VÄLÄHDYKSIÄ VUODEN VARRELTA

Poimin puutarhavuoden 2017 joka kuukaudelle kuvia ja katkelmia puutarhapäiväkirjastani.


TAMMIKUU

Sanat eivät tahdo riittää kuvailemaan sitä tunnetta, jonka kevät ja auringonpaiste puhtailla hangilla aiheuttaa. Oikeasti kevät ei ole vielä. Nythän on vasta tammikuu ja täysi talvi.

Kaikki alkaa siitä kun aurinko paistaa ja tekee mieli laittaa pöytään keväinen liina ja tulppaanikimppu. Se jatkuu sillä, että tekee mieli alkaa siivota joka nurkka. Ja tulee aivan pakottava tarve suunnitella uusia istutuksia. Selailla tiedostoja. Nauttia. Haaveilla.

Kanalassa oli ilmennyt kanasuhdesotkuja tai pikemminkin kukkojen välisiä kiistoja, joihin meidän oli pakko puuttua pikimmiten. Lopulta elämä kanalassa rauhoittui.

Nyt kaikki kanat kuopsuttelevat pitkin päivää, kylpevät niin, että tuhka ja turve pöllyää ja elelevät sovussa ja rauhassa. Niitä on ihana seurata. Nyt näkee niiden nauttivan olostaan!

Viuhti tepastelee lattialla koko päivän. En vielä tänään kuullut Viuhtin kiekuvan, mutta ehkä huomenna… Ne kuopsuttavat ja kuopsuttavat. Sitten illalla Viuhti ja Tiuhti asettuvat vierekkäin orrelle. 

Viuhti huolehtii, että rouvat saavat herkkuja. Itse syö mitä sattuu jäämään.

HELMIKUU

Odotan puutarhan kevättouhuja jo niin paljon, että näen niistä unia. Viime yönä näin sellaista unta, että olimme muuttaneet uuteen taloon. En tiennyt millainen tuo suuri talo on sisältä, mutta puutarha oli vihreä. Kävellessäni polkua pitkin talon pihaan, tunsin puutarhan olevan juuri sellainen, josta olin aina unelmoinut.

Polun varrella huomasin kevään ensimmäisen orvokin. Näytin sitä Joukolle, mutta siinä vaiheessa se olikin kurjenkello. Unessa orvokin vaihtuminen kurjenkelloksi ei ollut mitään ihmeellistä.

Unelmieni täyttymys, varsinainen puutarha, oli talon takana, mutta siellä en valitettavasti ehtinyt käydä kun uni jo loppui.

Uneksin vihreästä, rehevästä puutarhasta.

MAALISKUU

Täytin pyöreitä maaliskuussa. Sain Joukolta elämäni komeimman orkidean! Jouko vei minut kukkakauppaan, jotta voisin valita mieleiseni kukan. Minä katselin pieniä valkoisia orkideoja. Näin toki tuon komean orkidean ja ihastuin, mutta sen hinta hirvitti minua. Jouko sanoi: "Meille on niin vähän kukkia ostettu, että kyllä me voidaan ostaa tämä sinulle." Minä rupesin nauramaan, että vai vähän kukkia! Olen kantanut kukkia selkä vääränä niin sisälle kuin puutarhaankin. Täytyy myöntää, että välillä on vähän jo hirvittänytkin.

Orkidea kukki monta kuukautta. Lepotauon jälkeen se on taas alkanut kasvattaa kukkavanojaan.

Sisaruksenikin muistivat minua. Sain huikean kauniin kukkakimpun - niin upean, että muistan sen koko ikäni! Kokonaisuuteen kuului antiikkinen kastelukannu, josta pursuili ranskalaisia tulppaaneja, Afrikanliljoja, heiniä ja vihreitä oksia. En voi saada kyllikseni sen katselemisesta! Onneksi kannu on helppo napata mukaan eri puolille taloa missä milloinkin satun oleskelemaan. 

Vuodatin onnen kyyneleitä kaikesta muustakin ihanasta. Kirjoittelin niistä otsikolla Yllätyksiä.

HUHTIKUU

On kauniin, ruskean kevään aika. Koko maisema on pehmeän vaaleanruskean ja vähän tummempien ruskean sävyjen sekä havunvihreän täyttämä. Pehmeä, lämmin. Havujen kevätsuojat, nuo säkkikangashuput sulautuvat kauniisti maisemaan. Ilma ei kuitenkaan ole lämmin, vaan suorastaan raaka. Pensaita leikatessa jäätyy luita ja ytimiä myöten, vaikka olen yrittänyt pukeutua hyvin.

Pää on täynnä suunnitelmia ja haaveita. Into ja Tarmo ovat valmiina käärimään hihansa ja ryhtymään tositoimiin heti kun saavat luvan. Vähän olemmekin jo kevättuulessa ahkeroineet – ettei sitten tulisi niin kova hoppu kun maa sulaa.

Ihanaa nähdä valkohäntäkauriit täällä taas! Olen jo ehtinyt kaivata niitä.

TOUKOKUU

Tekisi mieli pysäyttää aika, ainakin hetkeksi. Nauttia sitä kun kaikki on vielä "hallinnassa", kaikki on vielä mahdollista. On kuin leipomisessa se hetki kun taikina on hyvin kohonnut ja pullat ovat säntillisesti pellillä. Tai kun pikkuiset taimet nököttävät koulittuina turveruukuissaan. Mikään ei ole vielä mennyt pieleen. Yksikään taimi ei ole venähtänyt honteloksi hujopiksi eikä näivettynyt veden puutteeseen. Kaikki hyvä on vielä edessäpäin. Kilpajuoksu kevään kanssa ei ole vielä alkanut.

Amerikanpihlaja alkaa vihertää. Ihanaa, se on selvinnyt talvesta!

Rakas puutarhapäiväkirjani, tänään kitkin ne kuusi voikukkaa, jotka löysin kaivolta ja etelärinteestä. Niin, ja sitten kitkin myös ne arviolta kahdeksansataa peltojotain, jotka olivat kylväytyneet kivikkoistutusten ympärille katteeksi laitettuun hiekkaan. En muista sen kasvin nimeä, mutta kaviokoukulla niitä on aika helppo siitä hiekkaisesta maasta kiskoa.

Oli siinä mukana myös jokunen keto-orvokki ja joku muukin peltojuttu, jonka nimeä en myöskään tiedä. Olivat jo nupuillaan. Huh! Onneksi kerkesin. Nyt selvisin yhdellä sangollisella, mutta laskeskelin mielessäni sitä sankojen määrää, jos ne olisivat ehtineet kukkaan ja siementäneet kahdeksansataa siementä per nuppi.

Enempää en nyt ehdikään tarinoimaan, sillä raekuuro saattaa yllättää minä hetkenä hyvänsä ja peittää alleen ne voikukat, joiden kimppuun aion nyt käydä.

KESÄKUU

Pyykkäsin ja siivosin. Stressasin juhlista, korvaleikkauksesta ja vaikka mistä kunnes raahauduin ulos, vaikka olen edelleen flunssainen. Loppujen lopuksi olin onnellinen, sillä sain terassit juhlakuntoon ja pihaakin siivottua. Pesin terassit vesiletkulla perusteellisesti. Kylläpä siellä olikin moskaa. Pohjoisterassille istutin muratin, eteläterassille ruohosipulit. Varsinkin ruohosipuleihin olen hyvin tyytyväinen. Terassi kaunistui kertaheitolla.

Kesäkuussa juhlittiin lapsen ripille pääsyä metsäisellä teemalla.

HEINÄKUU

Menin ulos ennen aamupalaa, sillä halusin kokeilla uutta pensasleikkuriani. Jouko toi sen eilen ja nyt se odotti ladattuna. Näin jo siitä untakin. Leikkasin teräsuojus päällä ja ihan hyvin onnistui. Seuraavassa hetkessä koko muotopuutarhaa oli siirretty jonnekin ja etsin leikattavaa.

Todellisuudessa leikkaaminen oli helppoa ja kivaa. Oksien keräily ei sitten enää niin kivaa ollutkaan. Viimeistelyyn meni paljon enemmän aikaa kuin leikkaamiseen.

Olin jännittänyt, miten saan koivuangervoaidan oikeaan muotoon. Turhaan jännitin. Leikkaaminen oli helppoa kuin heinän teko.

ELOKUU

Menin ulos. Siellä odotti kiva puuha: Ruusukaaren penkin istuttaminen. Sitä ennen oli kuitenkin tehtävä vihoviimeinen homma eli ruusun sitominen ruusukaareen. Pian kädet olivat kuin kissanpennun jäljiltä. Olin kiitollinen kun ne toiset köynnösruusut kuolivat. Uusia köynnösruusuja en osta, sillä niiden sitominen on ihan kamalaa varsinkin kun sen jättää syksyyn. Olisi kai se kamalaa kesälläkin.

Olin sitonut niitä jo kauan. Piikit takertuivat ihoon ja oksat toisiinsa. Kuivia oksia oli vaikea leikata kaiken sekasotkun keskeltä. Oksat takertuivat hiuksiin ja hiuspantaan. Toiset raapivat paljaita sääriä. Yritin elää hetkessä. Naps! Kuiva oksa poikki. Auts! Piikki painuu ihon alle, toinen raapii käsivartta. Naapurista kuuluu radion mölinä. Äh, ei tästä hetkestä voi nauttia! Ei tämä lopu koskaan. Mokoma piikkipuska!

Otin tavoitteeksi kiinnittää kaksi oksaa ja sitten pitäisin tauon. Silloin tapahtui jotakin kummallista. Laitoin ne kaksi oksaa, mutta niiden jälkeen vielä kaikki loputkin. Siinä puuhassa tunsin jotakin hyvin lämmintä, erityistä. Olin haaveillut kauan puutarhasta ja nyt minulla kasvaa köynnöskehikossa ruusu. Oikeastaan aika ihmeellistä! Huh! Nyt se on tehty. Sain alkaa istutuspuuhiin.

Ruusu 'New Dawn'

SYYSKUU

Sain kannettua tiilet autotallin vierustalle, mutta en saanut reunaa valmiiksi kun pienet tiilet loppuivat. Sain kuitenkin yhden kivisäkin tyhjäksi ja muovit verstaan edustalta pois. Näyttää jo pikkuisen siistimmältä!

Kiviä on tontti täynnä ennestäänkin, mutta singeliä ja pyöreitä vesialtaan kiviä piti ostaa.

Nautin kun aurinko hehkui suurena pallona oranssin kaikissa sävyissä, lännen taivas muuttui sitten vaaleanpunaisen kautta siniseksi. Puimuri työskenteli viereisellä pellolla ja auringon laskiessa sen valot alkoivat loistaa tunnelmallisesti hämärtyvässä illassa. Minä kannoin kiviä ja tasasin maata. Oi, sitä onnea!

LOKAKUU

Sain betonipystien kohdalta kivet kaivettua paikoilleen. Kitkin vain vähän, mutta sain sentään siivottua. Yksi kivikasa lähti, iso valkoinen muovisäkki samoin ja muuta vähän pienempää pois silmistä. Ainahan se helpottaa kun jotain roinaa vähenee.

Syksyllä sain olla mukana Kotiblogit-lehdessä. Mukava kokemus!

MARRASKUU
Mikä ihana marraskuu! Monena päivänä aurinko on paistanut kuin keväällä. Oli ihmeellistä käydä lenkillä. Lumet olivat sulaneet, hiekkatie oli keväisen märkä. Pelto oli vihreä ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta.

Tulin varaston ovesta ulos. Pojat kysyivät, että mitä tein. – Siivosin varaston, vastasin. – Täytyykin mennä kattomaan, pojat sanoivat. Kysyin myöhemmin miltä varasto näytti. – Se oli törkeen siisti, nuorempi vastasi.

Ihanaa, että marraskuu on olemassa! Milloin muulloin ehtisin siivoamaan kodin kaapit ja laatikot? Siistit, selkeät säilytystilat tuottavat valtavasti iloa. Ehkä ensi keväänä-kesänä-syksynä koti ei näytä huoltoasemalta, vaan on helppo pitää siistinä. Varaudun jo ensi kasvukauden kiireisiin.

Miten kaksi pikkuista kissanpentua voikaan muuttaa elämää niin paljon! Katselin kissojen myynti-ilmoituksia ja etsin kilpikonnaväristä pentua. Vaan kuinka ollakaan, kun näin kuvan Onnelista, se oli menoa. Ihastuin ensisilmäyksellä. Marraskuun 25. päivänä meillä olikin lopulta kaksi miukumaukua. Olen niin onnellinen Rosesta, kissanpennuista ja kaikesta! Asioilla on taipumus järjestyä ja haaveilla on taipumus toteutua.

Onneli ja Reetta päivänokosilla hyvässä seurassa.

Marraskuu oli elämän muutosten kuukausi. Marraskuun 18. päivänä opin uudestaan kävelemään ja juoksemaan. Nyt treenaan juoksua tavoitteenani juosta viiden kilometrin lenkki yhtäjaksoisesti helmikuun loppuun mennessä. Olen niin innoissani!


JOULUKUU
Suomen juhlavuosi huipentui itsenäisyyspäivän juhlintaan. Minun itsenäisyyspäiväni meni aika eri tavalla kuin olin suunnitellut.

Aattona Rose loukkasi jalkansa. Kynsi repeytyi ikävästi ilmeisesti jäätyneen vesilätäkön rikkoutuessa tassun alla. Illalla Rose nukutettiin ja tassu hoidettiin. Seuraava yö meni koiraa hoitaessa, samoin itsenäisyyspäivä. No, siitäkin selvittiin.

Oli ihanaa juhlistaa satavuotiasta Suomea.

Onneli ja Reetta olivat innolla mukana jouluvalmisteluissa. Lupasivat karistella kaikki kuivuneet lehdet viherkasveista ja koristella joulukuusen. Lasikoristeet kimaltelevat paljon kauniimmin kun kuusta vähän heiluttaa. Ja tarvitseeko pallojen roikkua tylsästi vain paikoillaan... 

Täällä on kasvamassa innokkaita puutarhakissoja.

Onneli lempipaikassaan

Mielenkiinnolla odotan uutta puutarhavuotta.