maanantai 21. marraskuuta 2022

KUKKALAARIT

Rakas isäni oli innokas puutarhaharrastaja. Hän kasvatti kesäkukkia sekä hyötykasveja, ja oli innokas kokeilemaan kaikkea uutta. Minä sain kasvaa kasvihuoneen ja turpeen tuoksussa. Isän innostus tarttui.

Kului muutamia vuosikymmeniä. Perustin puutarhan ja toisenkin. Isän kunto alkoi heiketä. Silloin tällöin hän tuli kerrostalokodistaan viikoksi meille tänne maaseudulle. Ehdotin, että täällä ollessaan hän voisi kasvattaa porkkanoita. Minä lupauduin huolehtimaan niistä väliaikoina.

Lasten avustamana isäpappa rakensi porkkanalaarin.

Hän kylvi siemenet, sitten harvensi.
  
 Lopulta hän korjasi sadon. Olin onnellinen, että hän sai tehdä kaikkea sitä, mikä oli ollut hänelle nuorena isänä hyvin tärkeää. 

Aikanaan isän kunto huononi eikä porkkanoita kylvetty. Laariin istutettiin mansikoita.

Tuntui hyvältä
kylvää niihin kukkia
isän muistolle.

Vuosi sitten lokakuussa isä nukkui pois. Keväällä huomasin porkkanalaarin lahonneen niin, että se oli ratkennut liitoksistaan. Minulla oli ollut tälle paikalle suunnitelma: kun porkkanalaari aikanaan ratkeaisi, istuttaisin sen tilalle pienen pätkän pensasaitaa. Isän kuoleman jälkeen tuntui merkitykselliseltä tehdä uudet laarit. Isä piti kukista ja tuntui hyvältä kylvää laareihin kukkia isän muistolle.

Toukokuun 19. päivä: "Tänään olisi isän syntymäpäivä. Itken ikävääni. Istun terassin rappusilla ja kuuntelen kevättä. Kärpäset ja kimalaiset surisevat. Linnut laulavat moniäänisesti. – Ovatkohan nuo kuovin ääniä, kuulostelen. Traktori hurisee ja kolistelee. Täällä on oikeastaan aikamoinen meteli. Äänten sekametelisoppa.

Kirsikkapuu kukkii parhaimmillaan. Isä olisi tykännyt siitä. Oi, miten kaipaankaan sitä, että voisimme ihastella sitä yhdessä!

Jouko tuo lavakaulukset ja multaa. Isäpapan porkkanalaari saa uuden elämän. Kylvän laarit täyteen kukkia isän muistolle."

Nyt on oikea aika
luoda paikalle uutta.

Toukokuun 20. päivä: "Porkkanalaari on ratkennut. Ei ihme, sillä se on aivan laho. Tuntuu merkitykselliseltä, että laari kesti niin kauan kuin isäpappakin. Nyt on oikea aika luoda paikalle uutta. Tyhjennämme – Avilla, Asla ja minä – mullat ja asennamme uudet laarit samoille sijoille. Kaksitoista isoa multasäkillistä ei riitä ja enempää ei ole."

Kyyneleet tipahtelevat multaan.

Toukokuun 27. päivä: "Noeli tyhjentää multasäkkejä kukkalaareihin. Minä tasaan mullan. Juuri tässä samalla paikalla teimme isäpapan kanssa porkkanalaareja. Isä käveli vaivalloisesti ja istui välillä. Minä kävelen yhtä huonosti. Minä, isän tyttö. Kyyneleet tipahtelevat multaan."

Laarien edessä kasvaa puutarhamansikoita, jotka ovat karanneet vanhasta laarista.

Keskimmäiseen laariin olin kylvänyt tsinnioita. niistä oli iso ilo.

Kosmoskukat olivat suurempia kuin osasin etukäteen arvatakaan. Onneksi ne kukkivat runsaasti ja tuottivat iloa pitkälle syksyyn.

Mitähän ihanaa ensi keväänä kylväisin?

10 kommenttia:

  1. Enpä osaa sanoa mitä kylvää, minttu kun on kova leviämään niin se täyttäisi laarit hetkessä. Nuo karanneet mansikat ovat ihana, kuvissa näyttää kun peittäisivät tehokkaasti maata. Tekevätkö satoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tässä onneksi koko talvi aikaa miettiä. 😊

      Kyllä ne mansikat taitavat peittää koko alueen laarien edessä eikä rikkoja taida tulla juurikaan läpi. En muista, tuliko niistä mitään satoa.

      Poista
  2. Ihana ja kaunis muisto ja tarina jatkuu kukkien kera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen ollut tosi onnellinen noista kukkalaareista. Minulla on harvoin mahdollisuutta käydä isän haudalla, joten nuo kukkaistutukset korvaavat sitä puutetta. Syksyllä keräsin kimppuja, jotka muistuttivat elämänmyönteisestä isästä.

      Poista
  3. Tämä oli kaunis tarina. Puutarhanhoito oli isällesi tärkeää ja hän varmasti nautti päästessään teille kasvattamaan porkkanoita ja nauttimaan rakkaasta harrastuksestaan. Hänen jälkeensä puutarha auttaa sinua käsittelemään surua isän poismenosta. Oli kaunis ajatus laittaa lahonneiden laarien tilalle uudet lavakaulukset ja kylvää kukkia, jolloin isäsi muisto elää edelleen, vaikkakin pikkuisen muuttuneena. Talven aikana on hyvin aikaa selailla siemenkuvastoja ja etsiä jotain uutta ja ihanaa kesäkukkaa lavoihin kylvettäväksi.
    Haastoin sinut blogissani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Juuri noin. Kun ikävä iskee, mietin touhukasta isääni. Ei hän olisi jäänyt suremaan ja itkemään iän kaiken. Hän suhtautui kaikkeen valoisasti ja piti kuolemaa luonnollisena asiana. Suru tulee ja viipyy hetken, mutta sitten taas puuhaillaan, kylvetään ja kastellaan… Iloitaan elämästä, ihanista yhteisistä muistoista, kukista…

      Ajattelen niin, että toiset pääsevät viemään kynttilöitä ja kukkia isän haudalle. Minä en pääse, koska hauta on kaukana, mutta eihän isä enää siellä haudassa ole. Siellä on korkeintaan hänen kuoret. Voin yhtä hyvin kunnioittaa hänen rakasta muistoaan vaikkapa kylvämällä kukkia ja selailemalla niitä siemenluetteloita. Suru muuttuu iloksi.

      Kiitos haasteesta! Minä tykkään niistä. 😊

      Poista