RIEMUA ROMUISTA

Vanha rouva hymyili minulle hyväntahtoisesti työntäessäni kirpputorin kassalle kitiseviä lasten ostoskärryjä, jotka oli lastattu sinkkivadeilla, kakkuvuoilla ja vanhoilla kattiloilla. Poika kantoi sylissään vielä valaisinta.

Kannoin löytöni kotiin. – Toit sieltä kaikki romut, mieheltä lipsahti. Loput sanat hän jätti sanomatta. Hymyilin. – Kohtapa näet, ajattelin. Sen mies tiesi sanomattakin, että olin saanut taas idean. Ja nyt kannatti odottaa ennen kuin sanoo mielipiteensä siitä. Kokemuksesta hän tiesi, että kaikki ei ole sitä miltä ensi alkuun näyttää.

Täytin vuoan hiekalla ja painoin kynttilät hiekkaan. Tuulisella terassilla kynttilöitä ei voi polttaa, mutta minusta ne ovat kauniita näinkin. 

Kokemus karttui esimerkiksi silloin kun maalasin ruskeaa kulmakaappiamme valkoiseksi. Taisin saada aika lailla kommenttia. Mennä nyt tärvelemään hyvä kaappi! Palaute oli vielä siinäkin vaiheessa viileähköä kun maalaus oli valmis. Mutta annapa olla kun kaappi pääsi sille paikalleen, jonne olin sen ajatellut! Mies ihastui valoisaan näkymään niin, että kysyi maalaisinko kaikki muutkin kaappimme.

Seitsemäntoista avioliittovuoden aikana oppii siis yhtä ja toista. Esimerkiksi mies oppii sen, että vaimon silmien loiste tietää hyvää hänelle itselleenkin. Jos joku asia - tässä tapauksessa ne romut - saavat vaimon silmät loistamaan, niin mitä sitä sammuttamaan. Hyvä miehen on paistatella päivää vaimon silmien loisteessa.

Vaimo oppii anteliaiden kiitosten merkityksen. Ei niin pientä asiaa, ettei vaimo voisi siitä vuolaasti kiittää ja kehua. Vaikka miehen antama apu olisi sellainen, joka kuuluukin tehdä perheen yhteiseksi hyväksi, sanotaan vaikkapa astianpesukoneen tyhjentäminen, vaimon kannattaa siitä kiittää. Eihän se ole vaimolta pois. Päinvastoin - mitä enemmän kiittää, sitä enemmän mies tekee. Molemmat tulevat onnellisiksi.

Ostoskärryillä sain vähän korkeusvaihtelua keittiön terassin syysasetelmaan. Rose tavoilleen uskollisena tuppautui taas kuvaan.

Seuraavana aamuna menin heti ensimmäisenä ulos ideoitani toteuttamaan – paljain säärin, talvitakki aamutakin päällä kun en malttanut enempää jäädä pukemaan, vaikka oli kylmä ilma.

Kakkuvuoassa palavat kynttilät saivat ihailevia katseita perheenjäseniltä. 

Kynttilöiden liekeissä grillasimme vaahtokarkkeja. Lapset olivat riemuissaan kun äiti söi kerrankin vaahtokarkkeja - ja saattaapa ostaa niitä toisenkin kerran. 

Herkun ohje on mitä yksinkertaisin. Keksin* päälle asetetaan suklaapala. Liekin lämmössä grillattu vaahtokarkki painetaan suklaan päälle, jolloin suklaa sulaa hieman. Sitten nautitaan tahmein sormin.
*Me pidämme Walkers- tai Muro-kekseistä, mutta Marie-keksi ajaa varmasti saman asian. 

Illalla loistivat lastenkin silmät. Positiivinen kierre oli lähtenyt liikkeelle.



Tervetuloa Leena Lyysaari-koskelin! Tosi kiva kun olet liittynyt lukijaksi. Toivottavasti viihdyt :)

P.S. Sain näin ihanan kommentin Leenalta Tuumasta toimeen -blogista: "Näköjään, kun hauskasti kerrot, saat minutkin lukemaan puutarhan kasveista. Täti- ja mekkojutut uppoaa kuin pehmeään voihin! Luen juttujasi aivan innoissaan, kuin joitain kivoja, lasten satuja. Kirja, jonka sinulle lainasin, edusti tylsää, nukuttavaa kerrontaa puutarhan kasveista..."

Lue juttu, jota Leena kommentoi: Maksaako vaivan?

Leenan oma blogikin on tosi kiva. Kannattaa tutustua tästä. Mukavaa päivä jatkoa sinulle!