Olin haaveillut tästä jo pitkään. Lukenut kirjaa, seurannut blogeja, ihaillut reippaita juoksijoita. Mieleni oli pikku hiljaa virittäytynyt unelman toteutuksen taajuudelle. Juoksemisesta kertova radio-ohjelma oli tarttunut korvaani ja olin jäänyt kuuntelemaan.
Joskus oli kirpaissut: en pysty tuohon. Pelkkä kävelykin oli hidasta, vaikeaa ja töksähtelevää. Kädet vapisivat ja olin jäykkä kuin puu-ukko tai -akka. Kuuntelin kehoani. – Ei, se sanoi. Ei ollut sen aika.
Sitten, marraskuun 18. päivänä, opin uudestaan kävelemään – ja samalla juoksemaan. Jalkani alkoivat vain viedä. Yöllä piti saada kokeilla miltä sujuva, vaivaton kävely tuntuu. Vesilasin hakemisen varjolla hiippailin alakertaan. – Kyllä, tämä on juuri yhtä helppoa ja ihanaa kuin eilenkin, totesin. Päivällä juoksin kuin pikkulapsi paikasta toiseen, olohuoneesta keittiöön, keittiöstä kodinhoitohuoneeseen... – Juostaan, sanoin tyttärelleni kauppakeskuksessa. – Ei kukaan pidä meitä hulluina. Kaikki luulevat, että meillä on kiire, sanoin. Ja niin me juoksimme.
Aion tarttua hyvässä kunnossa lapion varteen keväällä. Tavoitteenani on juosta kaksikymmentä minuuttia yhteen menoon loppiaisena ja viiden kilometrin lenkki helmikuun loppuun mennessä.
Tänään on tarkoitus juosta minuutin ajan ja sitten kävellä kaksi minuuttia. Tätä toistetaan kuusi kertaa. Minuutti ei kuulosta tässä miltään, mutta yllättävästi siinäkin on aloittelijalle juoksemista.
Viiiiisikymmentäkuuuuusi, viiiiisikymmentäseitsemän... lasken ääneen sekunteja. Näytän varmasti koomiselta, sillä askel on hitaampi kuin kävelijällä. Juoksen silti niin, että loska roiskuu. Täällä maaseudulla voi näyttää melkein miltä vain, yleisöä harvemmin on.
Huikkaan postia hakevalle naapurin mummolle, etten nyt valitettavasti ehdi jäädä rupattelemaan. Kello käy. Hän on mielissään puolestani. Tietää, että vielä hetki sitten en pystynyt sujuvasti edes kävelemään. – Älä sitten vedä itseäsi ihan piippuun, hän varoittaa.
Olen noudattanut Juokse! -nimisen kirjan ohjelmaa aloittelijalle ja se vaikuttaa oikein lupaavalta. Sen mukaan kuuden viikon harjoittelun tuloksena jaksaa juosta kaksikymmentä minuuttia. Ei hassumpaa. Siitä se lähtee.
Talomme lähellä maasto on hyvin vaihtelevaa. – Voi ei, minuutin juoksuosuus sattuu juuri ylämäen kohdalle, totean. Ei muuta kuin hitaammin vain. Minuutti kuluu kyllä niinkin. Askel. Askel. Askel. Yksi askel kerrallaan.
Hiki virtaa. Olen sitä paitsi pukeutunut liian lämpimästi. No, ei tässä mitään. Oppia ikä kaikki. Kyllä minusta vielä juoksija tulee – viisikymppisenä. Villitys tämäkin.
Sitä aina odottaa miltä seuraava uusi harjoitus tuntuu. Ja kun huomaa selviävänsä siitä kohtuudella, onnistuminen itsessään palkitsee. Tähän jää aivan koukkuun. Ajankäyttö muuttuu niin, että ensin hoidetaan juoksulenkki pois ja sitten katsotaan mitä sen jälkeen ehtii vielä tehdä.
Harjoitusohjelman kolmannella viikolla, joulukuun 16. päivänä 2017:
Oi, että mikä tunne! Nyt minuutin pyrähdykset menevät jo reipasta juoksua. Voin samalla ihailla puiden tummien oksien piirtymistä sinisenharmaata taivasta vasten. Jännä miten nopeasti tässä edistyy!
Maanantain kahden minuutin pyrähdyksissä oli juuri sopivasti haastetta. Yllättävän helposti se meni. Odotan jo ensi maanantaita. Silloin ohjelmassa on viisi minuuttia juoksua ja kaksi minuuttia kävelyä. Neljä kertaa. Jännää... Miltähän se tuntuu?
Missään vaiheessa ei tarvitse rehkiä näännyksiin asti. Reippaasta kävelystä aloitettiin ja sitä myös jatketaan 1-2 kertaa viikossa. Sitten mukaan otettiin kävelyn ja juoksun vuorottelua 1-2 kertaa viikossa.
Jos harjoittelisin ilman mitään ohjelmaa, vaatisin itseltäni aivan liikaa. En huomaisi edistymistäni. Nyt jokainen lenkki on palkitseva. Nyt joka kerrasta jää mukava tunne ja huomaan odottavani jo seuraavaa kertaa.
Harjoittelun ei pitäisi edes joulun alla kaatua ajan puutteeseen, sillä lenkit ovat alussa lyhyitä, vain korkeintaan puolen tunnin mittaisia. Sitä paitsi joka viikolla on kolme lepopäivää. Ei ole paha. Puolituntinen on helppo nipistää melkein mistä vain.
Harjoitusohjelman neljännellä viikolla, joulukuun 18. päivänä 2017:
Ensimmäinen viiden minuutin pätkä sujuu aivan kevyesti, vaikka viimeisen minuutin kohdalle osuu ylämäki. Yritän olla innostumatta liikaa, sillä pitää säästellä voimia vielä kolmeen viiden minuutin pyrähdykseen.
Kahden minuutin kävelyn aikana ehtii mukavasti levätä ja sitten taas juoksuun. Askel ei ole enää yhtä kevyt kuin äsken, mutta aurinko on nousemassa ja se on kullannut koko taivaan rannan. Ihanaa olla tähän aikaan liikkeellä ja kokea kaikki tuo kauneus! Jalan alla hohtavanvalkoinen pakkaslumi.
Kolmannen juoksupyrähdyksen aikana askel on jo heti alkuun matala ja lyhyt. Vilkaisen kelloa: vielä minuutti 42 sekuntia. Oih! Askel. Askel. Askel... Vasen jalka tömähtää lumiseen tiehen. Nastat raapaisevat jäätynyttä lunta joka askeleella. Keskityn kuuntelemaan lumen rasahduksia. Askel. Askel. Askel...
Ohjelma on koottu fiksusti. Rankemman harjoituksen jälkeen on aina helpompi harjoitus. Koko aikaa ei edetä aina vain rankempaan päin. Silti edistyksen huomaa hyvin myös niinä helpompina harjoituspäivinä. Askel on kevyempi ja nopeampi.
Viimeinen juoksupyrähdys ja edessä pitkä, loiva ylämäki. Askel. Askel. Askel. Mietin mistä saisin lisää puhtia ja päätän keskittyä hengittämiseen. Siiii-säään. Uuuu-looos. Siiii-säään. Uuuu-looos...
– Piip - piip - piip! kello piippaa merkiksi neljännen juoksuosuuden päättymisestä. Kasvoilleni leviää hymy. Hymyilen koko loppumatkan kotiin asti. Nyt se on tehty: yhteensä 20 minuuttia juoksua. Ei vielä yhteen menoon, mutta kuitenkin. Ensi kerralla tämä sujuu jo helpommin.
On hienoa kun on selkeä tavoite ja päivämäärä. Vielä hienompaa on se, että tavoite on realistinen. Ilman tätä kirjaa en sellaista olisi osannut asettaa – puhumattakaan siitä, että olisin uskaltanut sen blogissa julkisesti ilmoittaa. Nyt tiedän, että ellei mitään vahinkoja satu, loppiaisena juoksen kaksikymmentä minuuttia. Olen jo suunnitellut pienen juhlan sille illalle. Palataan asiaan. Lupaan kertoa miten minun käy.
Tervetuloa, sinä Blogit.fi -sivuston kautta lukijakseni liittynyt! On aina niin kiva saada uusia blogiystäviä. Toivottavasti saat iloa jutuistani ja kuvistani.
Hyvää joulun odotusta kaikille!
Hassua sentään - minäkin juoksin koiran kanssa lenkillä. Edellisestä juoksemisesta on vuosia aikaa. Välillä sairastuin reumaan, joka vei polvet niin huonoon kuntoon, että kävelykin oli yhtä tuskaa. Reuma hellitti, mutta liikkuminen jäi tekemättä. Tuo koiranpenikka haastaa nyt palaamaan juoksun pariin.
VastaaPoistaMitäpä jos harjoitellaan molemmat juoksemista uudestaan! Iloa askeliisi! Kunto nousee hiljokseen härnäämällä.
Sattuipa mukavasti. Nyt onkin hyvä harjoitella yhdessä ;) Reuma on kyllä aika ilkeä kaveri silloin kun se sille päälle heittäytyy. Olen sitä vierestä seurannut ja nähnyt juuri tuon kävelyn tuskan. Onneksi siihenkin löytyy apua, myös ilman lääkkeitä.
PoistaRapsutukset ja kehut koiranpennulle, että saa emäntään virtaa :) Kyllä nuo karvaiset kaverit ovat tärkeitä niin monessa asiassa <3
Kiitos samoin, iloa askeliin! Olen niin innostunut siitä, että jo illalla alan haaveilla seuraavan aamun lenkistä :)
Ihanaa liikkumisen riamua :) Hyvä tosiaan tuallaane ohojekirija ja ku viälä malttaa seuratakki sitä. Useenhan aloottaa iha liian kovaa ja sitte onki nii kipiä, että kaikki loppuu ennenku o kunnolla eres päässy alakuhu.
VastaaPoistaMun juaksut on juastu, luulen mä, polovet krakaa.
Joo, niin se elämä vaan muuttuu, että juoksulenkki on päivän kohokohta. Olen niin ihastunut tuohon kirjaan! Se on minun personal trainerini - eikä tarvitse maksaa itseään kipeäksi. Olen niin onnellinen tästä! Olen just sitä tyyppiä, joka ottaisi alun ihan liian kovaa ja lopputulos olisi jotain ihan muuta kuin tässä.
PoistaKoskaan ei voi tietää mitä elämässä tapahtuu. Ei sitäkään, vaikka joskus pääsisit juoksemaan. Minä olin varautunut siihen, että terveys menee vain huonompaan päin, mutta ei mennytkään.
Kevyitä kilometrejä!
VastaaPoistaKiitos! Tuolla jäätyneessä loskassa juostessa tällaisia toivotuksia tarvitaan :)
PoistaMukava seurata kokemuksiasi myös tämän juoksuharjoittelun suhteen. Itse aloitin myös yli 50-vuotiaana piiitkän tauon jälkeen omat juoksuni ja muistan, miten hienolta tuntui, kun pystyi lisäämään juostua matkaa ilman läkähtymisen tunnetta! Siten toimin innostuksissani pt:n (oma poikani) ohjeiden vastaisesti ja lisäsin liian nopeaan tahtiin juoksupäiviä sillä seurauksella, että sain hankalan akillesjänteen tulehduksen, mikä nousi ylös pohkeeseen asti ja sotki harjoittelun perusteellisesti pitkäksi aikaa. Tottele siis hyvää kirjaasi ja onnea matkaan! Hyvää jouluaikaa sinulle! t. Päivi - kottikarrynkaantopiiri.blogi.net
VastaaPoistaKiitos, Päivi, kivasta ja myös opettavaisesta kommentistasi! Eniten minua ovat rohkaisseet juuri yli viisikymppisten kokemukset. Jos hekin pystyvät, niin miksi en minäkin!
PoistaKuulun niihin ihmisiin, jotka lukevat aina käyttöohjeet ensin ja myös noudattavat niitä, ainakin noin suurin piirtein ;) Luulenpa, että tukeudun siis aika uskollisesti tuohon kirjaan. Varoituksen sana toki on paikallaan, sillä minulla on sellainen tunne, että juoksemisesta voi innostua vähän liikaakin - ainakin sitten kun lumisohjokeleistä päästään :)
Kiitos samoin, onnellista joulun aikaa sinullekin!
Juoksu on ihanaa! Ennen lapsia kävin puolimaratoneilla ja kerran ihan kokonaisellakin, mut raskauksien aikana kuntoni romahti ja ylimääräistä painoa tuli kilokaupalla. Nyt olen päättänyt päästä takaisin hyvään kuntoon. Aloitin juoksutreenit varovasti viime keväänä, kun olin vielä raskaana. 10 km jaksan jo juosta, kesällä olisi tavoitteena puolimaraton. Ylimääräistä painoa on vielä kymmenisen kiloa, mut pikkuhiljaa nekin vähenee. Parasta on kuitenkin juoksun tuoma hyvä olo! Ihana lukea juoksemisen riemustasi. Hyvin olet kehittynyt. Antoisia juoksulenkkejä sinulle! ☺️
VastaaPoistaNyt olen minäkin sen tajunnut, että juokseminen ON ihanaa. Olen niin innoissani, että tuntuu ihan liian pitkältä ajalta odottaa seuraavaa juoksuharjoitusta, joka on vasta lauantaina. Välissä on kävelyä ja voimaharjoittelua :(. En vaan saa innostua liikaa, ettei tule stoppi.
PoistaTosi hienoa kuulla, että juokset noin paljon. Sinulla on kyllä hyvä kunto edelleenkin. Perässä tullaan - tosi kaukana perässä, mutta tullaan kuitenkin :)
Minulla ei ole kesäksi mitään muita tavoitteita kuin puutarhanhoito, mutta katsotaan nyt...
Aiemmin kävin vain kävelylenkeillä eikä niistä saa läheskään samanlaista hyvää oloa kuin juoksusta. Onneksi tajusin sen edes nyt. No, eipä mun kroppa olisi juoksuun aiemmin pysynytkään, tai siis nuorena kyllä, mutta ei nyt vanhempana.
Tavoitteita on hyvä olla. Olen huomannut, että tavoite saa lähtemään liikkeelle. Sinulla on varmasti paras asenne juuri noin, että ensin hyvä olo ja sitten vasta muut, kuten kilojen pudotus. Toisin päin ei olisi kovin helppoa varmaan.
Kiitos samoin sinulle keveitä askeleita :)
Hienoa Pauliina! Olen todella iloinen ja onnellinen, että sinäkin löysit juoksuharrastuksen. Se on ihan parasta. Sitten kun juokset pidempiä, rauhallisia lenkkejä, laita korviisi bookbeatista kirja ja nauti! Sain Millalta kuukauden lahjan ja kuuntelen jo neljättä kirjaa. Tekisi mieli vaan tehdä töitä ja juosta, että saa rauhassa kuunnella kirjaa...
VastaaPoistaKiitos, Leena, vinkistä! Olen kuunnellut radio-ohjelmia ja on ollut tosi kiva. Jaksaa paremmin juosta kun on muutakin ajateltavaa kuin painavat askeleet :) Täytyypä ottaa selvää noista äänikirjoista.
PoistaKiitos kannustuksesta! Sinulla on merkittävä osuus juoksuinnostukseni syttymisessä!