lauantai 10. maaliskuuta 2018

SORMET SORASSA

Juttu on päivitetty 7.9.2022. Sisältää linkin Kukka & Kaalin verkkokauppaan, josta voi ostaa vesitasomittareita ja muita tarvikkeita.

Suosituksi tulleella vesiviljelyllä on monia eri termejä: vesiviljely, hydroviljely, puolihydro, semihydro, mullaton viljely ja mitä kaikkia niitä onkaan. Näillä eri muodoilla on joitakin eroja, mutta yhteistä on se, että kasvi ei kasva mullassa. Itse harrastan yksinkertaista vesiviljelyn muotoa, johon tarvitaan vain vesitasomittari eli vesimittari, hydrosoraa, vettä pitävä astia ja vähän myös lannoitetta.


Maaliskuussa tulee tarve upottaa sormet soraan, tarkemmin sanottuna hydrosoraan. Joku kasvi tarvitsee isomman ruukun, toinen pitää jakaa, kovia kokenut kasvi pitää pelastaa ja joku tarvitsee vain uutta tyyliä.

Kaikki huonekasvini kasvavat (puoli)hydroviljelyssä. Vasemmalla kuristajaklusia ja sen seurana kaksi kirjovehkaa.

Sillä aikaa kun minä teen jotakin muuta,
apulaiseni kauhoo villisti sorasaavia.

Kun tarvikkeet – ja mieluiten myös apulainen – ovat valmiina, homma sujuu kuin leikki. Minun apulaisenani toimii kuopus. Hän kaataa tottunein ottein hydrosoran purkkiin kun minä pitelen toisella kädellä mittaria suorassa ja toisella kädellä kasvia oikeassa kohdassa. Sillä aikaa kun minä teen jotakin muuta, apulaiseni kauhoo villisti sorasaavia. Se on niin kivaa.

Kirjovehka on helppo kasvi kaikin puolin. Minä leikkaan sitä ihan reippaasti ja juurrutan uusia kasveja. Vanha yksilö runsastuu ja uudet voi antaa vaikka lapsille.

Kirjovehkani näytti ränsistyneeltä, joten leikkasin kolme vartta juuresta poikki ja panin vesilasiin. Nopeasti ne kasvattivat juuret. Istutin pistokkaat yhteen uuteen ruukkuun. Nyt minulla on kivasti versova vanha kasvi ja tuo uusi.

Kasvi voi olla vedessä juurrutettu pistokas
tai ihan tavallinen mullassa kasvava kasvi – 
oikeastaan melkein mikä tahansa. 

Tarvikkeet ovat siis vedenpitävä ruukku, mittari ja hydrosoraa, haluttaessa pinnalle koristekiviä. Kasvi voi olla vedessä juurrutettu pistokas tai ihan tavallinen mullassa kasvava kasvi – oikeastaan melkein mikä tahansa. Näistä olen kertonut tarkemmin aiemmassa jutusssani En osaa kastella kukkia.

Hydrosora on eri asia kuin kevytsora, vaikka näyttääkin samalta. Minä peitän soran pinnan koristekivillä.

Mittari ruukun pohjaa vasten pystyyn, muutama sentti hydrosoraa pohjalle. Sitten kasvi ruukkuun, soraa ruukku täyteen ja vettä mittarin mukaan. Siinä se on. Lopuksi voi vielä vähän hienostella ja koristella pinnan kivillä.

Siinä se nyt komeilee toisen kirjovehkan ja kuristajaklusian keskellä eikä heti arvaisi, että sillä on ikää vain muutama viikko.

Homma sujuu siististi, sillä muutamat ruukun ohi tippuneet sorapalloset voi kerätä helposti pois. Sotkua tulee huomattavasti enemmän, jos käyttää mullassa kasvatettuja kasveja. Silloin irrotan ruukun vadissa ja huuhtelen kannulla enimmät mullat vatiin. Seuraavalla kerralla pääsee paljon helpommalla.

Rahapuu kaipasi uutta tyyliä. Minulla on muutamia melko suuria, kauniita lasiastioita. Siirsin rahapuun sellaiseen. Astia sitäpaitsi auttaa pitämään kasvin ympärillä olevan ilman vähän kosteamapana kuin muuten.

Paperilieriöllä jatkettu suppilo on  kätevä apuväline.

Istutin kasvin ensin valkoiseen hillopurkkiin. Koristerakeen lisäämiseen kehittelin näppärän apuvälineen leveäsuisesta suppilosta ja tukevasta paperista. Kaadoin sen avulla pari pussillista perliittiä muoviastian peitteeksi. Pienet koristekivet olisivat kauniita samaan tarkoitukseen, mutta ne tekisivät ruukusta todella painavan. Siksi käytän kevyttä perliittiä tai koristekivien ja perliitin sekoitusta.

Perliitti tummuu kasteluista, joten kasvin juurelle laitoin harmaita koristekiviä.

Kun sitä on kerran kokeillut,
ei ehkä enää halua palata
mullassa kasvattamiseen.

Puolihydroa helpompaa tapaa kasvattaa huonekasveja en tiedä. Kun sitä on kerran kokeillut, ei ehkä enää halua palata mullassa kasvattamiseen. Minä en ainakaan. Hattua nostan niille multasormille, jotka osaavat kastelun jalon taidon. Minä en sitä osaa, mutta onneksi minun ei tarvitse osatakaan. Puolihydro on pelastukseni.

Linkki Kukka & Kaalin verkkokauppaan löytyy täältä.

14 kommenttia:

  1. Tämä puolihydro onkin mielenkiintoinen systeemi. Olen itse perinteinen multasormi, mutta nyt taidankin tutkailla myös tätä kasvatustapaa enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tutustuin tähän noin 30 vuotta sitten. Silloin kehotettiin pesemään joka multahippunen tarkasti pois. Muutama vuosi sitten kuulin, että puolihydrossa multapaakku vain karistellaan. Muuten toimitaan ihan samalla tavalla. Se on kätevää.

      Samalla opin senkin, että oikeastaan kaikki kasvit voi kasvattaa tällä tavalla. Kaktuksetkin :) Happaman ystäville tarjoilen vähän kahvia.

      Poista
  2. Pualihydroa kokeelisin het, ku vaa törmääsisin hydrosorahan.
    Hiano rahapuuistutus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Navettapiika!

      Mitään muuta vaikeaa tässä ei olekaan kuin tuo tarvikkeiden löytäminen. Jos käyt Tampereella, käy Chilikaupassa tai Pavunvarressa. Jyväskylästä hydrosoraa saa Viherlandiasta. Ehdottomasti kannattaa kokeilla, jos tosiaan törmää tuohon hydrosoraan. :)

      Poista
  3. Nuo koristekivituunaukset on kyllä hyvän näköisiä! Tätä puolihydroa voisi kokeilla, kun hyrdosoraa tulis etehen. Kiitos taas mielenkiintoisesta postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, Tita! Minä tykkään kivistä niin ulkona kuin sisälläkin :) Kannattaa ehdottomasti kokeilla, jos sattuu saamaan käsiinsä hydrosoraa ja mittareita. Ei mullanvaihtoja eikä huolta loma-ajan kasteluista. Tumpeloinkin hoitaja osaa kaataa vettä mittarin mukaan. :)

      Poista
  4. Oi että, varsinkin tuo rahapuu uudessa lasipurkissaan on kaunis ja sisustuksellinen. Kiitos, sain paljon tietoa hydrokasvatuksesta, joten taidanpa kokeilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Nettimartta!

      Olen kasvattanut lasiastiassa myös muorinkukkaa, mutta se on niin nopeakasvuinen, että astia käy nopeasti pieneksi. Kokeile ihmeessä, jos vain saat hankittua tarvikkeita jostain :) Jos on käyntiä Jyväskylän seudulla, niin Viherlandiasta saa kaikki.

      Poista
  5. Ihan uusi tuttavuus tuollainen, ja sopisi hyvin minullekin koska olen aivan toivoton kukkien kastelun suhteen. Meillä Mies pitää yleensä huolen siitä että kukat pysyvät hengissä... :D
    Ja tuo rahapuuistutus on tosi kaunis, voi olla että meillekin ilmaantuu jotain samantapaista tässä lähitulevaisuudessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Virpi!

      :D Mieskin voisi tykätä kun tässä systeemissä käytetään mittareita :) Minulla ei monikaan kasvi pysyisi hengissä ilman hydroa. Jouluruusu säilyy nipin napin joulusta kevääseen. Tämä hydroilu on niin helppoa, vaivatonta ja siistiä. Suosittelen kokeilemaan, jos vain on mahdollisuus!

      Poista
  6. Mukava tuo puolihydro-systeemi kasveille ja varmasti toimiva!
    Kauniita asetelmia saa helposti ja sisustukseen sopivia.
    Ei tarvitse multaa ja hometta pöllytellä.

    Mukavaa sunnuntain tunnelmaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susanna!

      Joo, sitä käytetään paljon julkisten tilojen istutuksissa, joita ei voi olla koko ajan hoivaaamassa. Sopii hyvin kiireiselle / laiskalle viherpeukalolle. Minusta tuntuu, että kasvitkin tykkäävät. Vaikuttaa siltä, etteivät kasvit kärsi kovin paljon edes kuivasta talvi-ilmasta. Eikä tarvitse multaa vaihdella.

      Kiitos, samoin sinulle!

      Poista