lauantai 19. marraskuuta 2022

LUOTEISKULMA

Aloitin puutarhamme suunnittelun jo ennen talon perustusten tekoa. Kyselin lastenkin toiveita. Toisella (11 v) ja kolmannella (10 v) lapsellani oli toiveina vesiputous, kivipolkuja, patsaita (erityisesti eläinpatsaita), isoja kiviä, uima-allas, paljon kukkia ja puita, jokaiselle oma puu, syötäviä marjoja (mansikoita) ja sellaisia. Lisäksi kakkonen toivoi vadelmia sekä pallopuun (terijoensalavan), kirsikkapuun ja omenapuun. Kolmonen toivoi erityisesti luumupuuta, punaviinimarjapensasta ja vadelmaa. Edelliseen puutarhaan hän oli valinnut hopeapoppelin, mutta sitä emme tänne voineet istuttaa. Terijoensalavakaan ei tullut kyseeseen.

Hevoskastanja

Toiveet omista puista täytettiin.

Toiveet omista puista täytettiin. Tälle alueelle mietimme vaahteraa, mutta päädyimme kuitenkin hevoskastanjaan. Se ei ole kovin nopeakasvuinen, mutta siitä tulee suuri. 

Hevoskastanjalla on valtavan suuret lehdet.

Nyt kun katson tuota toivelistaa, huomaan että vesiputousta ei tullut, eläinpatsaita on vain yksi (puinen karhu) ja vadelmat ovat istuttamatta. Muut toiveet ovat täyttyneet.

2013


Oli multaa, lautaa,
rakennustarvikkeita,
kompostia ja pientä roinaa.

Tien mutka oli pitkään varastona, joten sitä oli vaikea hahmottaa sen enempää kuin suunnitellakaan. Oli multaa, lautaa, rakennustarvikkeita, kompostia ja pientä roinaa. Mietin tänne kuitenkin hevoskastanjaa, ja vihdoin keväällä 2014 se istutettiin.

Meillä kahdeksan vuotta kasvanut hevoskastanja

Koska tämän kulmauksen takana/vieressä on kesäkeittiön perustus, en ole istuttanut tänne paljon mitään. Istutukset saattaisivat kärsiä kesäkeittiön rakentamisen aikana. Maa on peitetty pääasiassa matalalla maksaruoholla. 

Yksi tarhakurtturuusu ’Ritausma’ alueella on, vaikka se tulevaisuudessa jääkin ehkä hevoskastanjan varjoon. Lisäksi olen istuttanut iiriksiä, nukkapähkämöä ja tädykkeitä. Ne olen istuttanut ex tempore, kun jakopaloja/taimia on sattunut jäämään. 

Hevoskastanja  syysasussaan lokakuun lopussa 2022

Kuva Luoteiskulmasta on otettu huhtikuussa 2022.

Luoteiskulma on siis kesken ja saa ollakin, kunnes kesäkeittiö joskus hamassa tulevaisuudessa rakennetaan. Ehkä siinä vaiheessa hevoskastanjakin on jo kasvanut niin, että sen alle voi istuttaa puolivarjon tai varjon kasveja.

10 kommenttia:

  1. Hevoskastanja on kaunis. Minäkin istutin oman hevoskastanjani ehkä 22 vuotta sitten ja nyt se on jo mukavan kokoinen puu. Taidan istuttaa vielä toisen hevoskastanjan arboretumiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, mutta välillä on käynyt mielessä, että olisiko sittenkin pitänyt istuttaa vaahtera.

      Sinulla onkin sitten jo ihan kunnon puun kokoinen. 😊 Arboretumiin hevoskastanja on varmasti oikein sopiva. Antaa vähän eksoottista tunnelmaa.

      Poista
  2. On se hieno puu. Vaatii toki tilaa, mutta sitähän teillä on riittävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Sain ystävältäni pienen, siemenestä kasvatetun puun, mutta sille kävi huonosti. Harmitti tietenkin. Ostin sitten taimistolta valmiin taimen, joka oli monta kertaa suurempi. Onneksi se uusi on tuossa ihan mukavasti pärjännyt.

      Poista
  3. Kylvin syksyllä 2013 hevoskastanjan siemenen. Nyt se on jo korkea puu. Vähän saisi pulskistua ja levetä, mutta se kasvaa tällä hetkellä melko varjossa, joten jäänee luikuksi. Kaunis puu sinullakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On upeaa, kun sinulla on itse siemenestä kasvatettu puu. Siihen liittyy varmasti vielä suurempi tunnearvo kuin muihin puihin. Minua harmitti kovasti, kun ystäväni kasvattama taimi meni alle polvenkorkuisena. Sen muistoksi halusin ostaa taimistolta uuden. 😊

      Poista
  4. Harmi, ettei upea hevoskastanja suosi savimaata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei paljon muuta ole tarjolla kuin savimaata. Toistaiseksi puu ei ole pistänyt pahakseen. 😊

      Poista
  5. Hevoskastanja on upea puu ja ansaitsee tilaa ympärilleen. Minä sain apeltani aikoinaan hevoskastanjan taimen ja onneton istutin sen liian lähelle naapurin rajaa. Nyt puu on komea, mutta joudun latvomaan sitä ankarasti, ettei se varjosta naapurin pihapiiriä kokonaan. Tulevaisuus ei näytä hevoskastanjan näkökulmasta kovin valoisalta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa tosi harmi, että joudut leikkaamaan puuta nyt, kun se on oikein komean kokoinen. Ei sitä siinä taimivaiheessa aina kaikkea hoksaa. ☹ Meillä se ei yletä ainakaan naapurin puolelle, mutta nähtäväksi jää, olenko kuitenkin istuttanut sen väärään paikkaan.

      Poista