Puutarhassa on aikaa ajatella. Mietin, että kirjoittaisin rakkaudesta, mutta eihän siitä mitään tullut. Oli niin vaikeaa saada ajatuksia sanoiksi. Sanat valuivat kuin vesi sormien lävitse.
Ajattelin, että kun en kerran osaa kirjoittaa rakkaudesta, niin kirjoitan sitten kanalasta. Tyttäremme ovat nimittäin pitäneet kanoja ja kukkoa lemmikkeinään. Koska meillä ei ollut talviasuttavaa kanalaa, kanat olivat meillä vain kesät. Oli harmillista viedä nuo rakkaiksi tulleet lemmikit talveksi vieraaseen kanalaan.
Niinpä mieheni varasi autotallin nurkasta paikan uudelle talvikanalalle. Vuorasi, villotti, levytti, pakkeloi. Asensi ikkunat ja ovet, tilasi sähkömiehen. Mittasi, sirkkelöi, ruuvasi ja mitä ikinä siihen nyt tarvittiinkaan.
Tässä kaikessa oli kova työ ja välillä mies huokaisikin, että saavat vastedes ruveta munimaan kultamunia.
Jotta kanala olisi helppo pitää puhtaana, mies kaakeloi seinät ja lattian. Hän rakensi tasoja, jotta kanat voivat lennellä ja sillä tavoin saada liikuntaa ja vaihtelua.
Mies laski orsien tarpeen: kolme metriä ortta kahdelletoista kanalle ja lisäksi vähän pelivaraa. Orsien etäisyydet puolen metrin välein, jotta pysyvät sovussa.
Tarvittiin munintapesät hämärään nurkkaukseen ja tuhkalaatikko kylpemistä varten. Tarvitttiin paikat ruoka- ja vesiastioille sekä säilytyspaikka rehuille. Vielä tarvittiin kanan portaita niin orsille kuin ulkotarhaankin - jotta kaikki pikku tiputkin pääsisivät näppärästi kulkemaan.
Lopuksi mies teki ulkotarhan, jotta kanat olisivat ulkoillessaan turvassa pedoilta.
Tytöt tekivät viime silauksen kalkitsemalla kanalan puuosat. Lattialle laitettiin pehku. Ruokinta- ja juoma-astiat aseteltiin paikoilleen.
Lopulta kaikki oli valmista ja houkuttelimme kanat sisään. Ne nauttivat silmin nähden olostaan.
Illalla kukko ja kanat tipuineen opastettiin orsille nukkumaan. Katselimme hetken vielä kanoja, mies, lapset ja minä.
Siellä ne olivat, onnelliset kanat orsilla ja onnelliset lapset ovella, isä ja äiti yhdessä katselemassa tätä kaikkea. Olin hyvin, hyvin onnellinen.
Katsahdimme toisiamme, mies ja minä. Mielessäni läikähti jotain hyvin voimakasta, hellää, lämmintä, turvallista, ihanaa... Nyt kun äkkiä saisin tämän hetken sanoiksi! Tässä se olisi - se rakkaus.
Siinä kanalan oven suussa seisoi mieheni, joka oli halunnut tehdä tyttärensä onnellisiksi. Mies, joka rakastaa lapsiaan - ja vaimoaan. Mitä enempää voisi enää toivoa!
Ei, en onnistunut saamaan rakkautta sanoiksi. Halasin miestäni ja hymyilin.
Ajattelin, että kun en kerran osaa kirjoittaa rakkaudesta, niin kirjoitan sitten kanalasta. Tyttäremme ovat nimittäin pitäneet kanoja ja kukkoa lemmikkeinään. Koska meillä ei ollut talviasuttavaa kanalaa, kanat olivat meillä vain kesät. Oli harmillista viedä nuo rakkaiksi tulleet lemmikit talveksi vieraaseen kanalaan.
Miten tällaisia raaskisi viedä talveksi kotoa? Tiuhti on jo aika lailla kasvanut. Ensimmäisessä jutussani, jonka otsikko oli "Tervetuloa mukaan!" Tiuhti oli untuvikko.
Niinpä mieheni varasi autotallin nurkasta paikan uudelle talvikanalalle. Vuorasi, villotti, levytti, pakkeloi. Asensi ikkunat ja ovet, tilasi sähkömiehen. Mittasi, sirkkelöi, ruuvasi ja mitä ikinä siihen nyt tarvittiinkaan.
Tässä kaikessa oli kova työ ja välillä mies huokaisikin, että saavat vastedes ruveta munimaan kultamunia.
Jotta kanala olisi helppo pitää puhtaana, mies kaakeloi seinät ja lattian. Hän rakensi tasoja, jotta kanat voivat lennellä ja sillä tavoin saada liikuntaa ja vaihtelua.
Mies laski orsien tarpeen: kolme metriä ortta kahdelletoista kanalle ja lisäksi vähän pelivaraa. Orsien etäisyydet puolen metrin välein, jotta pysyvät sovussa.
Tarvittiin munintapesät hämärään nurkkaukseen ja tuhkalaatikko kylpemistä varten. Tarvitttiin paikat ruoka- ja vesiastioille sekä säilytyspaikka rehuille. Vielä tarvittiin kanan portaita niin orsille kuin ulkotarhaankin - jotta kaikki pikku tiputkin pääsisivät näppärästi kulkemaan.
Silvis-kukko ja kanat tipuineen saavat kulkea ulkotarhaan ikkunaluukun kautta.
Lopuksi mies teki ulkotarhan, jotta kanat olisivat ulkoillessaan turvassa pedoilta.
Petunia nauttii auringosta ulkotarhassa.
Lopulta kaikki oli valmista ja houkuttelimme kanat sisään. Ne nauttivat silmin nähden olostaan.
Illalla kukko ja kanat tipuineen opastettiin orsille nukkumaan. Katselimme hetken vielä kanoja, mies, lapset ja minä.
Silvis-kukko ja hänen suosikkikanansa Kerttu ovat asettuneet vierekkäin. Kerttu haukottelee. Vähän jo ramaisee...
Hyss, pienet nukkuvat jo.
Siellä ne olivat, onnelliset kanat orsilla ja onnelliset lapset ovella, isä ja äiti yhdessä katselemassa tätä kaikkea. Olin hyvin, hyvin onnellinen.
Pumpuli on päässyt syliin.
Katsahdimme toisiamme, mies ja minä. Mielessäni läikähti jotain hyvin voimakasta, hellää, lämmintä, turvallista, ihanaa... Nyt kun äkkiä saisin tämän hetken sanoiksi! Tässä se olisi - se rakkaus.
Siinä kanalan oven suussa seisoi mieheni, joka oli halunnut tehdä tyttärensä onnellisiksi. Mies, joka rakastaa lapsiaan - ja vaimoaan. Mitä enempää voisi enää toivoa!
Ei, en onnistunut saamaan rakkautta sanoiksi. Halasin miestäni ja hymyilin.
Vaihdoin blogini asetuksia ja olin menettää kaikki teidän tähänastiset ihanat kommentit. Niinpä tallensin ne kaikki ja liitin takaisin blogiin. Valitettavasti profiilikuvat menivät. Onneksi sanat jäivät :)
VastaaPoistaPauliina Isopahkala: Tuulikki, tervetuloa lukijaksi! Toivottavasti voin ilahduttaa sinua blogillani :)
Pauliina Isopahkala: Tervetuloa, KesäKukka Kosmosta ja leijonankitaa-blogista, lukijaksi! Olen tosi iloinen siitä. Toivottavasti voin ilahduttaa sinua blogillani :)
Sametti Hortensia: No voi että miten ihana rakkaustarina. Teille tulee varmasti jatkossa ainakin onnellisten kanojen munia vaikka ette kultamunia saisikaan :).
Pauliina Isopahkala: Kiitos, Sametti Hortensia! Tosi kiva saada tällaista palautetta :) Jos kanat ovat yhtä onnellisia olostaan kuin me niistä, niin kyllä - hyviä munia tulee! Kanoilla on onnellisuutta lisäävä vaikutus. Meidän neljä poikaammekin pitävät niistä kovasti, pitävät sylissään ja katselevat.
Mari Marjamäki: Tulin kurkistamaan blogiasi ja jäin heti koukkuun, niin ihana postaus! Olen jo kauan haaveillut omasta kanalasta, mutta tiedän että kiintyisin niihin lujasti ja niistä luopuminen syksyllä tuntuisi pahalta, jo ajatuksena.
Pauliina Isopahkala: Kiitos, Mari, ihanasta kommentistasi! Olen ihan otettu siitä :) Joo, kyllä niihin kiintyy ja ne muuttavat suorastaan elämän. Huomasin nimittäin siinä vaiheessa kun aloin itse hoitamaan niitä (tytär huolehti aluksi, mutta nyt on talven poissa kotoa opiskelemassa), etten enää pidäkään broileriruuasta... Aion vielä tänään laittaa postauksen juuri siitä kun kanalauma piti syksyllä viedä hoitopaikkaan.
Sini Kuha / Kasvihormoni: Sun blogiasi on ihana lukea! Kääks, täällä viettää aikaa ihan liikaakin :). Uutta päivitystä odottaa aina kuin joulua: mitäköhän ihanaa siellä tällä kertaa on. Ja näitä kanoja en tahdo kestää, ne kun ovat oma haaveeni jo pitkältä ajalta. Meillä ei vaan Tekninen tuki lähde mukaan hommaan, ei vaikka munisivat kultaisia munia.
Pauliina Isopahkala: Sait kommentillasi mulle juhlatunnelman jo heti aamusta :) On tosi kiva kirjoitella kun tietää, että joku / jotkut jopa odottavat niitä. Ei minunkaan mieheni aluksi ollut yhtään innostunut ajatuksesta. Olimme vasta rakentaneet talon, joten ajatus lisätyöstä ei houkutellut. Toisena isona syynä oli se, että niille pitää aina matkan ajaksi olla hoitaja. Siksi olikin niin erityisen hienoa kun mies oma-aloitteisesti suunnitteli talvikanalan! Nyt miehenkin askeleet suuntautuvat hyvin usein kanalaan ja ulkohäkin laidalle ja saan kuulla mitä ne juuri äsken siellä puuhailivat... :)
Pionihullunpaivakirja: Ihanaa, aivan ihanaa!
Pauliina Isopahkala: Kiitos! Olipa mukavaa aloittaa päivä kun sain sinulta näin surenmoista palautetta :) Hyvää päivän jatkoa sinullekin!
Tallennetut (=pelastetut) kommentit jatkuvat:
VastaaPoistaKruunu Vuokko: Ihana postaus. Rakkaus on hyviä tekoja läheisille ja lämmittävät mieltä ja sydäntä pitkälle eteenpäin.
Pauliina Isopahkala: Kiitos Kruunu Vuokko! Vähän jännitti kirjoittaa rakkausteemasta, mutta eihän hyvää ole maailmassa koskaan liikaa. Kiva kun tykkäsit postauksestani :) Hyvää illan jatkoa sinulle!
Leena Tolppanen: Hieno postaus jälleen kerran! Aluksi huvitti, että jos ei tule juttua rakkaudesta, niin kirjoittaa sitten kanalasta. Tosiaan:))))) Tarinan loppu oli kuin kirjasta... juttu huipentui rakkauteen! Jouko on tehnyt suuren työn kanalan ja kanojen eteen. On niillä nyt hieno lukaali, missä tepastella. Vimosen päälle! Ja upeita kuvia.
Pauliina Isopahkala: Kiitos, Leena! Kiva kun tykkäsit. Puutarhaan liittyy niin monenlaista :) Nyt on tosi kiva kun kanala on tässä ihan lähellä. Aika moni näyttää kipaisevan ensin kanalaan ja vasta sitten talon ovesta sisään.
Piparminttu / Multaa ja mukuloita: Ihana tarina! Teoissa piilee tosirakkaus. Ja täytyy vielä sanoa, että teillä on ihan huikea kanala! :)
Pauliina Isopahkala: Kiva, että pidit siitä! Se oli todellakin rakkauden teko, sillä mies ei ole alunperin ollut kovin eläinrakas. Hän on kyllä pitänyt eläimistä sinänsä, mutta niistä huolehtimisen vaiva on painanut vaa'assa enemmän kuin niistä saatava ilo. Nyt näyttää, että vaakakuppi on alkanut kovasti keikahtaa toiseen suuntaan ;) Askeleet suuntautuvat ilahduttavan usein kanalaan.
Maria K: Ihana postaus! Kiva kun olet alkanut kirjoittamaan blogia!
Pauliina Isopahkala: Voi, miten mukava, että pidit postauksestani ja blogista ylipäätään! Tervetuloa lukijaksi, Maria! Toivottavasti voin ilahduttaa sinua jatkossakin jutuillani ja kuvillani. Innoissani näitä kirjoittelen kun saan näin kannustavaa palautetta :)
Piia Anneli / Aamukastetta puutarhassa –blogi:
Nyt on kyllä kanoilla kananpäivät! Uskomaton rakennelma ja todellakin täydellä rakkaudella rakennettu. Oiva rakkaustarina, jokapäivän rakkauden teoista :)
Pauliina Isopahkala: Mies tuossa vieressä myhäili tyytyväisenä kun luin palautteesi hänelle :) Onhan se koko perheen ilo. Mieskin mielellään käy aina väliin kanalassa kurkistamassa mitä ne siellä puuhailevat. Ja mies on entistäkin tyytyväisempi kun näkee miten perhe on onnellinen uudesta kanalasta :)
Vielä lisää kommentteja, jotka sain pelastettua:
VastaaPoistaSussi K: Ihana postaus:)
Pauliina Isopahkala: Kiva, että tykkäsit! Tervetuloa lukijaksi, Sussi! Toivottavasti voin ilahduttaa sinua jatkossakin jutuillani ja kuvillani :)
Saila Jaatinen: Tätähän se rakkaus juuri on! Ihana postaus!
Pauliina Isopahkala: Kiitos, Saila, ihanasta palautteesta! Sitähän se on: pieniä ja suuria ja vaikka minkä kokoisia asioita arjessa :) Hyvää viikonloppua sinulle!
Between: Vihdoin pääsen myös kommentoimaan blogiasi, kun sain selätettyä nuo profiiliongelmat.
Ihana postaus! Miten sitä onkaan niin vaikea pukea rakkautta sanoiksi, mutta onneksi sen voi osoittaa myös teoilla. Miehille ja erityisesti suomalaisille miehille tunteiden ilmaiseminen sanoin taitaa olla erityisen vaikeaa. Amerikkalaisten sarjojen "I love you" ei vaan istu meidän kulttuuriimme ja joskus tuntuukin, ettei sellaista alistuista rakkaushöpinää enää edes uskoisi. Vaan voisiko rakkautta ja välittämistä enää hienommin osoittaa, kuin rakentamalla upean kanalan vaimon ja lasten sekä tietenkin myös kanojen iloksi.
Sanottakoon vielä lopuksi, että sinulla on todella upea tapa kirjoittaa ja ilmaista itseäsi. Postauksiasi lukee mielellään. Kiitos, että kävit kommentoimassa blogiani ja autoit siten minua löytämään tieni sinun blogiisi.
Pauliina Isopahkala: Voi, kiitos tästä suorastaan hämmentävän ihanasta palautteesta! Innoissani kirjoittelen kun tiedän, että jotkut niitä lukevat ja aidosti pitävät niistä :) Mitä rakkauden sanoittamiseen tulee, meillä se on juuri niin päin, että mies kyllä puhuu. Minä en aina löydä sanoja siihen :( Onneksi rakkautta voi osoittaa myös muuten kuin sanoilla. Joskus kuulemma silmien loiste kertoo enemmän kuin sanat. Kiitos itsellesi kun tulit vierailulle!
Riina H: Ihana! <3
En olekaan nähnyt koskaan kaakeloitua kanalaa. Aivan mahtava idea!!!
Arkiset teot näyttävät tosirakkauden. <3
Pauliina Isopahkala: Voi, miten iloiseksi tulinkaan kommentistasi kuin myös toistenkin kommenteista :) Meille oli talon rakentamisesta jäänyt kylppärin laattoja ja vähän muitakin laattoja. Mies sai niistä sopivasti yhdisteltyä kanalan tarpeisiin, ei edes maksanut mitään :)
Hups! Mielessä oli toivotella sinutkin tervetulleeksi blogiini, mutta niin se tuossa laattoja mietiskellessä jäi ;) Kiitos kun tulit lukijaksi, toivottavasti pidät blogistani jatkossakin!
Jouko Isopahkala: Eipä niitä sanoja tarvittukkaan siinä kanalan ovella. Näin ilmeesi ja näköjään ymmärsin oikein. Kiitos Pauliina!
Rakkaan vaimon "postauksia" on mukava seurata. Tulee näköjään tällaisia pieniä ylläreitä :)
Pauliina Isopahkala: Kiitos itsellesi! On niin mukava kun mies lukee näitä juttujani. Kannustaa jatkamaan :)
Pirjo: Voi mitä söpöläisiä!
Hetken jouduin minäkin pähkäilemään miten pääsen tänne kommentoimaan ;)
Pauliina Isopahkala: Tervetuloa, Pirjo, lukijaksi! Olen aina niin mielissäni kun joku kommentoi, sillä kaikenlainen kannustus lämmittää kovasti aloittelevan bloggaajan mieltä :) Blogini on tehty ilmeisesti juuri Bloggerin ja Google+:n yhdistämisen jälkeen, joten siitä kai johtuu takkuilut kommentoinnin ja lukijaksi liittymisen kanssa. Välillä tulee sellainenkin ongelma, etten pysty vastaamaan suoraan kommentoijalle. Tämä vehje ei anna jokaiseen kommenttiin vastaa-nappulaa :( Niinpä yritän vastata tässä kohtaa ja toivon, että viesti menisi joskus perille. Leppoisaa lauantai-iltaa kaikille!
Cheri Autuas: Rakkaus voi ilmetä joka alueella. Ihanaa kun kanat saavat jäädä kotiin talven viettoon hienossa, uudessa kodissaan.
Pauliina Isopahkala: Kiitos, Cheri, kommentistasi ja siitä kun olit liittyny lukijaksikin! On ihanaa saada uusia puutarhaystäviä :) Olen vähän tumpelo näissä teknisissä jutuissa, joten en osannut vastata viestiisi suoraan. Jostain syystä viestisi kohdalla ei vain ollut Vastaa-nappulaa. Toivottavasti saat viestini kuitenkin tätä kautta. Hyvää loppuviikkoa! P.S. Olisihan noita kanoja tullut ikävä, jos ne olisi pitänyt viedä muualle talveksi. Mitä enemmän niitä tässä seurailee ja hoitelee, sitä enemmän niihin kiintyy :)