommella myös itse, vaikka eiväthän ne yhtä hienoja olleet kuin kaupasta ostetut. 

En muista, että lapsena sairastaminen olisi tuntunut kurjalta. Vesirokossakin saattoi leikkiä sängyssä paperinukeilla. Vaatteet eivät loppuneet kesken kun niitä pystyi piirtämään itse. – Tää lähtis nyt juhliin. Tää pukis nyt ton maxihameen päälle...

Mutta nyt tää puutarhuri alkais viettää rauhallista joulua perheen kanssa.

Olen nuorena piirtänyt tämän kuvan käyttäen mallina kuvaa virolaisen lastenkirjailijan Ellen Niitin kirjasta Pilleriinin tarinoita.

Rauhallista ja Onnellista Joulun aikaa Teillekin!

24 kommenttia:

  1. Onnellista joulun aikaa teille sinne ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minun joulunviettoni alkoi kun lapset pääsivät koulusta. Istuin pitkään kelloon katsomatta nojatuolissa ja silittelin kehräävää kissaa :)

      Poista
  2. Ihanaa, tunnelmallista ja hyvää joulua Sinulle ja perheellesi.
    Kiva piirustus vuosien takaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kruunu Vuokko! Näyttäisi tulevan täydellinen jouluilma. Maa on valkoinen ja on ennustettu, että aattona pilkahtaisi aurinko :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos :) Toivottavasti mahdollisimman monilla olisi onnellinen joulu.

      Poista
  4. Kaunista ja tunnelmallista joulua. 🎄 -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä samaaa toivon sinulle :) Äkkiä se aika taas livahti ja nyt aloitellaan jo varsinaista juhlaa.

      Poista
  5. Oikein hyvää joulua sinulle ja perheellesi Pauliina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt näyttää mukavalta kun Rosen jalkakin on jo kunnossa :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos samoin teille! Hyvää joulua olemme saaneet viettää. Vasta nyt ehdin koneen ääreen :)

      Poista
  7. Teillä taitaa kuitenki vilinää ja vilskettä piisata :)
    Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin :) Touhua ja vilskettä toki riittää. Siitä pitävät kissat huolen :)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos! Luin viestisi kännykältä jo tuoreeltaan, mutta vastailen vasta nyt koneen ääreltä. Ollaan jo tapaninpävässä :) Hyvää jouluaikaa sinullekin!

      Poista