lauantai 21. huhtikuuta 2018

NYT ON AIKA

Alkaa taas  olla se aika, jolloin puutarhaintoilijan vuorokaudessa on liian vähän tunteja. Mistä niitä saisi lisää? Yöunesta ei voi nipistää. Se on terveydelle haitaksi. Ruokahuolto on organisoitu niin, ettei siinäkään enää ole tehostamisen varaa. Työtäkin pitäisi malttaa vielä tehdä ennen kesälomaa.

Jos hyvät säät jatkuvat,
pitänee laittaa lappu luukulle:
Olen puutarhassa.

Ainoaksi vaihtoehdoksi jää ajan nipistäminen somesta ja siivouksesta. Jos hyvät säät jatkuvat (ja vaikkeivät jatkuisikaan), pitänee laittaa lappu luukulle: Olen puutarhassa. Uusia juttuja ei vain ehdi näpytellä.

Sain äidiltäni lahjaksi Kotilieden vuodelta 1967. Poimin siitä pikku jutun teidänkin iloksi.


En kai ole vielä tarpeeksi aikuinen.

Muistan kun lapsena luin tuota Nyt on aika -palstaa ja ajattelin, että sitten aikuisena teen niitä asioita. En kai ole vielä tarpeeksi aikuinen. Oma Nyt on aika -listani näyttää tältä:
  • siivota piha lasten kanssa
  • koulia tomaatin taimet, jotka sain ystävältäni
  • leikata loput perennanvarret
  • nauttia lintujen laulusta
  • levittää kompostit
  • nauttia puutarhahommista ja keväästä kaikin aistein

On sentään yksi asia, jonka teen ihan lehden neuvojen mukaan. Teen itse viiliä. Onneli ja Reetta pitävät siitä. Olisi tosiaan kiva kun olisi kauniita posliiniastioita, johon sen viilin voisi tehdä.


Vielä ei ole aika.

Ja sitten, oi-voi, on vielä toinen lista. Sen nimi on Vielä ei ole aika. Ei, vaikka sormet syyhyäisivät:
  • asentaa suihkulähteiden pumput 
  • asentaa vesiletkut ulkohanoihin
  • kerätä havujen suojahuput varastoon
  • nostaa ulkomuratit ulos talvisäilöstä
  • pestä terassit

Vielä on ennustettu pakkasia. Täytyy malttaa odottaa vähän. Onneksi on paljon muita innostavia asioita, joita voi tehdä jo nyt – esimerkiksi kantaa kivet valmiiksi suihkulähteitä varten.

Hyvää huhtikuun jatkoa kaikille!

Tervetuloa, Blogit.fi-sivuston kautta lukijakseni liittynyt! Olen iloinen kun halusit jäädä seuraamaan blogiani. Toivottavasti viihdyt.

22 kommenttia:

  1. Kiirusta pitää. Ny sataa vettä ja o jo pimiää, muuten olisin viälä pihalla, ainaki vartin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Usein ajattelee, että olisi vain sen vartin ja kahden tunnin kuluttua huomaa, että pitäisi kai mennä jo sisälle :)

      Poista
  2. Kevät on tosiaan kiireistä aikaa, mutta niin ihanaa. Terkut Onnelille ja Reetalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin. On ihanaa kun kevät on vasta alussa ja samalla odottaa sen edistymistä. Ihanaa sekin :) Kerron terveisesi rapsutusten kera :)

      Poista
  3. Ihana listaus Nyt on aika -palstalla. Varteenotettavia juttuja.🤗

    Täällä pohjoisessa ei ole vielä aika mennä puutarhaan. Lunta, märkää, kylmää.

    Aurinkopäiviä ja iloa!☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä viikko sitten meilläkin oli lunta ja märkää ja sitten ne katosivat ihan muutamassa päivässä. Tuntuu ihmeelliseltä kun kukkakevät tuli yhdessä hujauksessa. Pian varmaan tekin pääsette puutarhaan. Toivotaaan niin.

      Kiitos samoin sinulle, Kaisu!

      Poista
  4. Kevät on kiireistä aikaa kyllä. Minä vähän puuhailin kasvihuoneella, kun meillä on lunta maassa edelleen niin, että kukkapenkit ovat peitossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Suomi onkin iso maa kun teillä on vielä niin paljon lunta. Minulla ei ole kasvihuonetta, mutta kannoin eilen kiviä. Tuuli niin, ettei perennanvarsien leikkaamisesta olisi tullut yhtään mitään. Tai siis leikata olisi voinut, mutta tuuli olisi riepotellut varret ympäri pihaa.

      Aurinkoisia päiviä sinne, jotta pääsisitte pian puutarhaan!

      Poista
  5. Samaa mieltä,siivouksen voi joskus jättää vähemmälle! Savutiikerit näyttää tykkäävän kesäruuasta.��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Useimmiten sitä kaaosta ei ole itse katselemassa kun kyykkii pihalla :) Se on silti itselle vähän vaikea pala kun rakastan siisteyttä.

      Reetta tykkää viilistä tosi paljon, mutta Onneli valitsisi mieluummin lihan :) Yritän silti tarjota kaikenlaista, etteivät tulisi kovin nirsoiksi.

      Poista
  6. Siivouksesta on jo tingitty, mutta valitettavasti huomaan tinkiväni myös yöunista, mikä saattaa vielä koitua tuhokseni.Mutta puutarhan ulkopuuhat eivät vielä vedä kovin paljon puoleensa, taimipotit sen sijaan vaativat omat tuntinsa. Mukavia listoja, hyvä onkin pistää paperille, ettei vaan unohdu jokin tärkeä puutarhapuuha kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en vielä ole malttanut tinkiä siivouksesta, mutta hyvä taito olisi osata katsoa sotkuja läpi sormien. Yöunista tosiaan on niin houkuttelevaa tinkiä, mutta itse en voi. Se kostautuu kyllä :(.

      Kaikkein sateisimpina ja kylmimpinä päivinä minäkin maltoin olla sisällä, mutta nyt täällä on ollut aurinkoista ja ihanaa. Ja kun vauhtiin pääsen, niin sitten säällä ei enää olekaan väliä. Ulos on päästävä, vaikka sataisi rakeita. Yleensä niitäkin jossain vaiheessa tulee.

      Minä teen mielelläni listoja, mutta sitten en muista katsoa niitä :)

      Poista
  7. Itsetehty viili kuulostaa kyllä hyvälle ja kissat selvästikin tykkäävät :) Täälläkin on tuntunut ettei koneella ole tehnyt töiden jälkeen istua ollenkaan ja someilu on viikon verran jäänyt kovin vähälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelen, että tuollainen hapatettu maitotuote voi olla terveellistä niille.

      Varmaan aika tyypillinen ilmiö tähän aikaan vuodesta ja varsinkin aurinkoisina päivinä :)

      Poista
  8. Meilläkin on jo nipistetty tunteja siivouksesta. Yöunistakin vähän, mutta niistä yritän pitää lujemmin kiinni. Kissojen rapsutustuokioista ei nipistellä. Ihana tuo teidän kissakaksikko. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, Minna! Juuri noinhan sen pitää mennä, ettei kissojen rapsutuksista voi nipistää ♥ Joo, kissakaksikko viiletti yön ulkona ja nyt nukkuvat molemmat yhdessä myttyrässä :) Kiitos sinulle mukavasta kommentistasi!

      Poista
  9. Hei, blogissani on ehdotelmia ja vastaus kysymykseesi kärhöistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kruunu Vuokko, ystävällisestä vastauksestasi! Siitä on varmasti paljon hyötyä. Vielä en ole ehtinyt lajiketta valitsemaan, mutta luulenpa, että tulen kirjoittelemaan siitä joskus myöhemmin :) Kiitokset myös Titalle kärhövinkistä!

      Aika ihmeellinen ja ihana tämä puutarhablogien maailma on kun täällä on niin avuliaita, ihania ihmisiä. Kunpa osaisin joskus itsekin olla avuksi jollekin toiselle :)

      Poista
  10. Nyt olisi todella aika vaikka mihin .Listaa en ole tehnyt mutta kaikki aikanaan . Hyvää loppuviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ihanaa kun voi jo tehdä vaikka mitä, mutta kaikkea ei voi eikä tarvitse tehdä yhdellä kertaa. Sitä hauskuutta riittää talven tuloon asti.

      Kiitos samoin, oikein mukavaa loppuviikkoa sinnekin!

      Poista
  11. Suloiset kisulit kauniin ruusulautasen äärellä. Herttaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena! Joo, ei kissoille kelpaa ihan mitkä tahansa muovikipot. Mielellään Arabiaa saisi olla ;) Kirppareilta olen kierrellyt kauniita astioita.

      Poista