TUHKIMON PUUTARHA

Olipa kerran kaukaisessa valtakunnassa eräs kaunis ja hyväsydäminen pajupensas, jota kutsuttiin 'Tuhkimoksi'. En nyt ihan tarkkaan muista, missä hän asui ja kenen kanssa, mutta taisi siellä asua ainakin yksi herttuatar, joku ihme 'Henry Bockstoce' ja vaikka ketä.

Siinä sitten kävi kaikenlaista ja 'Tuhkimo' itki kohtaloaan lohduttomasti. Hän juoksi epätoivoissaan ulos puutarhaan ja heittäytyi suuren vaahterapuun alle. Tai ehkä hän ei varsinaisesti juossut ja oikeasti se vaahtera taisi olla raita. Ei sillä niin väliä, mutta silloin tapahtui kummia. Puun oksalla istunut kyyhkynen nousi ilmaan ja sen piti muuttua 'Tuhkimon' silmien edessä hyväksi haltijakummiksi, mutta ei kai siinä oikeasti niin käynyt.

Peittopaju 'Tuhkimo'

Itse, ihan omin käsin, istutin tarha-alpin,

vaikka oikeasti en pidä kirkkaankeltaisesta.

Paju näyttää edelleen aika vaatimattomalta, vaikka kukkiikin keväällä pikkuruisin pajunkissoin. ’Henry Bockstoce’ riitelee edelleen ’Kita-No-Seizan’ kanssa eikä prinssiä näy eikä kuulu. Itse, ihan omin käsin, istutin tarha-alpin, vaikka oikeasti en pidä kirkkaankeltaisesta. ’Kita-No-Seizan’ ostin muka vaaleanpunaisena, vaikka olisihan se pitänyt tietää, että vaaleanpunaisia iiriksiä on kai vain saduissa. Ei tullut suihkulähdettäkään veden solinoineen.

En tajua, miten olen onnistunut istuttamaan kaikki virhevalinnat samaan penkkiin. Toki kaikki eivät ole virhevalintoja. Esimerkiksi pioni ’Duchesse de Nemours’ on todella kaunis ja tuoksuu ihanasti. Sen raikkaassa seurassa ’Henry Bockstoce’ näyttää nappivalinnalta, mutta valitettavasti sen vahva punainen sävy ei sovi suurempaan kokonaisuuteen.

Peittopaju ’Tuhkimo’ on kaikessa vaatimattomuudessaan ihan nätti, samoin sen seurana kasvavat pesäkuuset ja kartiovalkokuusi.

Tähkähietalilja on herkkä ja kiltti. Kaukasiantörmäkukat (ei kuvassa) jaksavat kukkia kauniisti aina vain. Kaukasianmaksaruoho on hyvä ja huoleton maanpeitekasvi.

Valkoiset syys- ja kiiltoleimut ovat lempikukkiani. Purppurapunalatva ihastuttaa korkeilla kukinnoillaan syksyisin. Kuva on otettu elokuussa 2019.

Kurjenpolvi ’Johnson’s Blue’ on ihana, vaikka se onkin melko voimakkaan lila. Matalahkona kasvina se ei yritä kilpailla pionien kukkien kanssa. Kuunliljat eivät riitele koskaan kenenkään kanssa.

Alussa hyvin syvänpunainen ja myöhemmin kirkkaammaksi muuttuva pioni ’Henry Bockstoce’ olisi ihan kaunis valkoisen seurassa, mutta vaaleanlilan kanssa se ei mielestäni sovi yhteen. Vaaleanlila kerrottu iiris ’Kita-No-Seiza’ olisi sekin kaunis oikeassa seurassa, mutta ei mielestäni kirkkaankeltaisen kanssa.

Keltaisen hallitsevuutta olen pyrkinyt laimentamaan valkoisilla leimuilla ja tulikukilla, mutta ne eivät vielä näy kuvassa.

Ehkä jossakin vaiheessa

lakkaan odottamasta ihmettä.

Ehkä jossakin vaiheessa lakkaan odottamasta ihmettä – että nuo värit lakkaisivat riitelemästä – ja ryhdyn itse hyväksi haltijattareksi. Kaivan ’Kita-No-Seizat’ ylös. Annan niitä kaikille halukkaille ja loput siirrän sopivampaan paikkaan. Niiden tilalle istutan ’Joan Senior’ -päivänliljoja. Voi vielä tulla sekin päivä, että siirrän ’Henry Bockstocen’ Lammen läheisyyteen ja istutan sen tilalle jonkin vaaleanpunaisen pionin.

Syksyllä kaikki riidat ovat jo unohtuneet. Kuva lokakuulta 2020.