KISSAKIIREITÄ

Tummat silmänaluset korostuivat kasvoillani. Olin aika pökkyrässä. Olin valvonut melkein koko yön. Pari päivää olin herpaantumatta ollut valppaana joka suuntaan. Hyvä jos jossain välissä ehdin syömään tai edes käymään vessassa.

Meille oli tullut kaksi kissanpentua. Ennestään meillä oli hyvin eläinrakas koira. Rosea ei kymmenen vuoden ikä paina.

Rose oli aloittanut odottamisen jo edellisenä iltana. Se oli tarkkaan haistellut kantokopan, kissanvessan ja hiekkalapion aivan ympäriinsä. Se selvästi tiesi mitä varten sellaiset ovat.

Rose tietää, että tällaisia tarvikkeita ei joka kauppareissulla osteta. Onko meille kenties tulossa lisää kaneja?

Olimme tehneet sotasuunnitelman. Minä tervehtisin Rosen aivan tavalliseen tapaan kotiin tultuamme. Tytär jäisi kissojen kanssa autoon siksi aikaa kunnes Rose olisi sisällä ja kodinhoitohuoneen ovi kiinni. Sitten tytär kantaisi kissat kantokopassaan ulkokautta kodinhoitohuoneeseen. Rose ei huomaisi mitään ja pennut saisivat rauhassa tutustua uuteen kotiinsa.

Kotona odotellut vastaanottokomitea velvoitettiin käyttäytymään rauhallisesti ja puhumaan kuiskaamalla, etteivät kissanpennut pelästyisi mitään.

Herkkuruoka oli katettu pöytään. 

Näin tehtiin ja kaikki sujui täydellisesti. Kissat menivät heti ruokakupille syömään ja sen jälkeen alkoivat leikit. Pian ne olivat tutkineet kaikki kolot. Löysivät kukkaruukun, jonne oli ihana mennä makaamaan rönsyliljan päälle.  Ne luottivat ihmisiin, kehräsivät äänekkäästi ja nauttivat silityksistä. Olimme onnellisia kun niillä oli seuraa ja tukea toisistaan.

Onnelin tunnistaa valkoisista sukista.

Sitten alkoi se rasittavin vaihe. Ovi piti avata. Koira sai hihnan päässä katsella kissoja ovelta. Koiramummo sai täydellisen hepulin. Kukapa siinä pystyisi olla kylmän rauhallisena kun kaksi ihanaa kissimirriä kieppuu pallon perässä ja itsekin haluaisi leikkiin mukaan? Mummoparka.

Minä sitten odottamaan sitä sekunnin hetkeä, että koira on hiljaa ja salamana työntämään palkkiota kuonon eteen. Kissat tuijottavat suurin, uteliain silmin. Istuvat ja katselevat. Välillä lähestyvät arasti. Välillä luikahtavat kauemmaksi palatakseen tuijottamaan tuota metelöivää ääliötä.

Virittelemme huoneiden väliin esteen, jonka läpi ne voivat nähdä ja haistella toisiaan. Este on koottu metallituolista, keittiöjakkarasta ja erilaisista koreista. Koko talo näyttää olevan huiskin haiskin.

Onneli pötköttelee Avillan sylissä. Reetta on löytänyt pyyhkeen lämpimältä kylpyhuoneen lattialta.

Minä taiteilen siinä välissä. Palkitsen Rosea hiljaisuudesta ja rauhallisesta käyttäytymisestä niin paljon, että alkaa jo hirvittää. Menemme Rosen kanssa vähän väliä jäähdyttelemään tunteita toiseen huoneeseen. Kannustan lapsia, että kyllä tämä tästä vielä. Edetään vain rauhallisesti, ei kiirehditä. Kissat uskaltautuvat yhä lähemmäs ja lähemmäs.

Yöksi levitän patjani eteisen lattialle. Tytär nukkuu kissojen puolella ja minä koiran kanssa esteen toisella puolella. Kun talo rauhoittuu, kissat innostuvat juoksemaan. Luikahtavat esteen raosta eteisen puolelle. Välillä minut herättää koira. En saa unta. Yritän kurkkia, että onhan pennuilla kaikki hyvin. Torkahdan hetkeksi ennen kuin pennut maukaisevat aamupisulle. Ovat oppineet käymään tarpeillaan ulkona, mutta emme vielä voi päästää niitä ulos.

Onneksi on sunnuntai ja hoitoapulaisia riittää. Tarjoamme ruuan siten, että Rose syö lihapullansa esteen toisella ja kissat oman annoksensa  toisella puolella. Hihkaisemme riemusta kun Reetta-kissa puikahtaa esteen raosta maistamaan Rosen ruokakupista! Olemme voiton puolella.

–Hyviä nämä koiran nappulat, mutta eivät sentään yhtä hyviä kuin meidän omat!

Kissat haluavat jo tutkia koko talon. Rose kulkee hihnassa. Välillä annan hihnan laahata maassa. Kissat innostuvat leikkimään sillä. Hienoa! Silloin tällöin käymme Rosen kanssa vähän jäähdyttelemässä tunteita. Ehdin kirjoittaa rivin tai pari.

Murattikehikosta tuli heti pentujen suosikkipaikka.

Kun Rose nukkuu tai menee ulos, livahdan kissojen luo. Ehdin hetken silitellä tai napata söpön kuvan. Sitten minua jo tarvitaan. Rosekin haluaa rapsutuksia. Se tarvitsee huomiota ja läheisyyttä.

Rose pinnistelee itsehillinnän haasteellisella saralla. Maanantaiaamuun mennessä se on oppinut, että vinkuminen ja hössöttäminen ei kannata. Rauhallisesti käyttäytymällä saa paremmin nauttia vauvojen seurasta. Vanha koira, mutta nopeasti oppii kun motivaaatio on kohdallaan.

Lasten ollessa koulussa saan purkaa esteen eikä hihnaakaan enää tarvita. Valppaana saan silti olla. Onneksi Rose nukahtaa viereeni. Saan nukuttua kunnon päiväunet.

Sitten pääsemme ulkoilemaan. Se onkin sitten jo toisen jutun aihe.

Mukava kun liityitte lukijoikseni Virpi Villiviinin viemää -blogista ja Päivi. Olette lämpimästi tervetulleita!