ALKUKULMA

Talon ollessa vasta kaukainen haave, istuskelin syömässä eväsvoileipiä tien reunalla ja katselin tontille päin. Mieleeni alkoi piirtyä kuva vuorenkilvistä komean katajan ja kivien seurassa. Siinäpä olisi kaunis sisääntulo!

Jotain tällaista... Lisäksi mietin kivelle patjarikkoa ja jotain korkeaa kiviä vasten.

Tämä oli puutarhamme ensimmäinen alue, jonka suunnittelin mielessäni ja myös toteutin, vaikkakaan en aivan sellaisenaan.

Tästä oli hyvä aloittaa.

Oikeastaan paikasta piti tulla
kasvien välivarasto.

Oikeastaan paikasta piti tulla kasvien välivarasto. Haaveenani oli, että Poukantieltä siirretyt perennat saisivat runsastua rauhassa ja voisin sieltä tarvitessani hakea niitä kuin puutarhamyymälästä ikään. Monen mutkan jälkeen päätin yhdistää kutsuvan sisääntulon ja välivaraston.

Huolimatta rehottavista heinistä ja sitkeästä apilasta silmissäni siinsi komea perennapenkki.

Puutarhasuunnittelijalta sain ohjeeksi kuoria vähän maata (katajan ympäriltä vain varovasti eikä ihan juuresta ollenkaan), laittaa sitten halutessani juurimaton ja istuttaa kasvit puutarhamultaan. Niin tein. Nykyisellä tiedollani kymmenkunta vuotta myöhemmin en laittaisi juurimattoa, vaan kunnon kerroksen pahvia ja sen päälle multaa. Olisi halvempi ja ekologisempi. Kasvualustastakin tulisi paksumpi, mutta se oli silloin. En voinut kesannoida aluetta, koska alue piti saada heti käyttöön.

Istutin vuorenkilvet, vuorikaunokkia (keskellä) ja isokonnantatarta (takana). 

Taustaksi istutin pari valkokirjokanukkaa. 

Etualalle istutin arovuokkoja sekä kaukasianmaksaruohoa ja matalasta matosta nousemaan siperiankurjenmiekkoja.

Kanukoiden eteen istutin peittokurjenpolvea ja ’Kruunu’ -kuninkaanangervon.

Pistelin multaan tulppaanin sipulit ja valkoisia krookuksia. 

Pitkän empimisen jälkeen istutin keskelle lilansinisen korkean kyläkurjenpolven, jonka tiesin villiksi leviäjäksi. Jossain vaiheessa istutin myös villeiksi sanottuja kanadanvuokkoja, mutta ne eivät viihtyneet meillä.

Uuden herkkukattauksen huomasivat

myös valkohäntäkauriit.

Tuolloin meillä ei ollut tietä, aidasta puhumattakaan. Uuden herkkukattauksen huomasivat myös valkohäntäkauriit, jotka vierailivat meillä mielellään. Jouduin aitaamaan alueen rumalla vihreällä verkolla.  

Jossain vaiheessa aitasimme koko puutarhan ja kauriiden vierailut loppuivat siihen.

Olin tavoitellut selkeää,

raikasta värimaailmaa

ja suuria väripintoja.

Noin kolmessa vuodessa huomasin, että istutuksesta alkoi tulla juuri sellainen kuin olin haaveillutkin. Olin tavoitellut selkeää, raikasta värimaailmaa ja suuria väripintoja. Se innosti minua istuttamaan lisää kasveja myös muualle puutarhaan.

Alkukulma on talvellakin mukavan ilmeikäs.

Pitkään Alkukulma
sai elää rauhassa
omaa elämäänsä.

Pitkään Alkukulma sai elää rauhassa omaa elämäänsä. En tehnyt alueelle juuri mitään kitkemistä kummempaa. 

Vuosien kuluessa kyläkurjenpolvi on vallannut tilaa, ja isokonnantatar sekä vuorikaunokki ovat saaneet yhä enemmän väistyä sen tieltä. Vuorenkilvet ovat viihtyneet eivätkä ole levittäytyneet liiaksi. Arovuokot osoittivat viihtyvänsä paremmin muualla.

Alkukulma ei ole enää näköisensä.

Suurimmat muutokset Alkukulma koki silloin, kun taustalla kasvanut pihlaja rysähti myrskyssä maahan. Toinen suuri muutos tuli kesällä 2022, kun vanha huonokuntoinen paju jouduttiin kaatamaan. Nyt Alkukulma ei ole enää näköisensä. Siitä puuttuu kauniisti kaareutuva katto. 

Pajua kaadettaessa sattui pieni onnettomuus. Kaatuessaan paju vei kuusesta latvan ja kuusi näytti topoltä, mutta neuvokas kuusi hoiti homman; se kasvatti yhdestä yläoksasta uuden latvan. Syksyllä asiaan ei kiinnittänyt enää huomiota. Kuusi on nyt kutakuinkin entisen näköinen.