torstai 19. heinäkuuta 2018

PUUTARHAMEKKO

Mittari näyttää 32 astetta. En ole koko päivänä nenääni ulos ovesta pistänyt. Olen sentään tehnyt vähän puutarhahommia, sillä lyhensin itselleni puutarhamekon. Sehän katsotaan puutarhatyöksi. Ostin valkoisen, maahan asti ulottuvan hellemekon kolmella eurolla kirpputorilta. Lyhensin sen ja olen tosi tyytyväinen uuteen mekkooni.

Kärhö 'Arabella' katsoo aurinkoon.

Minusta on kiva pitää puutarhassakin nättejä vaatteita.

Minusta on kiva pitää puutarhassakin nättejä vaatteita. Mieluisin vaateyhdistelmäni on valkoinen hellemekko ja valkoinen puolihihainen ohut puuvillapaita, jonka napit jätän auki. Ne ovat mukavan viileät, mutta suojaavat auringolta.

Jalkoihini sujautan kukalliset matalavartiset kumikengät. Kauan piti etsiä ennen kuin löysin mieluisat, sellaiset, jotka pysyvät hyvin jalassa ja suojaavat riittävästi olematta kuitenkaan liian kuumat. 

Tiikerililja 'White Twinkle' loistaa pionipenkissä nyt kun pionin kukat ovat jo menneet.

Voisihan niitä tehdä
minä tahansa muunakin päivänä,
mutta kun ei vain voi.

En ole helleihminen ja siksi kulutan aikani suosiolla sisällä. On kerrankin aikaa tehdä rästihommia pois. Voisihan niitä tehdä minä tahansa muunakin päivänä, mutta kun ei vain voi. Ei malta, jos ulkona on sopiva tai edes jonkinlainen ilma puutarhahommille.

Tänä kesänä olen ihastunut erityisesti pallo-ohdakkeisiin. Ne ovat ihania kimpuissakin.

Nämä ovat minun ”sadeilmojani”.

Nämä ovat minun ”sadeilmojani”, jolloin ulkona käväistään vain aamulla ja myöhään illalla. Miksen hyödyntäisi aikaa sisällä täydellä teholla ja vieläpä nauttisi siitä?

6 kommenttia:

  1. Ihan oikein! Silloin kun on kelejä, niin pitää olla puutarhassa :) Heitin sinulle blogihaasteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisille nämä helteet ovat juuri niitä kelejä, että pitää olla puutarhassa. Minun kroppani on sellainen, että minun on helpompi olla viileässä. Onneksi säät vaihtelevat, niin jokaiselle on aina välillä se paras puutarhakeli :)

      Kiitos haasteesta! Tosi kivan haasteen heititkin. Kävin sen juuri kurkkaamassa :)

      Poista
  2. Minä olen sellainen palelevainen ihminen, joten nautin lämmöstä. Tosin viimeisten päivien aikana jopa minä olen todennut että muutama aste vähemmän riittäisi. Riippumatto ja kirja ovat olleet parasta ajanvietettä ja hyvä se on näinkin kun muuten on muka aina liian vähän aikaa syventyä hyvään kirjaan. Nyt on ehtinyt ja kovin hiki ei siinä puuhassa ole tullut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihmettele yhtään, että nyt nautit lämmöstä, jos olet kova palelemaan. Minä puolestani olen meillä se, joka laskisi huoneen lämpötilaa ja laittaisi autossa viilennystä isommmalle :) Kaikessa on aina hyvät puolensa. Sinäkin sait tartuttua kirjaan. Minusta tuntuu hullulta vain löysäillä kun mies painaa ulkona hommia täysillä, mutta me vain olemme niin erilaisia :) Onneksi mieheni ymmärtää ja sanookin, että me käymme niin eri koneistoilla.

      Poista
  3. Mukavia sisäpäiviä! Puutarhatyöt odottavat kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Niinhän ne odottavat ja lepokin on välillä ihan paikallaan. Onneksi säät vaihtelevat, niin kaikki saavat toiveilmansa ainakin joskus.

      Poista