sunnuntai 10. marraskuuta 2019

PUUTARHAINNOSTUKSENI SIEMEN

Puutarhaharrastukseni on ollut kuin pionin matka siemenestä kukkivaksi kasviksi.

Rakas isäni

Siemenen kylvi nyt jo 81-vuotias isäni. Hän oli innokas puutarhaharrastaja, uuttera ja rohkea kokeilija. Kasvoin kasvuturpeen, taimipottien ja kasvihuoneen kiehtovassa tuoksussa. Opin koulimaan, nyppimään varkaita, harventamaan taimia ja nostamaan perunoita. Opin tuntemaan sinitähtöset, lobeliat, pelargonit, petuniat, ahkeraliisat, orvokit, begoniat, tulilatvat ja samettiruusut. Sain hämmästellä leijonankitoja, revonhäntiä, salkoruusuja ja kalebasseja. Oli elämys poimia kurkkuja, avomaankurkkuja, tomaatteja, paprikoita ja kyssäkaaleja. Ne maistuivat huikean hyville. Olinkohan koskaan saanut jotakin niin herkullista kuin isän kasvattama maissi?

Rakas äitini

Naapurin sokerijuurikaspellolle en päässyt harventamaan. Olin siihen liian pieni, mutta isän puutarhalla sain tehdä vaikka mitä. Pääsin mukaan puutarhamessuille. Sain ajaa puutarhajyrsintä ja tehdä jouluasetelmia.

Puutarhamessuilla oli kaikkea uutta ja jännittävää.

Haaveilin Florida-lasikasvihuoneesta. Sitten aikuisena ostan sellaisen...

Sain seurata isäni oppilaiden auringonkukan ja keräkaalin kasvatuskilpailuja. Isäni oli kansalaiskoulun johtaja ja asuimme koululla. Alle kouluikäisenä olin kansalaiskoulun oppitunneilla kuin kotonani. Isä innosti oppilaitaan puutarhan ihmeelliseen maailmaan.


Tipun kehitys munasta kanaksi lienee oppitunnin aiheena.

Minusta näytti siltä, että isä osasi kaiken. Kaalikärpäset eivät syöneet hänen keräkaalejaan eivätkä toukat nakertaneet hänen kukkakaalejaan. Sellainen kuva minulla oli, mutta ehkä se ei ollut aivan totta. Kasvihuoneen lämmityksessä oli kova työ ja isäni joutui monta kertaa yössä käymään kasvihuoneella, etteivät koulitut taimet paleltuisi kevätöinä. Sitä minä en tiennyt. Minä olin silloin nukkumassa.


















Isän ensimmäinen kasvihuone

Kylvöstä kasteli Eveliina-mummoni, isäni äiti. Hän kertoi mielenkiintoisia tarinoita iiriksestä ja Ihumalaköynnöksestä. Hän hämmästytti minut kertomalla miten saintpaulian pehmeästä, karvaisesta lehdestä, yhdestä ainoasta, saadaan uusi kasvi. Hän opetti tuntemaan soilikit ja posliinikukat. Ei ihme, että viihdyin isovanhempieni luona kotini naapurissa.

Sitten oli kylmäkäsittelyn aika. Opiskelijana mielenkiintoni suuntautui muihin asioihin kuin kasveihin. Ostin sentään vähillä rahoillani pelargoneja parvekkeelle. Sisälle ostin muutamia viherkasveja ja perehdyin vesiviljelyyn. Kesäisin sormeni kaipasivat multaa ja kasvatin jotakin pientä aina siellä missä voin.

Sitten tulivat ne täyteläiset vuodet, jolloin elämäni täyttyi lasten äänistä, lastenrattaista, kuravaatteista, pyykistä, allergiaruuista, neuvoloista ja työstä omassa yrityksessä. Syli oli varattu vatsakipuiselle vauvalle sekä pienille ja isommille rakkaille. Työstä ja vaivasta huolimatta ne olivat hyvin onnellisia vuosia. Puutarha ei juuri käynyt mielessäkään.

Lapsia hoitaessani katselin usein ikkunasta mieheni aikoinaan istuttamaa rungollista aroniaa. Tuosta kauniista puusta tuli minulle hyvin tärkeä. Oli meillä myös päivänliljoja ja vuorenkilpiä sekä nurmikko, mutta ei minulla ollut aikaa niiden hoitamiseen.

Ensimmäiset puutarhaharrastuksen hennot sirkkalehdet puhkesivat Seinäjoen kodissamme kun koiramme, Olivia ja Natalia, kuolivat. Perustin niiden haudalle, läheiselle lemmikkieläinten hautausmaalle, pienen puutarhan. Istutin maksaruohoja, neilikoita sekä punaisia tulppaaneja ja tein surutyötäni. Olen onnellinen, että minulla edelleen kasvaa jakopaloja noista kasveista.

Isäni kylvämä puutarhainnostuksen siemen varttui taimeksi. Kun rakennutimme ensimmäisen yhteisen talomme Vesilahdelle, perustin sinne puutarhan. Olin kasvanut puutarhurin tyttärenä, mutta silloin oivalsin, miten vähän puutarhanhoidosta lopulta tiesin. Olin täydellinen tumpelo. Olin kuitenkin innokas oppimaan ja nyt lasten ollessa jo vähän omatoimisempia, minulla oli mahdollisuus yrittää, erehtyä ja onnistua.

Poukantien puutarhassa

Juuret kasvoivat yhä syvemmälle muhevaan maahan ja taimi puhkesi vihdoin kukkaan Katajakujan puutarhassa. Rakennutimme tänne toisen yhteisen talomme ja aloin innolla perustaa uutta puutarhaa. Onneksi olin oppinut perusasiat eikä minun tarvinnut tehdä samoja virheitä uudestaan. Oppimista riittää jatkuvasti, se pitää kipinää yllä.

Sydämelliset onnittelut omalle rakkaalle isälleni,
lasteni isälle ja puolisolleni
sekä kaikille isille
tänään isäinpäivänä!

Tämän jutun innoittajana oli Valkoista salviaa -blogin Heidi. Osallistuessaan blogissani pidettyyn arvontaan hän kysyi: ”Miksi juuri puutarhaharrastus? Mikä siinä sinua viehättää ja vetää puoleensa? Miten sait siihen kipinän?” Kahteen ensimmäiseen kysymykseen vastaan jutussa, jonka otsikko on Puutarhahulluus harrastuksena.

Tästä samasta aiheesta olen kirjoittanut aiemmin jutuissa Tarttuuko tämä? ja Mietin syntyjä syviä. Voit lukea ne klikkaamalla värillistä otsikkoa.

32 kommenttia:

  1. Suloinen kertomus lapsuudestasi ja varttumisestasi kukkien sekä kasvien ympäröimänä.

    VastaaPoista
  2. Olipa uskomattoman hieno postaus! Olen samassa perheessä kasvanut, mutta aivan eri juttuja reppuuni kerännyt. Kyssä- ja ruusukaalia kyllä söin ja rakastin, mutta moni muu ei ole jäänyt mieleen. Kurkkuja haettiin ja syötiin suoraan puskista, mutta inhosin paprikaa, jota sinä rouskutit innolla. Jopa hajukin ällötti. Nyt se on suurinta herkkua😋 Olet löytänyt upeat kuvat👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos Leena. ihanasta palautteesta! Kiitos myös kuvista! Parhaimmat kuvat sain sinun avullasi.

      Olisipa tosi mukava joskus oikein istua alas ja jutella lapsuudesta. Voisi itsekin muistaa paremmin kuin kuulisi toisen kokemuksia. Olin jo itse unohtanut tuon paprikajutun. Kun nyt mainitsit sen, palasi mieleen kuinka herkullista se olikaan. Rouskuttelin kokonaisia paprikoita tuosta noin vain. Ja muistatko, kun yksi siskoistamme ei tykännyt kurkusta? Minusta se oli jotakin aivan käsittämätöntä. Itse kävin hakemassa kokonaisia kurkkuja ja söin niitä innolla.

      Olisi niin hauskaa tietää, mitä kaikkea siellä sinun repussasi on. :)

      Poista
  3. Kiitos onnitteluista ja hienosta isäinpäivän aamusta rakkailleni. Lauloitte yhden lempilauluistani ja olitte lasten kanssa järjestäneet herkullisen aamupalan. Tästäkin isäinpäivästä jää mukava muisto ��. Olen todella kiitollinen kaiken hyvän antajalle, joka on elämääni näin runsaasti siunannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi ♥️ Olen niin kiitollinen, että olet olemassa. ♥️ Olet paras mahdollinen aviomies minulle ja ihana isä lapsillemme. ♥️

      Poista
  4. Kuva näköjään näkyy vain kahtena kysymysmerkkinä. Siinä piti olla hymyilevät kasvot ja silmät sydämiä täynnä. Tulkoon nyt sekin ilmaistua sanallisesti. Miehesi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos siitäkin! ♥️ Onneksi olen nähnyt silmiesi loisteen ja hymysi ihan livenä pitkin päivää. ♥️

      Poista
  5. Voi mitä kuvamuistoja. Onneksi on isät <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne kuvat ovat oikeita aarteita minulle. Kyllä tosiaan kiitollinen saa isistä olla. ♥️

      Poista
  6. Hienoja kuva-aarteita ja ihana postaus.
    Hyvää isänpäivää teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between! Kuva-aarteita tosiaan. Aivan vasta löysin nuo kuvat ja olen niistä tosi innoissani.

      Samoin kiitos oikein hyvää illan jatkoa ja alkavaa viikkoa teille sinne!

      Poista
  7. Ihana postaus ja täydellisen sopiva tähän isänpäivän iltaan. Kiitos Pauliina, kun vastasit kysymykseeni, tätä oli nautinto lukea <3 Vanhat valokuvat tukevat tarinaa uskomattoman tehokkaasti, kiitos kun jaoit ne kanssamme. Rauhallista sunnuntai-iltaa teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos Heidi tästä ihanasta kommentista! ♥️ Luin luonnoksen isälleni jokin viikko sitten. Hän piti kovasti kirjoituksesta ja toivoi, että ehtisi vielä elinaikanaan nähdä sen valmiina. Ajattelin sitten vähän juhlistaa tilannetta ja julkaista jutun isäinpäivänä.:)

      Kiitos itsellesi hyvästä kysymyksestä! Aika kauanhan tämä vastaaminen kesti, mutta toisaalta aihe on aina ajankohtainen.

      kuvat löysin tämän jutun kirjoittamisen yhteydessä kun puhuin tästä äidilleni ja siskolleni. Olen niin onnellinen kun noita puutarhakuvia löytyi paljon enemmänkin kuin nuo julkaistut. On niin ihana välillä muistella lapsuutta.

      Kiitos samoin, oikein hyvää illan jatkoa ja mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  8. Olipa ihana lukea tätä postausta <3 Miten hienoja muistoja ja tarinoita ihmisen elämän varrella kertyykään. Hyvää isänpäivän iltaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että pidit siitä! Kiitos, Minna! Sekin on jännä, että saman perheen lapset kokevat asiat aivan eri tavalla. Minulla lienee ollut alttius tähän puutarhahulluuteen jo pienestä pitäen. Läheskään
      kaikista sisaruksistani ei ole puutarhaharrastajia tullut, vaikka samat vaikutteet ovatkin saaneet.

      Samoin sinne teille mukavaa illanjatkoa ja oikein hyvää alkavaa viikkoa!

      Poista
  9. Sinulla on aivan ihana taito kuljettaa tarinaa ja tämä oli yksi koskettavimmista, kiitos kun jaoit tarinasi.

    Oikein leppoisaa pyhäillan jatkoa sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulin taas niin iloiseksi kommentistasi ♥️ Kiitos, Hirnakka! Mukava kuulla, että pidit jutusta.

      Oikein hyvää alkanutta viikkoa marraskuun pimeydestä huolimatta!

      Poista
  10. Sulla on tämä puutarhurien geenimutaatio, joka säilyy sittenkin sukupolvesta toiseen. Katso vain lapsianne... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Niinhän se taitaa olla. Olen aika vakuuttunut siitä, että ei tämä puutarha hoitamatta jää sittenkään kun minusta aika jättää.

      Poista
  11. Olipa mukava postaus, ihania muistoja jaoit meidänkin luettavaksi ja katsottavaksi ♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta palautteesta, Eerika! Joskus on ihanaa muistella lapsuutta - ehkä vielä näin vanhemmiten enemmän kuin nuorena :) Oli mukava kuulla, että pidit jutusta. Olette olleet mielessäni viime aikoina ♥️♥️♥️

      Poista
  12. Herkkä ja lämmin muistelu! Hienoa kun voi omistaa ja jakaa vielä kuviakin kaikesta siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta palautteesta, Pirkko! Puutarhaan liittyviä valokuvia lapsuudesta ei ole kovin paljon, mutta ne ovat sitäkin arvokkaampia.

      Poista
  13. Nostalgisia, ihania kuvia. Monille on jäänyt kammo pihatöihin, kun on patistettu perkaamaan ja kastelemaan kyllästymiseen asti. Onneksi sinulle ei käynyt niin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta palautteestasi! Meillä isä enemmänkin motivoi, ei koskaan patistanut puutarhalle. Saimme tienata rahaa, mikä tietysti oli hieno juttu kun ei kesätöitä niin helposti ollut meidän ikäisille tarjolla.Minä kyllä taisin viihtyä puutarhalla ilman palkkaakin:)

      Poista
  14. Minulla on maanviljelijän tyttärenä muistoja raskaista maatalon töistä. Itkukin pääsi joskus kun kiviä keräsin siskoni kanssa isoilta ja kivisiltä pelloilta, kottikärryjen painaessa niin kovin että kaatuivat. Silti rakastan nyt kaikenlaisia kiviä ja kerään niitä puutarhaani💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmisen mieli on niin jännää ja mielenkiintoinen. Toiset saavat samasta asiasta kammon ja toiset innostuvat täydellisesti.

      Voin hyvin kuvitella, että itku on ollut silmässä kun kivikärryt ovat pellolla kaatuneet. On se kivien rahtaaminen ollut pienille tytöille kovaa hommaa. Onneksi se on kääntynyt rakkaudeksi:)

      En tiedä mistä minä olen innostukseni saanut, mutta minäkin pidän kivistä aivan valtavasti. :)

      Poista