keskiviikko 16. marraskuuta 2022

HYVÄN YÖN PUUTARHA

Tällainen Hyvän yön puutarha on nykyään. Miten tähän on tultu?

Tulevan nurmikon laidalla kasvoi luonnostaan kataja ja taustalla paju. Alueella oli suuri kivi. Korkeutta näkymään toi myös köynnöskuusama.

Suunnitelma A oli saanut vaikutteita
perinteisestä brittiläisestä puutarhasta.

Minulla oli kaksi osittain päällekkäistä suunnitelmaa. Suunnitelma A oli saanut vaikutteita perinteisestä brittiläisestä puutarhasta. Ajattelin istuttaa pioneja ja ehkä ruusun sekä muita romanttisia perennoja, kuten tarhakurjenpolvea ja jättipoimulehteä. Suunnitelma B sisälsi pioniryhmän. Lopulta toteutin molemmat.

Alueen vasempaan reunaan istutin juhannusruusun, sen juurelle mirrinminttua ja jättipoimulehteä. Jatko jäi odottelemaan.

Hmm, tyyny ja peitto…

Syyskuisena hellepäivänä 2015 sain omaksi yllätyksekseni inspiraation laittaa tämän alueen lopulta kuntoon. Tuolloin alue sai myös nykyisen nimensä. Päätin istuttaa tänne kolme ’Pillow Talk’ –pionia ja peittokurjenpolvea. Hmm, tyyny ja peitto… Ja kaiken kruunaavat samana syksynä istutetut ’The Queen of Night’ -tulppaanit. Tästä olen kirjoittanut jutussa nimeltä Hyvää yötä!

Tällaiselta alue näytti istutusten jälkeen.

Matalan kiven eteen istutin loistosalviaa.

Salvioiden oikealla puolella kasvaa pari tulikukkaa aivan kuin olisin istuttanut ne siihen, mutta ne ovat ilmestyneet siihen siementaimina jostakin. En edes tiedä, mistä ne ovat lähtöisin.

Kauneimmillaan Hyvän yön penkki on pionien kukinnan aikaan. 

Etualalla kukkii peittokurjenpolvi. Näkymä etelään päin.

Näkymä pohjoiseen päin.

Nyt Hyvän yön penkki lienee valmis, ellei oteta lukuun muutamia tulppaani-istutuksia. Niitähän joutuu aika ajoin täydentämään. Muilta osin penkki saa elää sellaisenaan omaa elämäänsä.

10 kommenttia:

  1. Hyvän yön alueesi on niin kaunis, että siellä voi viettää vaikka koko päivän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Se on niitä puutarhamme harvoja alueita, joissa ei enää tarvitse päiviään viettää kitkemässä. 😊 Toki sitä tulee katseltua mennen tullen.

      Poista
  2. Aivan ihana alue! Muistan tämän Hyvän yön penkin aikaisemmista kirjoituksistasi ja nyt oli kiva taas nähdä kuvia nykyisestä kukkaloistosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Niin, tämä onkin niitä harvoja alueita, joita olen aiemmin esitellyt. Nyt aionkin sitten käydä kaikki alueet läpi, jos vain jaksan. 😊

      Poista
  3. Kaunista. Tykkään myös ympäröivistä maisemista. Avaraa, peltoja ja metsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Maisemat olivatkin tärkein syy, miksi tänne rakensimme. Tykkään erityisesti katsella peltoja ja maaseutumaista kulttuurimaisemaa ylipäätään. Metsä on kiva talon takana, mutta en osaisi asua metsän keskellä. Avarat maisemat ovat minun juttuni.

      Poista
  4. Voisipa köllötellä yönsä pionin ja kurjenpolven kukkien keskellä! Varmasti näkisi kauniita unia. Kävin lukemassa tuon aiemmankin juttusi tästä alueesta. Oli kiva vertailla kuvia ja nähdä kehitys. Sininen loistosalvia tuo sopivasti kontrastia muuten vaaleasävyisiin kukkiin.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Enpä ole tullut köllötelleeksi siellä, vaikka olisin saanut. 😊 En edes päivätorkkuja ole ottanut. Yhden toisen pienryhmän alle joskus haaveilin. Siellä tuoksuu erityisen hurmaavalta.

      Itsellekin vanhojen kuvien katseleminen on palkitsevaa ja aika yllättävääkin. Uskomatonta, miten nopeasti unohtaa, millaista oli joitakin vuosia sitten. Se kehityksen näkeminen tuo toivoa.

      Loistosalvia on ihan loistojuttu paikassa kuin paikassa. 😊 Sillä on hyvä väri ja muoto.

      Kiitos samoin! Toivotaan kaunista säätä viikonlopulle!

      Poista